Susanna Perttilä
Omat kokemukseni historian ja yhteiskuntaopin opetuksesta keskittyvät pääsääntöisesti opettajajohtoisuuteen ja asioiden muistamiseen, joten ennen opintojaksoa käsitykseni näiden oppiaineiden opetuksesta perustui tähän. Opintojakso on kuitenkin avartanut ymmärrystäni siitä, että historian ja yhteiskuntaopin oppiaineista voi tehdä oppijoille mielekästä ja innostavaa sekä tarkoituksena on oppia oppisisältöjen lisäksi monia laaja-alaisia taitoja, kuten tulkintojen ja mielipiteiden muodostamista sekä lähteiden tarkastelua.
Opettajana haluan pyrkiä toteuttamaan opetustani tutkivan oppimisen periaatteiden ja oppijalähtöisyyden mukaisesti, jotta opetus olisi motivoivaa ja osallistavaa. Opintojaksolla esitetyt tehtävät antoivat hyviä ideoita siihen, millaista opetusta voisin itse toteuttaa. Historian ja yhteiskuntaopin pedagogiikkaan syventymisessä voisin hyödyntää opintojakson kirjallisuutta. Myös englantilaiseen historian opetukseen perehtyminen antaisi paljon näkökulmia tutkivan oppimisen toteuttamisen kehittämiseen. Lisäksi tallenne historian tekstitaitojen arvioinnista herätti ajattelemaan, kuinka myös perinteinen koe on mahdollista toteuttaa tutkivan oppimisen tavoin.
Minua jäi kiinnostamaan erityisesti yhteiskuntaopin opettaminen, joten siihen liittyvistä opetuskeinoista, kuten oppijoiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä, olisi mielenkiintoista oppia lisää. Myös historiallisen empatian sekä monilukutaidon opettamiseen haluaisin perehtyä paremmin. Ylipäätään haluaisin nähdä erilaisia tutkivan oppimisen opetustapoja ja materiaaleja, jotta osaisin paremmin suunnitella ja toteuttaa niitä myös itse. Jäin pohtimaan erityisesti tutkivan oppimisen käytännön toteutusta: kuinka tutkivassa oppimisessa ehtii käymään kaikki opetettavat sisältöasiat läpi, riittääkö oma aika tällaisten laajojen projektien toteuttamiseen sekä soveltuuko tutkiva oppiminen kaikille oppijoille, myös tuen tarvitsijoille. Uskon, että nämä asiat hahmottuvat kuitenkin parhaiten vasta itse työssä, kun opetusta pääsee todellisuudessa toteuttamaan.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.