Elina Niemi

EP-POM1

Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?

Suurimpia oivalluksia tällä kurssilla on ollut havaita muutos historian opetuksessa, joka vielä omina kouluaikoinani perustui vuosilukujen ja tapahtumien ulkoa opetteluun. Sen sijaan nykypäivän historian opetus antaa mahdollisuuden elämyksellisyyteen ja historialliseen empatiaan, jossa korostuvat myös tutkiva oppiminen, ajattelun taidot sekä tiedon tulkinnallisuus, mutta myös vuorovaikutustaidot ja keskustelut. Nämä antavat oppilaalle mahdollisuuden palata menneeseen sekä kysyä ja ihmetellä sen ajan päätöksiä ja ratkaisuja suhteessa nykypäivään sekä tulevaisuuteen, jolloin oppilaille alkaa muodostua kuva historian tiedon luonteesta.

Yhteiskuntaoppiin liittyen isoin oivallukseni oli se, kuinka sitä opetetaan jo alakoulussa perustuen nimenomaan vuorovaikutuksellisten keinojen, elämyksellisyyden ja toiminnallisuuteen, joissa hyödynnetään erilaisia menetelminä mm. simulaatioita, väittelyitä ja draamaa. Oivalsin myös, että yhteiskuntaoppiin liittyy myös useita laaja-alaisia tavoitteita ja oppiaineena se onkin mielestäni sellainen, johon pystyy yhdistämään herkemmin niitä kuin esimerkiksi joihinkin toisiin oppiaineisiin. Asioita opetellaan paljon käytännön kautta ja siten oppilaat myös saavat kokemuksia myös erilaisista vaikuttamisen keinoista.

Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?

Lähden rohkeasti kokeilemaan tutkivan oppimisen, elämyksellisyyden, toiminnallisuuden ja erilaisia vuorovaikutuskeinoja sekä historian että yhteiskuntaopin opettamisessa. Vaikka alkuun se voi viedä aikaa jo ihan siitäkin syystä, että omakohtaiset kokemukseni ovat olleet niin erilaisia, mutta uskon, että jo muutaman kerran kokeiltuani huomaan mikä toimii ja mikä ei ja paljon siihen vaikuttaa myös oppilaiden ikä- ja kehitystasot, jotka tulee myös ottaa ensisijaisesti huomioon eriyttämistä unohtamatta. Yhtä lailla myös arvioinnin kohdalla haluan kokeilla erilaisia tapoja, kuten videollakin esitelty esimerkki tekstitaitojen arvioinnista.

Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?

Koen tarvitsevani vielä aikaa perehtyä sekä historian, että yhteiskuntaopin tavoitteisiin ja sisältöihin alakoulussa. Lisätietona olisi hyödyllistä saada tietää, onko jossain olemassa esimerkiksi valmiita elämyksellisyyttä, kokeilevaa oppimista hyödyntäviä materiaaleja, joita voisi käyttää joko sellaisenaan tai muokata itselleen sopivaksi.

Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?

Ei tosin selkeältä, mutta haastavalta tuntuu vielä se, miten oppilaille saadaan muodostumaan kuva historiallisesta kokonaisuudesta, eikä vain yksittäisistä tapahtumista, josta on ollutkin puhetta historian opettajien keskuudessa. Selkeämmäksi sitä saa varmasti historian opettajana pitämällä huolen siitä, että oppilaille tuodaan selkeästi esiin myös runkoa ja ajankulkua, kuten useissa oppikirjoissakin on nähtävissä erilaisina kuvina, joissa näkyy esimerkiksi eri aikakausien ja tapahtumien järjestys.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.