Henna Uski

EP-POM1
- Mitkä ovat olleet suurimmat oivalluksesi opintojaksolla tähän mennessä?
Suurin oivallukseni on ehdottomasti ollut se, että historiaa voi opettaa paljon monipuolisemmin ja innostavammin, kuin esim. mitä minulla on omina kouluaikoina ollut. Lisäksi kurssilta on saanut paljon käytännön oppeja tutkivaan oppimiseen ja tuntien pitämiseen niin historian kuin myös yhteiskuntaopin tunneille. Näiden oppiaineiden ops:in tavoitteisiin tutustuessa oivalsin myös, että aineisiin liittyy paljon muutakin kuin pelkästään asioiden ns. ulkoa opettelua. Etenkin historiaempatia ja lähteiden kriittinen tulkinta ja vertailu on jäänyt mieleeni.

- Miten lähdet viemään oivalluksiasi käytäntöön?
Haluan itse opettajana hyödyntää kurssin aikana käsiteltyä tutkivaa opettamista sekä toiminnallisuutta ja sitä kautta toivon mukaan innostaa ja motivoida oppilaita sisäistämään aineiden aihepiirejä.

- Mistä asioista tarvitsisit/haluaisit lisätietoa?
Omina kouluaikana ei vielä alakoulussa ollut yh:n opetusta, joten koen, että minun tarvitsisi perehtyä vielä konkreettisemmin siihen, mitä kaikkea alakoulun luokilla aineeseen sisältyy ja miten sitä on mahdollista opettaa.

- Mikä tuntuu vielä haastavalta, vaikka asia periaatteessa onkin selkeää?
Ehkä vielä tällä hetkellä tuntuu haastavalta koittaa arvioida, minkä ikäisille oppilaille on mahdollista totetuttaa minkäkin tyylisiä tutkivan oppimisen projekteja. Lisäksi itse omien tutkivan oppimisen projektien keksiminen ja suunnittelu tuntuu vielä hieman vaikealta.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.