Mallivastauksia kirjoittajille oppikirjan tehtäviin
Harjoitus lähdekritiikistä 18.3.2021
18.3.2021 Vastausohjeita eri tyyppisiin tehtäviin
Vastauksia käsitetehtävään kurssi 2.
YO-koe kevät 2016, teht. 5.
Mallivastaus: Tyydyttävästä vastauksesta tulee käydä esiin kummankin käsitteen sisältö. Truman tuki länsimaisia demokratioita ja pelkäsi, että jos jokin valtio muuttuu kommunistiseksi, kommunismi leviää myös muihin maihin. Vastauksesta tulee käydä ilmi, että käsitteet kytkeytyvät toisiinsa. Käsitteillä oli keskeinen sija amerikkalaisessa ajattelussa kylmän sodan alkukaudella. Vastaus mainitsee jonkin konkreettisen käsitteisiin liittyvän esimerkkitapauksen, esim. Korean tai Vietnamin.
Kiitettävässä vastauksessa kumpaakin käsitettä tulee käyttää analyyttisemmin selittämään toisen maailmansodan jälkeistä kansainvälisten suhteiden historiaa. Trumanin oppi syntyi reaktiona Kreikan sisällissotaan. Yhdysvaltain presidentti oli huolissaan kommunismin suosiosta Euroopassa ja muualla maailmassa. Trumanin opin pohjalta käynnistettiin Marshall‐apu. Myös Naton perustaminen oli seuraus Trumanin opista. Dominoteoriaa voidaan eritellä Trumanin opin jatkona. Käsitteen loi presidentti Dwight D. Eisenhower kommentoidessaan tilannetta Ranskan Indokiinassa (Vietnamissa) vuonna 1954. Hänen teesinsä oli, että jos Ranska antaa periksi kommunismille Vietnamissa, kommunistinen ideologia leviäisi edelleen Vietnamin naapurimaihin. Vastauksessa analysoidaan kumpaakin käsitettä kylmän sodan historiasta otettujen esimerkkien avulla (esim. Korea, Vietnam, Kuuba).
Tyydyttävässä vastauksessa riittää, että kokelas selostaa yhtä esimerkkiä, kiitettävässä vastauksessa tulee kumpaakin käsitettä ja niiden merkitystä käyttää valitun esimerkin analysointiin.
Pisteet: 7/20
Perustelut: Liian niukasti tekstiä, tarvitaan lisää konkreettisia huomioita. Hyvä tapa aloittaa määrittelemällä käsitteet, yksin niistä saa jo muutaman pisteen. Käsitteetkin kuitenkin pitää määritellä tarkemmin: sidottava aikaan ja paikkaan, 1947 Kreikkaan ja kylmän sodan alkuvaiheisiin. Korean sota: hyvä, tässä on tunnistettu kylmän sodan kriisi tai oikeammin sota. Tämä taso ei kuitenkaan riitä: tarvitaan yksityiskohtia, esimerkkejä, aikamäärityksiä ja mielellään henkilöitäkin. Hassusti mainittu "monet Aasian mantereet", tarkoittaako monia mantereita, esim. Aasiaa?
Pisteet: 18/20
Palaute: Vastaus on jäntevä, kypsä ja kaikin puolin mallikelpoinen. Käsitteet hienosti selvitetty. Siitä voisi antaa melkein täydet pisteet, mutta joitakin parannusehdotuksiakin on: historiassa on hyvä ajoittaa tapahtumat, Vietnamin sodan kesto on olennainen (1954–1975). Yhdysvallat peri kriisin Ranskalta, jonka voimat eivät riittäneet sotaan. Kylmälle sodalle ja sen kriiseille oli tyypillistä sen rinnakkaisuus delokonisaatioprosessin eli entisten siirtomaiden itsenäistymisen kanssa, mikä oli tilanne Vietnamissakin. Trumanin asema on merkittävä, hän oli presidentti Rooseveltin kuoleman jälkeen. Poliittiset doktriinit nimetään usein johtajan mukaan.
Yo-kokelaiden vastauksia ristiriitatehtävään ja dokumenttitehtävään.
Vastaus dokumenttitehtäviin.
Syksy 2011
Mallivastaus: Teollistuminen on ajoitettava 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun Englantiin, mistä tekstit ovat. Maaherra ihastelee teollistumisen aikaansaannoksia ja kehuu alueensa patruunaa, joka järjestää työtä ja vaurautta paikkakunnalle. Sen sijaan Marx näkee tehtaat riiston välineenä ja kuvaa tilannetta työläisten kannalta surkeaksi. Marx on poliitikko, joka ajaa omaa asiaansa. Maaherra on virkamies, joka yrittää esittää suuremmilleen oman tilanteensa erityisen menestyksekkäänä, jotta saa jatkossakin rahaa ja titteleitä.
Industrialismi pitää määritellä = teollistuminen. Ihmiset muuttivat maalta kaupunkiin, viljelyksiltä tehtaisiin. Tehtaan pilli alkoi säädellä ihmisten elämää, ahtaissa tiloissa oli pitkät työpäivät. Tehtaiden lähistöllä asuttiin hökkelikylissä, joissa saasteet ja taudit levisivät. Noki ja myrkyt pilasivat ilmaa ja ympäristöä. Naisille oli uusia työpaikkoja, ja he pääsivät joskus omilleen.
Pisteet: 12/20
Palaute: Kerrot runsaasti ja monipuolisesti teollistumisen mukanaan tuomista muutoksista ja vieläpä ajoitat industrialismin, hienoa. Kun vertailet tekstejä, mieti miksi henkilö puhuu näin, koska hänen asemansa paljastaa näkökulman. Poliitikko Marx hakee kannattajia, maaherra haluaa jatkossakin rahaa omalle seudulleen ja pyrkii esittämään asiat parhain päin. Lähteinä kertovat eniten ajastaan ja agendastaan, aikalaiskuvauksina päteviä, kunhan muistaa henkilön näkökulman.
Tehtävä Kolumbuksesta
Mallivastaus: Kuva kertoo löytöretkien ajasta 1400–1700, jolloin eurooppalaiset purjehtivat ensi kertaa Atlantille löytääkseen meritien Aasiaan ja maustekauppaan. Löytöretkien aikana syntyi Atlantin kolmiokauppa, jossa Eurooppa rikastui ja Amerikka ja Afrikka köyhtyivät. Kuvan mukaan Kolumbus saapuu rauhantahtoisena löytöretkeilijänä ja lähetystyö mielessään (ristilippu), vaikka tosiasiassa konkistadorit halusivat lähinnä rikastua ja löytää liittolaisia.
Nykyään kuva nähdään osana aikaansa ja silloista maailmankuvaa. Yhdysvaltain ideologia ja "Manifest Destiny" eli valittu maa -ajattelu näkyvät Kolumbuksen mahtipontisessa asennossa, kun hän rantautuu. Enää ei suhtauduta kritiikittömästi eurooppalaisten valloituksiin eri puolilla maailmaa.
Täydet pisteet 20/20 p.
Palaute opiskelijan vastauksesta:
Essee on upea! Se on jopa liian perusteellinen näin tavalliseen koekysymykseen. Harjoittele käyttämään noin tunti aikaa per essee, muuten yo-kirjoituksissa tulee ongelmia. Sidot upeasti vastauksen kuvaan (tosin vain alussa, ei enää myöhemmin, silloin kyllä lähdemerkintään). Kerrot hienosti niin 1800-luvun lopun Yhdysvalloista ja ajatusmaailmasta (vain imperialismin ajasta puuttuvat esimerkit, mutta niitä ei kurssilla vielä käsiteltykään) ja sitten nykyajasta. Miellyttävää luettavaa. Tosin tarkkaile vielä isoja alkukirjaimia ja käytä niitä siellä missä pitääkin. Toivottavasti kirjoitat historian yo-kokeissa, koska tämä alku lupaa loistavaa menestystä.