Verkkokalvossa on aistinsolut, jotka vastaanottavat valonsäteet ja välittävät aistimuksen näköhermolle.

Ihminen kykenee aistimaan hyvin eri värejä. Värinäön avulla esi-isämme ovat voineet tunnistaa esimerkiksi kypsät hedelmät raaoista. Näköaistimme onkin osittain korvannut heikentynyttä hajuaistiamme.

Silmän tappisolut ovat verkkokalvolla olevia värien erottamiseen erikoistuneita aistinsoluja. Niitä on eniten verkkokalvon keskellä, keltaisessa täplässä.


Silmänpohjakuva on digitaalinen kuva silmän takaosaa peittävästä verkkokalvosta. Silmänpohjakuvassa näkyvät silmänpohjan keskeiset rakenteet: verkkokalvo, näköhermonpää, tarkan näkemisen alue (keskikuoppa) ja pääverisuonet.

Oheisessa kuvassa on punaisia ja vihreitä chilejä. Osa ihmisistä ei pysty erottamaan punaista ja vihreää väriä toisistaan. Heillä sanotaan olevan punavihersokeus. Se on yleisempää miehillä kuin naisilla.

Erotatko punaiset ja vihreät chilit toisistaan?

Kun haluamme tarkentaa katseemme johonkin hyvin pikkutarkkaan, käännämme silmiämme niin, että valo kohdistuu suoraan keltaiseen täplään. Sen kohdalla erotuskyky on parhain. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan näe värejä samalla tavalla. Värien erottelu kyky voi vaihdella paljonkin. Tyypillisintä on punavihersokeus, jolloin punaisten sävyjen erottaminen vihreistä on hankalaa. Toiset eivät näe värejä lainkaan.

Verkkokalvon sauvasolut tuottavat hämärässä näköpurppuraa. Sen avulla voimme nähdä myös hämärässä. Muodostumiseen kuluu hetken aikaa, joten hämärään mukautuminen kestää hetken.

Näköpurppura hajoaa nopeasti valon vaikutuksesta, joten esimerkiksi valojen sytyttäminen täysin pimeässä voi aiheuttaa hetken häikäistymisen. Hämärässä tai hyvin läheltä lukeminen ei heikennä näköä, mutta voi rasittaa silmien lihaksia. Tämä voi aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä. Kirjan tai näyttöpäätteen siirtäminen hieman kauemmas tai silmien lepuuttaminen katsomalla välillä kauas helpottavat oloa.