Yksityisesti tuotetun varhaiskasvatuksen osuus kasvaa. Kasvu on ollut julkisesti tuettua eli poliittisen prosessin tulos. Yksityisen toiminnan, perheiden valinnan mahdollisuuksien ja palveluntuottajien kilpailun lisääntymissä on kyse varhaiskasvatuksen markkinoistumisesta. Viime kädessä varhaiskasvatuksesta päätetään kuntatasolla. Tutkimuksessamme olemme tarkastelleet, millaisia merkityksiä kuntapäättäjät markkinoistumiskehitykseen liittävät.

Yksityiset palvelut lisääntyvät

Suomessa, kuten muissakin Pohjoismaissa, päivähoito- ja varhaiskasvatuspalvelut ovat olleet pääasiassa osa julkista palveluverkkoa. Palveluiden tuottamiseen osallistuu kuitenkin myös yksityisiä toimijoita. Esimerkiksi Norjassa karkeasti puolet ja Ruotsissa noin viidesosa varhaiskasvatuspalveluista on yksityisesti tuotettu. Suomessa yksityisen varhaiskasvatuksen osuus on pysytellyt pitkään suhteellisen alhaisena. 2000-luvun kuluessa osuus on kuitenkin kasvanut noin 10 prosentista 16 prosentin tuntumaan.

Yksityisen varhaiskasvatuksen osuus vaihtelee kunnittain. Osassa kunnista yksityistä varhaiskasvatusta ei ole lainkaan, kun taas joissakin osassa sen osuus on 40 prosentin luokkaa. Nähtiinpä kuluvana kesänä avaus, jossa kunta suunnitteli koko varhaiskasvatustoimintansa ulkoistamista. Uusi varhaiskasvatuslaki ei oleellisesti muuta kuntien toimintavapautta.

Yksityinen varhaiskasvatustarjonta on muuttunut myös entistä moninaisemmaksi. Ennen yksityinen palveluntuotanto rakentui pääasiassa erilaisten kolmannen sektorin toimijoiden ja pienten paikallisten toimijoiden varaan. Viime vuosikymmenen aikana suuremmat kansalliset ja kansainväliset päiväkotiketjut ovat kasvattaneet osuuttaan palveluntuotannosta. Esimerkiksi suurin yksityinen päiväkotiyritys, Touhula Varhaiskasvatus Oy, vastaa uusimman yrityskauppansa jälkeen noin 10 000 lapsen varhaiskasvatuksesta eli reilusta viidenneksestä yksityistä palveluntuotantoa.

Julkisesti tuettu toiminta herättää kysymyksiä

Yksityisen palveluntuotannon lisääntyminen ei olisi mahdollista ilman julkista tukea. Vielä 1990-luvun alkupuolella kunnat hankkivat yksityisiä palveluita lähinnä ostopalveluina. Ostopalvelukäytäntö on jäänyt kuitenkin 2000- ja 2010-luvun kuluessa perheille myönnettävien Kelan yksityisen hoidon tuen, sen kuntalisien ja ennen kaikkea varhaiskasvatuksen palvelusetelien varjoon. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (KARVIn) selvityksen mukaan vuonna 2017 eri tavoin rahoitettuun yksityisesti tuotettuun varhaiskasvatukseen osallistui Suomessa 44 850 lasta. Perheille myönnettävät tuet voivat olla könttäsummia tai tulosidonnaisia. Erityisesti palvelusetelijärjestelmissä tulosidonnaisuus suunnitellaan yleensä siten, että yksityisen ja julkisen päiväkodin asiakasmaksu on perheille suurin piirtein saman suuruinen.

Yksityisen palveluntuotannon lisääntymisestä on keskusteltu julkisuudessa kriittiseen sävyyn. Esimerkiksi lapsiasiavaltuutettu, opettajien ammattijärjestö OAJ ja poliittisista puolueista erityisesti vasemmistoliitto ovat suhtautuneet jossain määrin epäilevästi varhaiskasvatusbisnekseen. Suomalaisessa tieteellisessä keskustelussa yksityiseen varhaiskasvatukseen liittyvät teemat eivät kuitenkaan ole olleet juuri esillä. Tutkittavaa kuitenkin riittäisi, esimerkiksi yksityistämiseen liittyvien eettisten näkökulmien pohdinnassa.

Kansainvälisessä akateemisessa kirjallisuudessa yksityisen palveluntuotannon tematiikkaa on käsitelty Suomea laajemmin. Kansainvälisen tutkimuksen pohjalta ei kuitenkaan voida vetää kovin suoria johtopäätöksiä varhaiskasvatuksen järjestämiseen Suomessa, sillä se poikkeaa merkittävästi yleensä tutkimuksen kohteina olevista yhteiskunnista. Varhaiskasvatuspalveluiden markkinoistumisesta tarvitaan siis kipeästi suomalaista tutkimusta. CHILDCARE-tutkimushankkeeseen kuuluvassa väitöstutkimuksessani (kesken) tähän tematiikkaan paneudutaan julkishallinnon, yksityisten toimijoiden sekä asiakasperheiden näkökulmasta.

Markkinat kuntatasolla

Tutkimukseni ensimmäisessä osiossa olemme haastatelleet seitsemän erilaisen kunnan 47 kuntapäättäjää, poliitikkoa ja viranhaltijaa. Tutkimuksessa on tähän mennessä käynyt ilmi, että kuntapäättäjät järkeistävät yksityisen varhaiskasvatuksen julkista tukemista eri tavoin. Yksityisen toiminnan lisääminen nähdään esimerkiksi kunnan talouden kannalta järkevänä ja käytännöllisenä, jopa välttämättömänä. Yksityisen toiminnan kerrotaan myös monipuolistavan palveluita ja lisäävän toimijoiden välistä kilpailua.

Haastatellut puhuvat yksityisestä toiminnasta joko osana julkista palveluverkostoa ja säätelyä tai erillisenä sektorina ja julkista palveluntuotantoa täydentävänä toimintana. Päättäjät korostavat myös vanhempien mahdollisuutta ja vapautta valita palveluntuottaja. Kun yksityisistä palveluista puhutaan osana julkista palveluverkostoa, vanhempien tasa-arvoisia taloudellisia mahdollisuuksia valita palveluntuottaja pidetään tärkeänä. Yksityiseen palveluntuotantoon saatetaan kuitenkin liittää myös vapaammin toimivien markkinoiden piirteitä, kuten asiakaskunnan tiettyä valikoitumista. Julkiset tukimallit esitettään välineinä, joiden avulla haastatteluissa esiin tuodut näkökulmat voidaan panna käytäntöön kuntatasolla.

Tutkimuksemme auttaa ymmärtämään markkinoistumisen prosessia kuntatasolla. Jatkossa on tärkeää muun muassa selvittää, kuinka julkinen ja yksityinen varhaiskasvatus eroavat toisistaan, vai eroavatko ollenkaan?

Ville Ruutiainen

Väitöskirjatutkija Ville Ruutiainen tarkastelee tekeillä olevassa väitöstutkimuksessaan varhaiskasvatuspalveiden markkinoistumista ja siihen mahdollisesti liittyviä tasa-arvonkysymyksiä Suomessa. Ruutiainen väitöstutkimus on osa Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Childcare-hanketta. Ruutiainen toimii yliopistonopettajana Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella.

Lue lisää: Childcare-hanke

Lähetä palautetta kirjoittajalle: ville.i.ruutiainen@jyu.fi

Teemakuva: iClipart.com, kuva kirjoittajasta: Martti Minkkinen

Edellinen | Seuraava | Palaa pääsivulle