Dialogisuus

Dialogisuus koulun arjessa

Kreeta Niemi - teemakuva.jpgMuuttuva yhteiskunta luo uudenalaisia tarpeita dialogisuudelle. Myös koulun arjen vuorovaikutuksessa tarvitaan entistä enemmän keinoja yhteisen ymmärryksen ja osallisuuden rakentamiseen, jotta toimijoiden todellisuudet eivät erkane liian kauaksi toisistaan. Tässä kirjoituksessa tarkastelen väitöstutkimukseeni perustuen dialogisuutta koulun vuorovaikutuksessa.

Vuorovaikutuskulttuurin yhtenä tavoitteena pidetään dialogisuutta, jolla tarkoitetaan moniäänisyyteen ja vastavuoroisuuteen tähtäävää ajattelu- ja toimintatapaa. Olennaista on eri näkökulmien esiin tuleminen ja lopulta riittävän, toisista riippuvan ja ennalta määrittämättömän yhteisymmärryksen syntyminen. Dialogisuuden haastetta voidaan pitää paitsi vuorovaikutuksellisena ilmiönä, myös yleisemmän tason yhteiskunnallisena kysymyksenä. Esimerkiksi vuorovaikutusanalyysin avulla on mahdollista tarkastella miten dialogisuus tulee eläväksi vuorovaikutuksessa.

Ihmisen mieli ja minuus syntyvät ja kehittyvät toisten näkökulmien sisäistämisenä. Näin ollen arkinen ajattelu ja toiminta on dialogista ja myös ristiriitaista sisältäen jatkuvia valintoja eri näkökulmien välillä. Jokaisessa tilanteessa on yhtäältä mahdollisuus uuden näkökulman etsimiseen tai toisaalta niiltä suojautumiseen. Esimerkiksi kasvattaminen on tasapainoilua lapsen toiveiden, autonomian, vastuun ja vallan ottamisen sekä antamisen välillä. Tällöin joudutaan tekemään välittömiä valintoja tietämättä, mikä tulkinta tilanteesta on sopivin ja miten tilanne tulevaisuudessa etenee.

Keskustelut ja dialogisuuden tutkiminen

Luokkahuoneen moraalivuorovaikutusta tutkiessani minulle avautui myös tilanteita pohtia miten dialogisuus ja sen haasteet, erityisesti lasten kuulluksi tuleminen ja oikeus kyseenalaistamiseen, ilmenivät konkreettisella tasolla alakoulun arjessa. Tarkkailin myös sitä, miten ja millaisissa tilanteissa dialogisuus rakentui osallistujien yhteistyönä tai toisaalta mitkä tekijät sitä rajoittivat. Tähän tavoitteeseen minun oli mahdollista päästä käsiksi tutkimalla koulun arjen videoituja keskusteluja: se, miten osallistujat ymmärsivät toisiaan ja minkälaisia merkityksiä asioille syntyi, oli tulkittavissa osallistujien vastauksista ja toiminnasta toinen toisilleen ja tilannetta ympäröiviin puheenvuoroihin.

Luovia ja rikastavia oivalluksia

Tutkimuksessani koulun dialoginen puoli ja sen haasteet näyttäytyivät aika ajoin oppitunnin virallisessa pedagogisessa toiminnassa. Erityisesti ne tulivat esiin kasvatuksellisissa kysymyksissä eli toiminnassa, jossa piirrettiin rajoja suotavalle tai sopimattomalle toiminnalle. Tilanteet olivat usein niitä, jotka eivät edenneet valmiiden käsikirjoitusten ja rutiinien mukaan. Ne pikemminkin syntyivät spontaanisti, ja niissä olivat läsnä monet ”äänet” lasten omista kulttuureista sekä opettajan ja kouluinstituution ääniä. Nämä äänet ja niiden toiveet saattoivat asettua vastakkain. Usein tilanteen alkuun liittyi jonkun koulun tai sosiaalisen elämän säännön rikkoutuminen. Lapset asetettiin selontekovelvollisuuteen säännöistä poikkeamisesta sekä keskinäisessä toiminnassaan että opettajan johtamissa vuorovaikutustilanteissa. Lisäksi oli hetkiä, jolloin oppilaat kyseenalaistivat, jos opettaja toimi heidän odotuksien vastaisesti. Dialogisuus, toiminnan moraalisuus sopivan ja sopimattoman tekojen suhteen sekä toimijoiden osallisuus olivat monitahoisesti kietoutuneet yhteen.

Keskeistä näissä tilanteessa oli se, miten niitä ratkaistiin. Lapset osoittivat toiminnassaan luovia tapoja käsitellä sosiaaliseen toimintaan liittyviä dilemmoja. Erityisesti keskinäisessä toiminnassaan he olivat taitavia rakentamaan itse omia sääntöjä, niin opettajan tarkoittamassa hengessä kuin osin sitä vastaan. Erityisen mielenkiintoista sääntöjen uudelleen muokkaamisessa oli, että niitä ei niinkään rakennettu vastarinnaksi opettajaa tai koulua kohtaan, vaan pikemminkin sopeutettiin palvelemaan paremmin oman vertaiskulttuurin toiveita.

Keskeistä oli erilaisten sosiaalisen elämän kehysten käyttö, jolloin esimerkiksi opettajan loukkaavaksi määrittelemä toiminta voitiin yhteistoimin kehystää leikin tai videopelin juoneen. Yksi keskeinen havainto olikin, että tuodessaan elementtejä videopeleistä ja leikeistä, lapset saattoivat oppia niiden kautta dialogisuutta ja ihmisenä olemista. Dialogisuus ilmeni puheen lisäksi myös eleiden, katseiden ja muun ei-kielellisen toiminnan tasolla. Opettajan ja oppilaiden välillä saatettiin myös päästä oivalluksiin, joita kukaan osallistuja ei toisistaan riippumatta olisi osannut kehitellä. Sen sijaan yhden oikean mallin tarjoaminen tai tietäjän roolin ottaminen esimerkiksi konfliktitilanteissa ei välttämättä johtanut kaikille osapuolille suotuisaan lopputulokseen.

Oivalluksista lasten äänten vahvistamiseen

Mahdollisuus dialogiin on siis olemassa kaikessa koulun toiminnassa, ei pelkästään tietyissä oppiaineissa, vaan kaikessa olemisessa, tekemisessä, ajattelussa ja puheessa – koko toimintakulttuurissa. Oman tutkimukseni valossa nämä dialogin mahdollistavat tilanteet vaativat osallistujilta paljon keskittynyttä läsnäoloa, kuuntelua, kunnioitusta osallisuutta ja mahdollisista tietäjän rooleista luopumista, jotta eri näkökulmien esiintulon ja riittävän yhteisen ymmärryksen rakentuminen oli mahdollista. Tutkimukseni valossa näyttäisi olevan hyvä, jos koulun arjessa sallitaan mahdollisuus antaa aikaa myös ristiriitatilanteille ja niiden tutkimiselle, jotka voivat kääntyä arvokkaiksi oppimiskokemuksiksi ja näin toimia resursseina tulevaisuuden kohtaamisissa.

Lapset voivat tarvita aikuisia jäsentämään ja sanoittamaan tilannetta ja tunteita. Lapset tarvitsevat myös tilaa omien ajatusten ja ratkaisujen tutkimiseen, esiin tuomiseen ja kokeilemiseen. Vastuun kanssa läheinen sana on vastaus. Vaikka osuvimmasta ratkaisusta ei koskaan voi olla varma, vastaaminen on tärkeää, vaikka se olisi pelkkää kuuntelua. Tulevaisuudessa kiinnostaakin tutkia tarkemmin kuuntelun ja vastaamisen merkitystä koulun dialogisuuden mahdollistajana.

Kreeta Niemi


Kreeta Niemi.jpg

Kreeta Niemi väitteli Jyväskylän yliopistosta 11.3.2016. Tällä hetkellä hän työskentelee tutkijana Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden yksikössä.

Lue lisää: Niemen väitöskirja

Lähetä palautetta kirjoittajalle: Kreeta.Niemi@uta.fi

Teemakuva: Lapsen ottama kuva Kreeta Niemen tutkimusaineistosta, henkilökuva: Tarja Vänskä-Kauhanen


Seuraava
| Palaa etusivulle

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentti