”Tavattoman vaikea saada kiinni siitä mitä sukupuoli tuo opettajuuteen”. Näin pohdiskeli muutaman opiskelijan ryhmä Ruusupuiston Uno-ravintolassa. Opiskelijat aprikoivat ensimmäisten yliopistossa vietettyjen viikkojen perusteella luokanopettajakunnan naisvaltaisuutta ja sen merkitystä opettajan työssä. Mistä ilmiössä on kysymys? Miksi opettajan ammattiin hakee ja valikoituu pääasiassa naisia? Miksi kouluissa on niin vähän miehiä?

Ammatinvalinta alkaa rakentua jo alakoulussa

Tuoreen OECD:n raportin Education at Glance (2016) mukaan kasvatus- ja opetusalalle hakeutuu kansainvälisesti katsoen selvästi enemmän naisia kuin miehiä. Tutkimukseen osallistuneessa 30 maassa naisten osuus opinnot aloittavien joukossa oli vähintään 67 %. Suomessa vastaava osuus oli 83 %, joka oli hieman OECD-maiden keskiarvon yläpuolella (78 %). Naisten prosentuaaliset osuudet olivat korkeimmat Italiassa ja Virossa (92 % ja 90 %). Kyse ei siis ole suomalaisesta tai ainoastaan Jyväskylän yliopiston opettajankoulutusta koskevasta ilmiöstä. Sukupuolirakenne yliopistossamme mukailee hyvin kansallista kasvatus- ja opetusalan trendiä, sillä naisten osuus luokanopettajankoulutuksen aloittaneissa vuonna 2016 oli 86 %. Opetushallituksen selvityksen (2013) mukaan luokanopettajan työssä toimivista noin 75 % on naisia.

Kun arvioidaan luokanopettajakoulutuksen houkuttelevuutta opiskelupaikkaa hakevien näkökulmasta, huomio kiinnittyy helposti kriittiseen siirtymävaiheeseen lukiosta yliopistoon: onko tietoa koulutusalasta tällöin riittävästi tarjolla ja onko se helposti saatavilla? Ammatillisen suuntautumisen rakentuminen alkaa kuitenkin usein selvästi aikaisemmin, jo alakouluiässä. Näin on todennut yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi hiljattain promovoitu professori Jacquelynne Eccles (University of California, USA), joka on selvittänyt muun muassa koulutusvalintoihin vaikuttavia tekijöitä ja niissä havaittuja sukupuolieroja.

Koulutusalan valinta perustuu Ecclesin mukaan lapsen ja nuoren hiljalleen rakentuvaan ymmärrykseen siitä ”millainen olen” ja ”mitä minusta voisi tulla”. Suuri merkitys on alakoulun kuluessa kehittyvällä oppijaminäkuvalla. Sillä tarkoitetaan osaamiseen ja kykyihin liittyviä näkemyksiä, jotka kouluvuosien kuluessa kehittyvät jokseenkin pysyviksi käsityksiksi omista vahvuuksista ja heikkouksista. Käsitykset muodostuvat onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksista oppimistilanteissa. Lisäksi niihin vaikuttavat muun muassa vertailu luokkatovereihin sekä vanhemmilta ja opettajilta saatu palaute ja kannustus (tai sen puute). Tytöillä koetut vahvuudet liittyvät usein äidinkieleen kun taas poikien näkemyksissä alkaa jo varhain korostua matemaattinen ja tekninen osaaminen. Monen pojan kohdalla se suuntaa koulutusvalintoja teknisille aloille.

Toinen tärkeä koulutusvalintoja selittävä tekijä on Ecclesin mukaan se millaisia ammatteja naiset ja miehet pitävät arvossa. Yhdysvalloissa on havaittu, että naiset näyttävät arvostavan miehiä enemmän ammatteja, jotka sisältävät ihmisten välistä vuorovaikutusta ja joiden kautta he kokevat tekevänsä jotain yhteiskunnallisesti tärkeää. Miehet suosivat ammatteja, jotka sisältävät työskentelyä asioiden ja teknisten laitteiden kanssa mahdollistaen vahvan toimijuuden ja uralla etenemisen. Vaikka ammattiarvostuksissa on varmasti kulttuurisia erityispiirteitä, Ecclesin tutkimushavainnot voivat auttaa ymmärtämään naisten enemmistöä suomalaisessa opettajankoulutuksessa ja opettajan työssä: työn ydinpiirteet näyttävät kytkeytyvän läheisemmin naisten kuin miesten ammattiarvostuksiin. Lisäksi naiset menestyvät miehiä paremmin kasvatusalan valtakunnallisessa opiskelijavalintakokeessa, VAKAVA-kokeessa, mikä voimistaa sukupuolieroa koulutuksen aloittaneiden joukossa.

Opettajiksi tarvitaan sekä naisia että miehiä

Oma lukunsa on, että opettajan sukupuolen merkitystä on vaikea tarkasti hahmottaa – kuten opiskelijat Uno-ravintolassa pohdiskelivat. Miesopettajien vähäistä määrää perusopetuksessa pidetään ajoittain ongelmallisena, vaikka tutkimuksissa ei ole havaittu yhteyttä oppimistuloksiin tai -motivaatioon. Oppilailta kysyttäessä opettajan sukupuolella ei näytä olevan paljoakaan merkitystä. Olennaisempaa on opettajan taito opettaa ja olla ystävällinen, oikeudenmukainen ja huumorintajuinen. Opettajakunnan sukupuolirakenteeseen on silti syytä jatkossakin kiinnittää huomiota. Uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014) linjaavat, että kouluyhteisön tulee tukea oppilaita sukupuoli-identiteetin kehittymisessä ja ohjata tunnistamaan ja arvostamaan inhimillistä moninaisuutta. Tavoite saavutetaan parhaiten kouluyhteisössä, jossa moninaisuus toteutuu monin tavoin, myös opettajien sukupuolen osalta.

Tärkeää on myös, että sukupuolen merkityksestä opettajan työssä ja opettajankoulutuksessa keskustellaan. Näkökulmaa on laajennettava siihen, millä tavalla sukupuoli kytkeytyy oppimisen tapoihin, millaisia tunteita koulu herättää erilaisissa oppilaissa ja millaista toimijuutta se mahdollistaa. Pohtimisen arvoista on myös, tuetaanko nykykoulussa riittävästi sukupuoleen liittyvän moninaisuuden ymmärtämistä. Saako yksilön – opettajan tai oppilaan – kokemus omasta sukupuolestaan tarpeeksi tilaa koulutusta koskevissa keskusteluissa ja koulun arjessa?

Riitta-Leena Metsäpelto

Riitta-Leena Metsäpelto (PsT, dosentti) työskentelee yliopistotutkijana Monitieteisessä oppimisen ja opettamisen tutkimuskeskuksessa (MultiLeTe). Tutkimuksissaan Metsäpelto on tarkastellut muun muassa lasten sosioemotionaalista kehitystä ja oppimisen polkuja koulun ja kodin konteksteissa. Hän on toiminut vuodesta 2010 lähtien luokanopettajakoulutuksen opiskelijavalintatoimikunnan puheenjohtajana.

Lue lisää:
Education at a Glance 2016
Jacquelynne Eccles
Opetushallituksen raportti Opettajat Suomessa 2013
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014

Lähetä palautetta kirjoittajalle: riitta-leena.metsapelto@jyu.fi

Pääkuva: Opetustaulu Turun koulu (Aarno Karimo) 1935 (Turun museokeskus); kuva kirjoittajasta: Martti Minkkinen.

Seuraava | Palaa etusivulle