Tutkiva oppiminen mahdollistaa astumisen totutun ulkopuolelle, riskin oton, epäonnistumisista oppimisen ja näiden kautta mielenkiinnon heräämisen maailman ilmiöitä kohtaan. Alaluokilla on tarkoituksenmukaista tukea leikkiä ja pyrkiä mielikuvitusta kehittävään oppimiseen. Etsitään oppilasta motivoivia, kullekin oppilaalle sopivia luovuutta tukevia tapoja oppia^[1]. Tutkiva oppiminen toteutuu erityisen hyvin monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa, jokaisessa oppiaineessa oppilaiden kysymykset huomioidaan ja niitä pohditaan. Tutkivassa oppimisessa on aina kyse ajattelemaan oppimisesta, jota kohti kuljetaan alaluokkien mielikuvitusta ja leikkiä tukevasta opetuksesta kohti yläluokkien ajattelua harjoittavaan opetukseen.

Koska tavoitteena opetuksessa on kasvattaa maailmaa muuttamaan kykeneviä ihmisiä, ei vain maailmassa eläviä ihmisiä, tarvitaan ajattelua, jossa on sisältöä. Sisällöllinen ajattelun taito tarkoittaa kykyä arvioida ympärillä olevaa maailmaa^[2]. Ilman taitoa arvioida ympäristöään ihminen ei pysty muuttamaan elinpiiriään. Tämän vuoksi filosofinen keskustelu, tutkiminen ja asioiden perusteellinen pohdinta on sekä koulun työtapa että opetuksen alue ja että opetuksen tavoitteena on opiskelijan sekä moraalinen että persoonallinen kehitys^[3].

Steinerkoulun tavoitteena on kasvattaa oppilas ajattelevaksi kansalaiseksi. Tärkeänä osana tämän arvon toteutumiselle ovat tutkiva oppimisyhteisö ja filosofiset keskustelut. Keskustelu on keskustelun harjoittamista, mikä puolestaan on edellytys demokratian toteutumiselle. Jotta ihminen voisi ilmaista itseään vapaasti, on keskustelukumppanin tiedettävä ja osattava samat keskusteluperiaatteet kuin kumppaninsakin. Ajattelu kehittyy keskusteluissa ja terävä arviointikyky siinä samalla.^[4] Kun ihminen osaa itse arvioida ja keskustella sekä ottaa muut huomioon, hän hallitsee itseään ja suhtautuu toimintaansa eettisesti.

Keskustelutaitoja harjoitellessa on selvää, että myös kielenkäyttötaito kehittyy; kun kielenkäyttötaito kehittyy, kehittyy myös ajattelun taito. Kieli on ajattelun apuväline, kun ajatus halutaan ilmaista selkeästi ja täsmällisesti.^[5] Täsmällisen ja selkeän ilmauksen löytäminen puolestaan tarkoittaa sitä, että ajatus on saanut käsitteen ja vasta käsitteen löytyessä voidaan puhua ajattelusta, kuten Vygotski^[6] sanoo.

On puolustettava niitä käytäntöjä, jotka ennakkoluuloista vapaana kehittävät opiskelijoiden itsenäistä ajattelua. Sama pätee opettajiin: ”Opettajille täytyy antaa älyllinen ja pedagoginen vapaus tehdä asiayhteyteen soveltuvia valintoja, aivan kuten oppilaille on annettava vapaus ajatella itse”^[7].

Tärkeätä on kuunnella opiskelijoiden kysymyksiä ja kehittää niitä, sillä kysymykset kehittävät mielenkiintoa aiheeseen ja niistä syntyy aiheen ajankohtaisuus. Ajattelun kehittymisen näkökulmasta tähän tilanteeseen voi varautua, kun muistaa valita kysymykset niin, että ne eivät edellytä minkäänlaista ”faktuaalista, teknistä tai tieteellistä vastausta, vaan sen sijaan niillä on filosofinen ulottuvuus – ne edellyttävät pohdintaa, koska ne ovat vaikeita tai niihin saattaa olla monia erilaisia (jopa ristiriitaisia) vastauksia tai sitten selkeää vastausta ei ole lainkaan”^[8].

Opettaja ohjaa opiskelijoita ajattelemaan itsenäisesti tuomatta esille omia mielipiteitään ja valmiita vastauksia. Tomperi & Juuso (mts.) määrittelevät tällaisia taitoja olevan

1. taito rohkaista esittämään kysymyksiä ja seuraamaan omaa ajatuspolkua täsmällisesti. Tätä varten opettaja ei itse saa ajautua dogmatismiin tai relativismiin.
2. kyky havaita oikeat kohdat, tilanteet ja edellytykset, joiden kautta keskustelun eteneminen on mahdollista ja opiskelijat voivat ilmaista itseään. Tätä varten opettaja ei saisi antaa valmiita vastauksia, jotka sulkevat muut vastaukset tai vastausyritykset pois.

Omien mielipiteiden esittämisestä pitää pidättäytyä, jotta opiskelijoille ei tulisi tunnetta ainoan oikean vastauksen saamisesta opettajaltaan.^[9]

Tarinoilla on suuri merkitys opetusmateriaalin laadussa. Kun esimerkiksi tekstit valitaan mytologioista tai otetaan arkkityyppejä suurista myyttisistä kertomuksista – Suomessa esimerkiksi Kalevalasta – henkilöt ja tapahtumat muuttuvat luokan yhteisiksi viittauskohteiksi, joiden pohjalta tämän hetken maailmaa voi analysoida^[10].

Jotta itsenäinen ajattelu kehittyisi opiskelijoilla, kasvatuksen on perustuttava

• osallistumiseen opettajan ohjaamaan tutkivaan yhteisöön, jonka tarkoituksena on opiskeltavien asioiden syvällinen ymmärtäminen;
• järkevyyteen ja arvostelukykyiseen toimintaan^[11].

Oppilaan tulee myös kyetä arvioimaan kriittisesti oppiaineiden sisältöihin liittyviä oletuksia ja kyseenalaistamaan niitä; kyettävä ajattelemaan itsenäisesti; ymmärtää käsitteistö, jolla aiheesta puhutaan; argumentoida ja tehdä johtopäätöksiä; kyetä erottamaan tosi epätodesta, hyvä pahasta ja niin edelleen; arvioida samanlaisuutta, erilaisuutta ja huomioida kontekstin merkitys. Opettajan tehtäväksi jää luoda olosuhteet pohtivalle keskustelulle ja tehdä opiskelusta näin merkityksellistä opiskelijalle.^[12]

^[1] Osswald 2014

^[2] Tomperi 2009, 18

^[3] Tomperi 2009, 18, 20

^[4] Tomperi & Juuso 2009, 46.

^[5] Tomperi & Juuso 2009, 47.

^[6] 1988, 107

^[7] Tomperi & Juuso 2009, 53

^[8] Tomperi & Juuso 2009, 54

^[9] Tomperi & Juuso 2009, 58.

^[10] Tomperi & Juuso 2009, 64

^[11] Lipman 1992,14; Juuson 2009, 103 mukaan

^[12] Juuso 2009, 103–104.