Verihiutaleet ovat jopa kolmanneksen punasolujakin pienempiä soluja. Itse asiassa ne ovat tumattomia solukalvon suojaamia soluliman kappaleita.

Verihiutaleita syntyy muiden verisolujen tapaan luuytimessä. Niillä on erittäin tärkeä tehtävä monimutkaisessa prosessissa, joka tyrehdyttää verenvuodon ihoomme tulleessa haavassa.

Vaurioituneista verihiutaleista vapautuu vereen entsyymiä, joka muuttaa plasmassa olevan fibrinogeeni-nimisen valkuaisaineen säikeiseksi fibriiniksi. Tämän entsyymin syntymiseen tarvitaan myös K-vitamiinia. Fibriinisäikeet tarttuvat haavan reunoihin ja niihin takertuneet verisolut vähitellen tukkivat haavan.

Lopuksi säikeet vetäytyvät kokoon ja puristavat ylimääräisen nesteen ulos. Syntyy rupi, joka on kuin kehomme oma laastari ja sitä ei siis pidä nyppiä. Rupi lähtee irti, kun iho on korjannut haavan kokonaan.

Verihiutaleet voivat myös paikata vaurioituneita verisuonien seinämiä. Jos suonien seinämät ovat epätasaisia esimerkiksi liian kolesterolin vuoksi, verihiutaleet voivat rikkoutua niitä vasten ja aiheuttaa veritulpan. Tämä tulppa voi myös lähteä liikkeelle ja joutua esimerkiksi aivoihin tai sydämeen kohtalokkain seurauksin.

Veritulpan muodostuminen (valtimon läpileikkaus). Vaiheessa I on terve valtimo, ja vaiheissa II ja III alkaa kertyä kolesterolia valtimon seinämiin. Koska valtimon läpimitta pienenee, verenpaine kasvaa. Lopulta valtimoon syntyy tukos eli veritulppa, kun verihiutaleita kertyy ahtaaseen kohtaan (vaihe IV).