Raskauden viimeisillä viikoilla odottavan äidin olossa tapahtuu muutoksia. Kun sikiön pää asettuu äidin lantion luiden muodostamaan aukeamaan ja kohdun pohjan laskeutuu alemmas, äiti voi tuntea taas hengittävänsä helpommin, kun kohdun yläosa ei paina keuhkoja. Sen sijaan alhaalla voi tuntua painetta kohdun painaessa virtsarakkoa.

Synnytyksen varsinaista käynnistäjää ei tiedetä, ja siksi sen tarkkaa ajankohtaa ei voi tietää etukäteen. Käynnistämiseen vaikuttavia tekijöitä katsotaan olevan useita – muun muassa hormonitasossa tapahtuu muutoksia. Raskautta ylläpitäneen progesteronin osuus laskee ja supistuksia edistävän oksitosiinin osuus veressä nousee.

Synnytys etenee kolmessa vaiheessa. Synnytyssupistukset aloittavat yleensä useita tunteja kestävän avautumisvaiheen, jonka aikana kohdunsuu avautuu noin kymmeneen senttimetriin. Tämä mahdollistaa sen, että lapsi mahtuu syntymään.

Seuraavaksi lyhyehkön ponnistusvaiheen aikana kohdun lihakset tekevät työtä ja äidin on aktiivisesti ponnistettava lapsi ulos supistusten aikana. Jälkeisvaiheessa äiti ponnistaa pienen paistinpannun muotoisen ja kokoisen istukan, loput napanuorasta ja sikiökalvot ulos. Ihmisen synnytyskivut ovat kovemmat muihin nisäkkäisiin verrattuna. Pystyasentoisella ihmisellä lantionaukko ja synnytyskanava ovat ahtaampia verrattuna neljällä raajalla käveleviin nisäkkäisiin. Ihmislapsella on suuri pää kehoon verrattuna ja myös muihin nisäkkäisiin verrattuna.

Sikiö ei aina kaikissa raskauksissa käänny kohdussa pää alaspäin raskauden loppuvaiheessa. Jos kääntämisyritys ei onnistu tai sikiö palautuu uudelleen pää ylöspäin, päädytään sektioon (keisarinleikkaus) tai äiti synnyttää lapsen jalat edellä. Sektioon voidaan päätyä myös esimerkiksi voimakkaiden synnytyspelkojen tai äidin lantionaukon pienuuden vuoksi kookkaiden sikiöiden tapauksessa. Synnytysvaiheessa hätäsektioon voidaan joutua mm. sikiön sydämenlyöntien heikentyessä. Äidin vatsanpeitteet leikataan auki ja lapsi nostetaan kohdusta. Kohtu ja vatsankerrokset ommellaan kiinni. Alakautta synnyttänyt äiti yleensä toipuu synnytyksestä nopeammin pelkästään jo siitä syystä, että hänen ei tarvitse varoa parantuvaa sektiohaavaa.

Äidin vatsa on synnytyksen jälkeen edelleen raskausvatsan kokoinen, sillä kohtu on raskaudessa kasvanut monikymmenkertaiseksi ja kohdun supistuminen normaalikokoon kestää yleensä 4–8 viikkoa. Kohdun supistuminen normaalikokoa kohti alkaa synnytyksen jälkeen. Supistumisen ilmeneminen jälkisupistuksina on tärkeä vaihe kohdun palautumisessa normaalitilaan. Imetys yleensä voimistaa jälkisupistuksia varsinkin uudelleensynnyttäjillä.

Syntymän jälkeen lapsi totuttelee muutoksiin. Hän on heti ensimmäisen parkaisun yhteydessä vetänyt henkeä ensimmäisen kerran, jolloin keuhkot ovat täyttyneet ilmalla hengityksen käynnistyessä. Oma verenkierto käynnistyy, ja hapekas veri tulee nyt keuhkoista napanuoran sijaan.

Ravintoa on opeteltava imemään äidin rinnoista, joista erittyvä maito on lapsen ravintoa ensimmäisten kuukausien ajan. Ympäröivän maailman valoisuuteen, kylmyyteen ja ääniin totuttelussa auttaa äidin läheisyys.