11. Kasvillisuusalueet
Luvun sisällys
Kasvillisuusalueet muodostavat biomeja11.1 Sademetsä
Kuvia sademetsistä
11.2 Savanni
Kuvia savannien linnuista
Kuvia savannin nisäkkäistä
11.3 Aavikko
Kuvia Egyptistä, aavikon valtiosta
11.4 Välimerenkasvillisuus
11.5 Lehtimetsät
11.6 Havumetsät
11.7 Tundra
11.8 Aro
Kuvia aroilta
11.9 Vuoristojen kasvillisuus
Lisätietoa: Amazonia
Kasvillisuusalueet muodostavat biomeja
Maapallon kasvillisuusalueet myötäilevät jonkin verran lämpövyöhykkeiden ja ilmastoalueiden rajoja. Eniten kunkin alueen kasvillisuuteen vaikuttavat alueen lämpötila, sademäärä ja maaperä.
Sademäärään vaikuttavia tekijöitä ovat alueella vallitsevat tuulet, vuoristot ja merivirrat.
Etelä- ja Pohjois-Amerikka ovat kasvillisuudeltaan monipuolisia alueita. Oheisessa kartassa on kuvattu maapallon tärkeimpiä kasvillisuusalueita. Ihminen on monin paikoin kaatanut metsiä, joten kartta osoittaakin erityisesti sen, millaista kasvillisuutta alueella olisi luonnonolojen perusteella ilman ihmisen vaikutusta.
Kasvillisuusalueet muodostavat maapallolle suurekosysteemejä eli biomeja. Suurekosysteemissä on tietty vallitseva kasvillisuustyyppi, mutta siellä on luonnollisesti muitakin luonnon piirteitä. Esimerkiksi savannin suurekosysteemissä on laajoja ruohostoja, mutta siellä on myös jokia, metsiä ja kallioita. Niinpä Afrikan esimerkiksi savannin biomialueella elää heinikolla viihtyviä norsuja ja antilooppeja, mutta myös joissa eläviä virtahepoja.
Biomien muodostumisen selittää erityisesti vuoden keskilämpötila ja sademäärä.
Maapallon tärkeimmät kasvillisuusaluuet.
Sademäärään vaikuttavia tekijöitä ovat alueella vallitsevat tuulet, vuoristot ja merivirrat.
Etelä- ja Pohjois-Amerikka ovat kasvillisuudeltaan monipuolisia alueita. Oheisessa kartassa on kuvattu maapallon tärkeimpiä kasvillisuusalueita. Ihminen on monin paikoin kaatanut metsiä, joten kartta osoittaakin erityisesti sen, millaista kasvillisuutta alueella olisi luonnonolojen perusteella ilman ihmisen vaikutusta.
Kasvillisuusalueet muodostavat maapallolle suurekosysteemejä eli biomeja. Suurekosysteemissä on tietty vallitseva kasvillisuustyyppi, mutta siellä on luonnollisesti muitakin luonnon piirteitä. Esimerkiksi savannin suurekosysteemissä on laajoja ruohostoja, mutta siellä on myös jokia, metsiä ja kallioita. Niinpä Afrikan esimerkiksi savannin biomialueella elää heinikolla viihtyviä norsuja ja antilooppeja, mutta myös joissa eläviä virtahepoja.
Biomien muodostumisen selittää erityisesti vuoden keskilämpötila ja sademäärä.
Maapallon tärkeimmät kasvillisuusaluuet.
11.1 Sademetsä
Trooppiset sademetsät sijaitsevat päiväntasaajan lähellä Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Trooppisissa sademetsissä vallitsee ikuinen kesä. Lämpötila vaihtelee läpi vuoden vain vähän, ja kuukausien keskilämpötilat pysyttelevät 25–27 asteen välillä. Sademetsän alueilla Auringon lämpösäteilyn määrä on suuri, koska Aurinko paistaa kuumasti kohtisuoraan alas. Kuten kasvillisuustyypin nimikin sanoo, sadetta saadaan paljon ympäri vuoden. Keskimäärin vuodessa sataa pari kolme metriä, joka on jopa kuusi kertaa enemmän kuin Suomessa. Päivittäin sataa yleensä iltapäivisin, kun Auringon lämpö on haihduttanut tarpeeksi kosteutta sadepilviksi.
Sademetsien kasvillisuus kohoaa tiheinä kerroksina kymmenien metrien korkeuteen, kun kasvit kilpailevat valosta. Monipuolinen kasvillisuus mahdollistaa sen, että yli puolet maapallon kaikista eläinlajeista elää sademetsissä. Vuosittain sademetsistä löydetään uusia, tuntemattomia lajeja ja vuosittain saattaa myös kuolla lajeja, joita ei koskaan tunnistettu tai joden olemassaolostakaan ei tiedetty.
Lue lisätietoa-osiosta Amazonaksen sademetsästä.
Sademetsässä on runsas kasvillisuus ja elämistö. Gorilla Afrikan sademetsässä.
Kuvia sademetsistä
11.2 Savanni
Savannia on niin Etelä-Amerikassa kuin Afrikassakin. Etelä-Amerikan savanneilta puuttuvat Afrikan savanneilla kuvattujen luontodokumenttien upeat, isot ruohonsyöjien laumat ja isot kissapedot. Savannit syntyvät kuuman vyöhykkeen alueille, joissa on sadekausi ja kuivakausi. Kuivakausi kestää usein muutamia kuukausia.
Savannilla kasvaa ruohoa, heinää ja puita. Pitkä kuivakausi koettelee kasveja. Tällöin ruoho kuivuu. Puut ja pensaat pudottavat lehtiään. Maisema on ruskea. Lopulta rajut ukkossateet saapuvat ja kastelevat maan niin, että jopa joet tulvivat. Maisema muuttuu vihreäksi, kun kasvit pystyvät taas kasvamaan.
Savannin eliöyhteisöä.
Savannin biologiaa. © Shutterstock.com
Kuvia savannien linnuista
Kuvia savannin nisäkkäistä
11.3 Aavikko
Tunnetuin aavikko on Saharan aavikko Afrikan pohjoisosissa. Aavikoita on monilla mantereilla ja ne peittävät kaikkiaan noin 20 prosenttia maapallon maapinta-alasta. Aavikoilla sataa harvoin, mutta täysin vedettömiä ne eivät kuitenkaan ole. Vettä voi esiintyä esimerkiksi keitaissa, jotka ovat syntyneet maanalaisten vesivarastojen seurauksena. Perun Atacaman aavikolla väitetään olevan alueita, joissa ei olisi satanut koskaan. Etelä-Amerikan länsiosan aavikko on syntynyt, kun kylmä Perunvirta viilentää ilmaa, eikä kosteutta riitä pitkälle rannikolle asti, vaan sateet saadaan jo merellä.
Aavikoilla menestyvät kasvit ovat kehittäneet erilaisia keinoja säästää tai varastoida vettä, koska sadetta voi olla hyvin harvoin tarjolla. Esimerkiksi kaktukset varastoivat vettä varren, lehtien ja juuriston avulla. Kasvien on mahdollista myös hidastaa veden haihtumista esimerkiksi karvaisella varrella, jolloin karvat voivat kerätä kastetta.
Eläimistölle aavikon olosuhteet ovat vaativia. Matelijoita ja jyrsijöitä on myös aavikoilla. Koska päivät ovat kuumia, monet eläimet ovat liikkeellä öisin, jolloin on viileämpää. Hiekkamyrskyjen aikana eläimet ovat erilaisissa koloissa ja luolissa.
© Shutterstock.com
Kuvia Egyptistä, aavikon valtiosta
11.4 Välimerenkasvillisuus
Välimerenkasvillisuutta eli nahkealehtistä kasvillisuutta on Euroopassa Välimeren maissa, kuten Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa. Myös Pohjois-Amerikan Kaliforniassa ja Etelä-Amerikan Chilen keskiosissa on välimerenkasvillisuutta. Monin paikoin alkuperäinen välimerenkasvillisuus on hävinnyt viljelysten tieltä.
Välimerenkasvillisuuden alueilla on kuuma ja kuiva kesä, mutta leuto ja sateinen talvi. Siellä, minne alkuperäistä metsää ja puustoa on jätetty jäljelle, viihtyvät seetrit, korkkitammet, sypressit, pinjat ja oliivipuut. Erilaiset tammilajit ovat välimerenkasvillisuudelle tyypillisiä. Myös sitrushedelmät ja viiniköynnökset tuottavat hyvää satoa talvisateiden ilmastossa.
Kasvit ovat sopeutuneet ilmasto-olosuhteisiin siten, että niiden lehdet ovat pieniä ja vahapintaisia eli nahkeita, jolloin niistä haihtuu mahdollisimman vähän kosteutta. Joidenkin kasvien lehdet tai varsi voivat olla myös karvaisia suojaten lehtiä, vähentäen haihtumista ja keräten kastetta. Jos kosteutta on tarjolla enemmän, kuten esimerkiksi rotkoissa tai jokien varsilla, kasvillisuus voi muuttua runsaaksi metsäntyyppiseksi maisemaksi. Kuivemmilla alueilla taas on tiheää pensaikkoa. Tätä piikkipensaikkoa kutsutaan monilla eri nimityksillä, kuten Italiassa macchiaksi ja Espanjassa chaparral-kasvillisuudeksi. Pensaikot ovat puita alttiimpia metsäpaloille, joten tulenkäytön kanssa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Metsäpalojen yleisin syy on huolimaton tulenkäyttö.
Eläimistä erityisesti kovaa sirittävät kaskaat ovat yleisiä Välimeren maissa. Samoilla alueilla elelee myös runsaslajisesti kyitä, liskoja ja hyönteisiä. Myös monille lintulajeille välimerenkasvillisuus antaa hyvät elinolosuhteet.
Välimerenkasvillisuuden maisemaa. Pitkät ja kapeat sypressit hallitsevat usein maisemaa. Tynnyreissä on viiniä.
11.5 Lehtimetsät
Aikoinaan lehtimetsiä oli monin paikoin Euroopassa, mutta niitä on enää vain vähän jäljellä. Lehtimetsiä on hakattu, koska niiden runsasravinteinen maaperä on sopinut hyvin myös pelloiksi. Lehtimetsäalueiden ilmastokin on suotuisa maataloudelle. Lehtimetsien alueet ovat ihanteellisia peltojen perustamiselle, koska sadetta saadaan sopivasti ja lämpötila on riittävä. Tällaisilla alueilla onkin nykyään tuotteliaita maatalousmaita, kuten Ranska ja Saksa.
Lehtipuita, kuten esimerkiksi tammea, pyökkiä ja vaahteraa, kasvaa lehtimetsissä. Joillakin alueilla on talvikuukausina kuitenkin niin kylmää, että puiden pitää pudottaa lehdet syksyllä. Tällöin voidaan ihastella ruskan värejä.
Lehtimetsien eläimistö on runsasta. Siellä viihtyvät niin oravat, siilit, tammihiiret, villisiat kuin saksanhirvetkin. Myös useat sammakkolajit ja matelijat viihtyvät näissä metsissä.
Lehtimetsävyöhykkeen metsissä valoa ei riitä maahan. Tästä syystä Keski-Euroopan lehtimetsässä on vähän ruohoja ja varpuja.
11.6 Havumetsät
Suurin osa Suomesta ja Ruotsista kuuluu havumetsävyöhykkeeseen. Samoin monet alueet Pohjois-Amerikassa ja Euroopan vuoristojen ympärillä on havumetsää. Kaiken kaikkiaan maapallon mantereista noin 15 prosenttia on peittynyt havumetsiin. Havumetsävyöhykkeen kasvit – sammaleet, jäkälät, sienet, mustikat ja puolukat – muodostavat runsaita kasvustoja. Ne ovat myös sopeutuneet talven pimeyteen ja kesän lyhyyteen. Puista kuuset ja männyt
ovat yleisiä. Ne ovat luoneet havumetsävyöhykkeille saha- ja paperiteollisuutta. Metsäteollisuus on edelleen tärkeä hyvinvoinnin lähde esimerkiksi Suomelle.
Havumetsissä sadetta saadaan paljon, mutta sitä haihtuu vähän, koska lämpötilat ovat niin alhaisia.
Näin havumetsäalueille muodostuu myös soita. Soistumiseen vaikuttavat sateiden lisäksi tasaiset pinnanmuodot ja maaperä. Lakka, suomuurain tai hilla, herkullisella soiden marjallamme on monta nimeä. Lakan lisäksi myös karpalo on yleinen marja suoalueilla.
Havumetsien eläimistöön kuuluvat myyrät, mäyrät, peurat ja hirvet.
Keväistä mäntymetsää. Havupuut aloittavat yhteyttämisen heti, kun lämpötila nousee kevällä plussan yläpuolelle.
11.7 Tundra
Pohjoisen kylmän ilmaston kasvillisuuden pitää kestää ankarat olosuhteet, eikä monista kasveista ole elämään näissä olosuhteissa. Näillä alueilla kasvillisuus on matalaa kasvillisuutta, jossa vain jäkälät, sammaleet, varvut ja heinät ja jotkin pensaat viihtyvät. Puita ei tundralla yleensä ole tai jos on, ne ovat kitukasvuisia. Tundraa on Euroopan pohjoisimmilla alueilla: Islannissa, Norjassa ja Venäjällä.
Kesällä suurina parvina esiintyvät hyönteiset, muun muassa hyttyset, houkuttelevat alueelle paljon muuttolintuja etelämpää.
Tundran eläimiä ovat hanhet, myyrät, tunturipöllö ja jopa Jäämeren reunalla elävä jääkarhu.
Tundralla asuu vain vähän ihmisiä. Myös eläimiä on vähän.
11.8 Aro
Arot ovat maaperältään runsasravinteista ja viljavaa mustaamultaa. Mustamulta on syntynyt hienojakoisen pölymaan eli lössin sekoittumisesta eloperäiseen ainekseen. Aroilla ei kuitenkaan kasva puita, koska kosteutta ei ole riittävästi. Arojen kasvillisuus koostuu erilaisista heinistä, ruohoista ja sipulikasveista, jotka selviävät alueen kuivista olosuhteista huolimatta hyvin.
Aroalueilla pystytään viljelemään niin vehnää kuin auringonkukkaakin.
Eläimistä aroilla elää monia pieniä jyrsijöitä, koska ne löytävät sopivaa ravintoa riittämiin. Pohjois-Amerikan laajoilla aroilla, preerioilla, elää muun muassa biisoneita.
Kuvia aroilta
11.9 Vuoristojen kasvillisuus
Vuoristossa kasvillisuus vähenee ylemmäksi siirryttäessä. Vuoriston juurella voi olla jopa sademetsää. Kohti vuoren huippua liikuttaessa ilma viilenee, ja haihtunut vesihöyry muuttuu usvaksi tai pilviksi. Suuren kosteusmäärän vuoksi puhutaankin niin sanotusta pilvimetsästä, jossa viihtyy isojen puiden rungoilla ja oksilla monia päällyskasveja eli epifyyttejä.Lauhkealla vyöhykkeellä vuoriston kasvillisuus on lehtimetsää ja havumetsää. Havupuut tulevat toimeen viileämmissäkin olosuhteissa.
Vuoristokasvillisuudella tarkoitetaan vuorten huippujen läheisyydessä olevaa niukkaa kasvillisuutta. Vuoristokasvillisuutta on korkeiden vuoristojen, kuten Kordillieerien ja Alppien huipuilla.
Vuoristossa päivän ja yön lämpötilaerot ovat suuria. Iltapäivällä voi olla kuumaa ja vastaavasti yöllä viileää.
Vuoriston yläosissa viihtyvät erilaiset pensaat. Huipulla on mahdollisesti heiniä, varpuja, lunta ja jäätä.
Quizlet