47.1.    Laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 4, 5 ja 9



Ajattelun ja oppimisen taidot L1

Yhteiskuntaopin opiskelussa kiinnitetään huomiota ajankohtaisiin ilmiöihin esimerkiksi sanomalehtien, tv, ja internetin avulla. Uutisten taustoja ja syitä tutkitaan kriittisesti. Asioihin etsitään eri näkökulmia. Tietotekniikkaa käytetään hyväksi myös tiedon tuottamisessa. Yhteiskunnalliset ilmiöt liitettään omaan elämään.

  • vaalit, eduskunnan, kaupunginvaltuuston, EU:n ja YK:n toiminta
  • oman talouden hallinta ja talouden ilmiöiden seuraaminen
  • tuetaan oppilaiden mielipiteiden muodostamista
  • tutustutaan mahdollisuuksien mukaan Kouvolassa yhteiskunnallisiin toimijoihin (sanomalehdet, yle, yritykset, kaupungin päätöksenteko)

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L2

Yhteiskuntaopin opetuksessa tuetaan oppilaan oman identiteetin rakentamista ja oman kulttuuripiirin tuntemista. Tutustutaan eri yhteiskuntien ratkaisuihin ja ymmärretään eri näkökulmien perusteita. Perustellaan omia mielipiteitä ja kunnioitetaan toisten mielipiteitä. Suvaitsevaisuus perusasenteena muilta kulttuureja kohtaan.

  • YK:n ihmisoikeudet, länsimaiset ja suomalaiset arvot; ihmisoikeudet, demokratia ja oikeusvaltio
  • vähemmistöjen oikeudet ja suvaitsevaisuus
  • yhteistyötaidot ja ryhmässä toimiminen
  • mielipiteiden muodostaminen ja perustelut
  • suomalaiset arvot: rehellisyys, ahkeruus ja vastuullisuus
  • asenne muihin kulttuureihin: tasavertaisuus ja suvaitsevaisuus: esimerkiksi osallistuminen monikulttuuriviikkoon, taksvärkkiin tai teemapäivään
  • monikulttuurinen Suomi ja Kouvola

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot L3

Yhteiskuntaopin opetuksessa korostetaan ihmisen vastuuta omasta, yhteisön ja ympäristön hyvinvoinnista. Oppilas osaa etsiä oman arjen hallintaan liittyvää tietoa ja soveltaa sitä omaan elämään. Oppilas on osa hyvinvointiyhteiskuntaa.

  • terveellisen ja turvallisen elämänasenteeseen (ihmissuhteet, päihteet, liikenne, lepo, ravinto...) kannustaminen
  • käytännön ongelmien ratkaisut (kuluttaminen, kierrätys, talouden hallinta, ajanhallinta)
  • yhteisössä toimiminen ja yhteisölliset oppimismenetelmät
  • kouluyhteisön hyvinvointi (kiusaaminen, roskaaminen, turvallisuus...)
  • omaan elämään liittyvien ilmiöiden tiedon etsiminen ja hyödyntäminen ratkaisujen pohjaksi
  • Kouvolan seudun hyvinvointijärjestelmän tuntemus

Monilukutaito L4

Yhteiskuntaopin opetuksessa otetaan huomioon tiedon runsaus ja hajanaisuus. Oppilas harjoittelee tiedonhankintaa eri lähteistä, perehtyy asiaan, pystyy tutkimaan tietoa ja tuottamaan erilaisia tuotoksia. Oppilasta kannustetaan muodostamaan perusteltuja mielipiteitä ja huomioimaan erilaiset näkökulmat asioihin. Pyritään yhdistämään tieto suurempiin kokonaisuuksiin.

  • erilaisten tiedonlähteiden löytäminen ja hyödyntäminen
  • omien aineistojen tuottaminen eri tavoilla, lisäarvon tuottaminen, ei kopiointia
  • sanoma-, aikakausi- ja nettilehtien sekä television käyttö opetuksessa
  • yhteistyö äidinkielen kanssa

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L5

Yhteiskuntaopissa hyödynnetään tieto- ja viestintäteknisiä laitteita ja sovelluksia. Tiedon hakeminen, kriittinen suhtautuminen tietoon, tiedon analysointi ja tiedon tuottaminen. Säännöt ja oikeanlainen käyttäytyminen netissä / sosiaalisessa mediassa.

  • internetin käyttö tiedonhaussa aidoissa tilanteissa (työnhaku, Kouvolan kaupungin palvelut, kuluttajansuoja...)
  • älypuhelinten hyödyntäminen opetuksessa
  • tekijänoikeudet ja tuotosten jakaminen
  • käyttäytymisen perusteet sosiaalisessa mediassa
  • mahdollinen poliisin oppitunti netistä
  • sovellusten käyttö (esim. Pedanet ja virtuaalikunta)

Työelämätaidot ja yrittäjyys L6

Yhteiskuntaopissa oppilasta tuetaan yrittäjämäisen asenteen omaksumiseen (tavoitteellisuus, luovuus, yhteisöllisyys ja rohkeus uuden kokeilemiseen). Oppilasta kannustetaan ahkeruuteen, työn ja yrittämisen arvostamiseen ja onnistumiseen, mutta kohtaamaan ja käsittelemään myös vastoinkäymisiä. Lisäksi oppilas osaa arvioida omia vahvuuksia (ja heikkouksia). Työelämän perusteiden tunteminen.

  • yritysvierailu ja tilaisuus tavata yrittäjä koululla
  • yhteistyö YES Kouvola -yrittäjyyskasvatusohjelman kanssa esimerkiksi NYT-leirien järjestämisellä
  • yhteistyö opojen kanssa esimerkiksi tet-jaksolla
  • työhakemuksen ja ansioluettelon tekeminen (esim. opon kanssa)
  • työelämän sääntöjen perusteiden hallinta

Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen L7

Yhteiskuntaopin opetuksessa korostetaan vastuullisuutta omasta itsestä, lähiyhteisöistä (luokasta, koulusta, perheestä ja kaveripiiristä), luonnosta, yhteiskunnasta ja maailmasta. Oppilasta tuetaan tekemään vastuullisia valintoja ja pohtimaan valintojen seurauksia. Oman kotiseudun tunteminen ja kunnioittaminen.

  • kulutuskäyttäytyminen ja kierrätys
  • tutustutaan YK:n, Suomen viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen toimintaan
  • otetaan huomioon Kouvolan kaupungin tulevaisuuden strategia ja toteutus

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä