Minusta mielenkiintoiselta kuulosti erityisesti historiallisen empatian hyödyntäminen historian opetuksessa. Esimerkiksi artikkelin englantilaisen opeharjottelijan ensimmäinen tunti vaikutti kiehtovalta lähestysmistavalta historian aiheisiin. Minusta ajattelun taidon kehittyminen on hyvin tärkeässä roolissa, jos haluamme ymmärtää oikeasti historiaa, eikä ns vain tietää mitä on tapahtunut. Olisi siis tärkeää osata ajatella syvemmin historian tapahtumia.

Koen, että olen itse saanut hyvin tyypillistä suomalaista opetusta. Eli tunnit ovat olleet opettajajohtoisia ja tuntia rytmitetään juuri sellaisilla kysymyksillä, joissa ei oikeastaan ole tilaa tulkinnoille.

Harjoitteissa harjoitellaan yksilön oma-aloitteisuutta, tiedon soveltamista ja luovuutta ajatella. Yksilön pitää osata yhdistellä aikaisempia tietojaan ja etsiä esim. syy-seuraus suhteita. Näillä taidoilla todennäköisesti tiedot jäävät paremmin myös oppilaiden päähän, kun oppilaat miettivät historian asioita syvemmin kuin pelkkinä vuosilukuina ja yksittäisinä irrallisina tapahtumina. Yksilöille jää tilaa ajatella luovasti, soveltaa aikaisempia tietojaan ja peilata tietojaan nykypäivään.

Opettajalta tämän kaltainen opetus vaatii ”hyvää opettajuutta”. Eli opettajan pitää olla perehtynyt hyvin aiheisiin, jotta pystyy soveltamaan aiheista esim. artikkelin tapaisia roolipelejä. Opettajalla pitää olla myös hyvät taidot ryhmän ohjaukseen, jotta saa luokan motivoituneeksi eikä homma hajoa niin sanotusti käsiin. Tämmöinen opettamistyyli vaatii myös tietynlaista heittäytymistä historian maailmaan ja luovuutta.

 

Artikkelissa ja luennolla nousi esiin erilaisia tapoja toteuttaa opetusta tutkivan oppimisen kautta. Tutkivassa oppimisessa korostuu aktiivisuus ja oppilaslähtöinen opetus. Aktiivinen oppiminen ja erilaiset opetusmetodit lisäävät opetuksen vaihtelevuutta ja täten opiskelun mielekkyyttä. Opiskelun mielekkyys tukee oppimista ja lisää motivaatiota opiskella ainetta, tässä tapauksessa historiaa. Luokkahuoneessa ’’taka-alalla’’ pysyttelevien oppilaiden aktiivisuus ja osallisuus lisääntyy tutkivan oppimisen kautta.

Tutkivan opetuksen toteuttaminen voi olla hyvinkin yksinkertaista, kuten luennolla toteutettu ’’walking chocolate’’. Silti tämä tutki oppiminen on perinteisestä tyylistä hyvin poikkeavaa. Olen itse saanut perinteisestä historian opetusta. Tavallisesta kaavasta poikkeavaa oli esimerkiksi elokuvien katsominen. Tämä ei mielestäni ole verrattavissa tutkivaan oppimiseen, sillä oma aktiivisuus jää pelkässä katselussa vähäiseksi.

Artikkelissa oppilaat pääsivät tutustumaan Venäjän vallankumoukseen roolileikin avulla. He joutuvat asettumaan eri ihmisten asemaan, ja pohtimaan millaisia ratkaisuja he tekisivät kyseissä roolissa niillä tiedoilla ja siinä asemassa missä he ovat. Tämä opettaa Historia empatiaa. Yliopiston opiskelijat tekivät tehtävän, jossa he tutkivat vihjeiden avulla mitä pääkallolle oli tapahtunut. Kyseissä tehtävässä oppilaat oppivat ymmärtämään historian tutkimista. He pääsivät kokeilemaan, miten historiaa tutkitaan, millaisia lähteitä käytetään ja minkälaisia johtopäätöksiä tutkimustuloksista voidaan tehdä. Molemmissa tehtävissä harjoitetaan myös kriittisen ajattelun taitoa.

Tutkivan opetuksen järjestäminen vaatii opettajalta luovuutta sekä paneutumista materiaaliin. Materiaalin sisältöön perehtyminen on tärkeää, jotta opettaja osaa hyödyntää materiaalin optimaalisesti. Osa materiaaleista voi vaatia uusien sääntöjen opettelemista (esim. roolipelit). Opettajan täytyy myös valita tai muovata materiaali oppilaille sopivaksi.   

Artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättivät minussa innostuksen ja kiinnostuksen. Tutkiva oppiminen, draama, eläytymistehtävät sekä pelillisyys ja leikillisyys ovat opiskelutapoina kiehtovia, varsinkin, kun oma kokemus historian ja yhteiskuntaopin opiskelusta on varsin perinteinen. Omilla historian ja yhteiskuntaopin tunneilla opetus on ollut erittäin opettajajohtoista, jopa luentomaista, jossa opettaja puhuu yksin luokan edessä ja oppilaat kirjoittavat muistiinpanoja. Joillain tunneilla, etenkin yhteiskuntaopin tunneilla oppilaita osallistettiin keskusteluun jonkun verran, mutta tutkiva oppiminen, draama tai pelillisyys ei ole minulle opetuksessa ollenkaan tuttua. Koen, että artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat voivat innostaa oppilaita näiden aineiden opiskeluun entistä enemmän. Artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat olivat oppilaita osallistavia ja toiminnallisia, jolloin oppilaat on varmasti helpompi saada motivoitua uuden oppimiseen ja historiallisen ajattelun kehittämiseen, sillä nämä oppitunnit ovat oppilaille varmasti mielekkäämpiä kuin "perinteiset" oppitunnit. 

Luennon ja artikkelin esimerkit harjoittavat historiallista empatiaa, oppilaan taitoa ajatella sekä kehittää omia ajatteluaan, luovuutta sekä pohtimisen taitoja. Myös kriittisen ajattelun taidot sekä historiallisten lähteiden tutkimisen taidot kehittyvät näissä tehtävissä. Ne opettavat myös historiallisten tekstien ja kuvien tulkitsemista sekä syy-seuraussuhteiden etsimistä. Toisaalta ne opettavat oppilaille myös sen, ettei historiasta kaikkea voida tietää varmaksi, vaan monet "faktat" ovat vain meidän tulkintoja historiasta. Esimerkit auttavat myös hahmottamaan historiallisia tapahtumia ja esim. eläytymistehtävät auttavat tuomaan historiallisia tapahtumia lähemmäksi oppilasta. 

Vastaavanlaisen opetuksen toteuttaminen vaatii opettajalta luovuutta sekä tarkkaa perehtymistä aiheeseen, jotta tehtävän pystyy toteuttamaan luokassa onnistuneesti. Se vaatii opettajalta myös varmasti enemmän aikaa kuin "tavallisten oppituntien" suunnittelu, sillä tämänkaltaiset oppitunnit tulee suunnitella erittäin tarkasti, jotta niistä saadaan onnistuneita. Se vaatii myös, että opettaja on itse motivoitunut aiheeseen ja kokee opettamisen tärkeäksi. Opettajan oma innostus tarttuu myös lapsiin, jota kautta motivaatio voi siirtyä myös oppilaisiin, jotka eivät välttämättä muuten olisi innostuneita historian opiskelusta. Vaikka tutkivan oppimisen toteutus vaatii aluksi opettajalta enemmän aikaa ja ponnistelua, on se toisaalta myös varmasti palkitsevaa opettajalle, kun hän näkee työn tuloksen. 

Mielestäni artikkelissa ja luennolla kuvatut tutkivan oppimisen tehtävät olivat erittäin mielenkiintoisia ja oppimaan kannustavia. Uskon, että toiminnalliset tehtävät saavat oppilaat kiinnostumaan opeteltavasta aiheesta paljon paremmin kuin perinteinen opetus. Oma kokemukseni historian opiskelusta eroaa suuresti näistä esimerkkitehtävistä. Peruskoulussa saamani historian opetus oli toteutettu suurilta osin samalla tavalla kuin luennon alussa kuvattu perinteinen historian opetus; tunneilla tehtiin muistiinpanoja ja opittiin muistamaan vuosilukuja ulkoa. Oppimista arvioitiin suurimmaksi osaksi kokeiden ja esseiden avulla. Välillä tunneilla oli erilaisia tehtäviä, mutta ne eivät olleet läheskään yhtä toiminnallisia kuin artikkelissa ja luennolla kuvatut tehtävät, eivätkä ne sisältäneet eläytymistä. 

Artikkelissa ja luennolla anneituissa esimerkkitehtävissä harjoiteltiin historiallista empatiaa, historiallista ajattelua, eläytymistä, ryhmätyötaitoja, tutkimuskysymyksiin vastaamista ja omien päätelmien tekemistä ja niiden perustelua. Tehtävissä sovellettiin opetussuunnitelman oppiainekohtaisten tavoitteiden lisäksi myös laaja-alaisia tavoitteita. Oppilaat pääsevät tekemään omia päätelmiä annetuista esimerkeistä tai pohjakertomuksista. He pääsevät harjoittelemaan tutkimista ja hypoteesien miettimistä, sekä oman ajattelun arviointia ja taas uusien ajatusten ja päätelmien kehittelyä uusien todisteiden perusteella. Mielestäni nämä taidot ovat erittäin tärkeitä ei pelkästään historian luonteen ymmärtämisen kannalta, vaan myös yleisesti kaiken muunkin oppimisen kannalta. Mielestäni tutkivan oppimisen tehtävät ovat historian opetuksen kannalta erittäin hyödyllisiä ja minua kiinnostaa erityisesti rooleihin eläytymisen, pelillisyyden, leikillisyyden ja ryhmätyöskentelyn soveltaminen opetuksessa. 

Tehtävien toteuttaminen vaatii opettajalta luovuutta, hyvää perehtymistä käsiteltävään aiheeseen, omaa kiinnostusta aiheesta, taitoa innostaa oppilaita ja saada heidät kiinnostumaan, sekä uskallusta toteuttaa uudenlaisia tehtäviä. Hyviä toiminnallisia tehtäviä on olemassa jo valmiina, eikä opettajan välttämättä tarvitse kehitellä kokonaan uusia tehtäviä. Tärkeintä on, että opettaja saa lapset innostumaan tehtävästä ja herättää heidän kiinnostuksensa opiskeltavaa aihetta kohtaan. Tutkiva oppiminen kannustaa oppilasta tutkimaan ja pohtimaan opiskeltavia asioita itse, sekä toimimaan ja pohtimaan ryhmässä. Oppilas on itse aktiivisena tekijänä, eikä vain passiivisena tiedon omaksujana.

Sekä artikkelissa että luennossa painotettiin oppilaita osallistavia menetelmiä oppia uusia aiheita historiassa. Esimerkiksi luennolla käytiin läpi ‘’tutkimusmatkan’’ avulla tärkeä historiallinen tapahtuma (Englannin historiasta). Siinä oppilaat pääsivät itse arvailemaan ja ideoimaan, kuinka tiettyyn lopputulokseen on päästy ja heille annettiin matkansa varrella aina lisää vihjeitä, jotta ajatus ei lähde sivuraiteille. Jopa vain seuraamalla luentoa ja kuuntelemalla kuinka opetustapa toimii, jäivät siinä käsiteltävät asiat mieleeni paremmin kuin monet asiat aiemmin historian tunneilta. Olen itse kiinnostunut historiasta ja esimerkiksi myös kirjoitin sen ylioppilaskirjoituksissa ja jälkikäteen voin todeta, että lukeminen siihen olisi ollut helpompaa, mikäli saamani opetus olisi vastannut artikkelin ja luennon kertomia malleja. Saamani opetus oli varsin tietopainotteista, mikä artikkelin mukaan onkin kulttuurillisesti tyypillistä Suomessa, mutta toivon itse olevani mukana tulevana opettajana muuttamassa kyseistä käsitystä. Näillä pelillisillä ja rooleja hakevilla menetelmillä uskon myös muuten luokassa taka-alalle jäävien oppilaiden uskaltautuvan mukaan oppimistilanteeseen, sillä kaikki oppijat lähtevät käytännössä oppimaan samasta pisteestä (vaikka tietäisitkin esimerkiksi luettuasi kappaleen, sen kirjan antaman selityksen, tuovat nämä oppimismenetelmät kuitenkin aina uusia näkökulmia). 

 

Ajattelun malli, jota tavat eniten edistävät synnyttämään ja kehittämään (riippuen oppijan iästä ja luokka-asteesta) on historiallinen empatia, kyky asettua ajan aikalaisen kenkiin. On helpompi muistaa asioita, jotka kokee ‘’tapahtuneen’’ itselleen ja/tai ympärillään. Myös esimerkiksi ‘’walking chocolate’’ -tehtävässä opetellaan havainnoimaan ja tutkimaan ympäristöstä löytyvää tietoa tutkivan oppimisen näkökulmasta. Ylipäätään osallistavissa opetusmenetelmissä tuntien ja kokonnaisuuksien suunnittelu vaatii aikaa ja valmistautumista, jotta opittava asia tulee selkeästi esille ja oppijat säilyttävät kiinnostuksensa sen aikana. Sen ei kuitenkaan aina tarvitse olla koko oppituntia kestävää (mikä lisää variaatiota, antaa esimerkiksi muuten asiapainotteiseen sisältöön kontrastin ja voi sytyttää ajatuksia) kuten äskeinen ‘’suklaa’’ esimerkki. Tavat vaativat myös opettajalta kykyä pystyä havainnoimaan oppivatko oppilaat varmasti aiheesta olennaisen ja tarvittaessa kykyä puuttua ja muuttaa suunnitelmia, aivan kuten videolla luennon pitäjä, jolle kerrottiin luennon kestävänkin noin puoli tuntia vähemmän kuin hän oli ajatellut (ratkaisu oli selittää tehtävän seuraava vaihe ja esittää se tiivistetyssä muodossa niin, että siitä ymmärsi kuitenkin sen tarkoituksen). Myöskin, jotta nuoret oppijat saadaan eläytymään tehtäviin, on opettajan oltava itsekin valmiina heittäytymään ja olemaan kiinnostunut aiheesta. 

Artikkelissa ja videolla oli paljon toiminnallista opetusta, joka poikkeaa paljon saamastani historian ja yhteiskuntaopin opetuksesta. Toiminnallinen opetus herättää varmasti oppilaiden mielenkiinnon ihan eri tavalla, kuin pelkkä luokan edessä luennointi. Oppilaiden keskittyminen on varmasti syvempää, kun saa itse miettiä ja tehdä, ja olisin kovasti toivonut omilta ala-asteen oppitunneilta samanlaista toimintaa, niin ehkä tiedot olisivat jääneet päähäni hieman paremmin. Myös tietynlainen vastuu, mikä lapsille annetaan esimerkiksi tiedonhaussa, lisää heidän tunnettaan luottamuksesta ja toivottavasti myös kiinnostusta tehtävää ja ainetta kohtaan.

Esimerkeissä harjoitetaan esimerkiksi historiallista empatiakykyä, erilaisten syy- ja seuraussuhteiden hahmotusta ja itsenäistä, luovaa sekä kriittistä ajattelutaitoa. 

Tälläisten oppituntien pitäminen vaatii varmasti enemmän, kuin tavallisten, luentomaisten oppituntien pitäminen. Aiheisiin on syytä tutustua tarkemmin, jotta tehtävien soveltaminen on helpompaa. Opettajan oma kiinnostus on myös tärkeää, jotta myös oppilaat on helpompi saada innostumaan ja kiinnostumaan tehtävästä. 

En muista että itse olisin saanut tutkivaa tai draamallista historianopetusta, opetus oli hyvin perinteistä opettajajohtoista. Toisaalta yläasteella oma historianopettajamme oli hyvin kiinnostunut ja innostunut historiasta ja se näkyi hänen opetustyylissään ja puheessaan. Lukiossa kaikki jotka halusivat saivat ilmoittautua holokausti-kurssille, johon sisältyi myös opintomatka Auswitchiin. En itse ollut tuolla kurssilla, mutta siellä opetus oli varmasti hyvin erilaista kuin muilla historiankursseilla, koska teemaa holokausti lähdettiin tutkimaan paikan päälle. Mielestäni tutkiva oppiminen sekä roolipelien ja draaman yhdistäminen opetukseen voi varmasti herättää niiden oppilaiden mielenkiinnon joilla on vaikeuksia säädellä omaa käyttäytymistä perinteisessä luokassa, kuten ylivilkkaus. 

Roolipelien ja draaman kautta harjoitellaan historiallista empatiaa ja sitä miten me voimme ymmärtää paremmin miksi ihmiset ovat toimineet kautta aikojen niin kuin he ovat toimineet. Toivottavasti historian opetus voisi opettaa meitä myös ymmärtämään että ihmiset eivät olleet yhtään enemmän tai vähemmän tyhmempiä ennen kuin nyt. Nimittäin usein törmää siihen ajatukseen ja olen itsekin ajatellut joskus niin että "ompas ihmiset olleet niin tyhmiä kun he eivät ole ymmärtäneet x-asiaa ennen". 

Jotta opettaja voisi pitää toteuttaa draaman tai tutkivan oppimisen kautta oppitunnin, täytyy hänenkin valmistautua siihen paljon enemmän kuin perinteiseen opettajajohtoiseen opetukseen. Pelkästää ei riitä että osaa opetettavan asian, vaan täytyy pohtia miten sen toteuttaa draaman keinoin ja mikä tila siihen soveltuu, ja miten sen soveltaa omien oppilaiden ikäryhmälle sopivalla tavalla, mitä materiaaleja siihen tarvitsee... etc. Omalla kohdalla minulla ei ole sisäistä mallia miten pitää tutkivan opetuksen tunti, tai miten draamaa tai roolipeliä voisi käyttää hyödyksi opetuksessa, jolloinka sellaisen tunnin pitäminen vaatisi se todella paljon työtä ja valmistelua yhtä tuntia kohtaan. On aina helpompi kangistua niihin vanhoihin opetustyyleihin, jotka ovat jo omalta ala-ja yläkouluajalta tuttuja. Opettajalta tarvitaan siis omaa sisäistä motivaatiota ja kiinnostusta opettaa uusilla ja erilaisilla tavoilla historiaa.

Videossa ja artikkelissa esiintyneet opiskelutavat herättää minussa paljon enemmän mielenkiintoa aiheeseen, kuin se opetus mitä itse olen saanut. Kyseiset tavat ovat selkeästi enemmän toiminnallisia ja oppilaslähtöisempiä. Kontrasti on siis suuri verratuna saamaani luento tyyliseen opetukseen. Molempia yhteiskuntaoppia ja historiaa opetettiin meille opettajajohtoisesti niin, että me kuunneltiin kun opettaja puhuu 35minuuttia ja sitten tehtiin tehtäviä 10 minuuttia. Itse en muista yhtäkään tuntia mikä olisi jäänyt esimerkiksi ylä-asteelta mieleen. Uskon että yleinen kiinnostus ja motivaatio olisi nyt suurempi näitä oppiaineita kohtaan, jos olisin itse saanut parempaa ja enemmän toiminnallista opetusta. 

Esimerkeissä on havaittavissa vahvasti luovan ajattelutaidon merkitys, historiallinen empatia ja ymmärrys. Nämä taidot kehittyy juurikin eläytymistä ja ongelmaratkaisua vaativissa tehtävissä. Kaikki nämä tukee historiallista ajattelukykyä ja ovat tärkeitä taitoja historian tapahtumia tarkastellessa. Lapsi oppii ymmärtämään laajemmin historian tapahtumia myös yksilöiden näkökulmasta, jolloin nämä tapahtumat eivät jää pintapuolisiksi vuosiluvuiksi tai otsikoiksi kirjaan. Myös tapahtumien syy-seuraussuhteiden hahmottaminen auttaa kokonaiskuvien luomisessa ja ymmärtämisessä miten historia vaikuttaa nykypäivään. 

Tämän tyylisen opettamisen mahdollistaminen vaatii opettajalta kiinnostusta ja tietoa aiheesta, organisointikykyä sekä tietynlaista heittäytymiskykyä. Opettajan pitää olla itse valmis käyttämään aikaa ja luovuutta tehtävien luomiseen ja tuntien pitämiseen. Tälläiset tehtävät vaatii myös opetettavien ikäryhmän tietotason tuntemusta , jotta osaa suunnitella tehtävän heille sopivaksi.

Artikkelissa kiinnostavaa oli juuri erot eri maan/kulttuurien historian ja yhteiskuntaopin opetuksen välillä. Minulle tuttu opetustapa on tietysti suomalaiselle koululle tyypillinen opettajalähtöinen luentotyyppinen opetus. Se ei paljoakaan herätä innostusta tai tarjoa syvää oppimista. Olisi kiinnostavaa oppia juuri historiallista empatiaa, historiallista lukutaitoa ja kokea erilaisia tutkivan oppimisen tapoja.

Esimerkeissä oppilaat tutustuivat tapahtumiin draaman kautta, roolileikillä. Tehtävässä opittiin historiallista empatiaa, kun piti asettua menneisyyden ihmisten asemaan, kulkemaan heidän kengissään ja tekemään päätöksiä ja ratkaisuja heidän ajatusten ja elämän tilanteen pohjalta. Tehtävä harjoittaa myös oppilaan omaa ajattelua ja pohdintaa – kriittisen ajattelun taidot ovat keskeisessä osassa. Eläytymistehtävät ja roolileikit myös tekevät tapahtumista todellisia ja aitoja, jotka auttavat oppilasta ymmärtämään tapahtumien olleen aitoja ja samalla tulkinnanvaraisia.  

Tällaisen opetuksen järjestäminen vaatii opettajalta halua ja ammattitaitoa lähteä luovaan lähestymiseen. Sen ei välttämättä tarvi viedä mitenkään tavallista oppituntia enemmän energiaa tai aikaa, jos on tottunut tekemään muotista eroavia tuntikokonaisuuksia. Myös hyvä ammattitaito ja tieto historiasta auttaa opettajaa luomaan elämyksellisiä ja hyödyllisiä oppimisprojekteja. Tämä on kaikille osapuolille lopulta palkitsevaa ja tärkeää, sillä näin saadaan parempaa osaamista historiasta niin opettajalle kuin oppilaallekin.

Lue oikeasta sivupalkista löytyvästä Löfströmin ja Rautiaisen teoksesta luku Kylmä sota koukuttaa (sivut 5-7). Katso sen jälkeen Richard McFahnin 7.11.2018 luennon tallenne (kesto n. 1 h 30 min). Vastaa sen jälkeen alla oleviin kysymyksiin keskustelunavauksessa.

- Millaisia ajatuksia artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättävät? Eroavatko jotenkin siitä, millaista historian ja yhteiskuntaopin opetusta olet itse saanut?
- Millaisia historian ajattelutaitoja esimerkeissä harjoitetaan?
- Millaisia tietoja/taitoja vastaavanlaisten opetusten toteuttaminen vaatii opettajalta?


Löfströmin ja Rautiaisen artikkeli sekä McFahnin luento vahvistivat molemmat sitä historian opetustapaa, johon viimeisellä demokerralla tutustuimme Tollundin mies -tehtävässä: historian oppiminen voi olla luovaa ja elämysmäistä, eikä tällainen näkökulma tee opittavista historian taidoista sen heikempiä – päin vastoin. Mielestäni tämä on mielenkiintoinen näkökulma, vaikka vähän mietin kuinka paljon luokanopettajalla on resursseja tehdä tuollaisia oppimiskokonaisuuksia. Onneksi tarjolla on paljon käyttövalmiita tuntikokonaisuuksia. 

Tällainen elämyksellinen historianoppiminen ei ole samassa linjassa opetustapojen kanssa, joilla minut historiaan on tutustutettu. Alakoulussa muistan lukeneeni historian kirjoja ja täyttäneeni niiden pohjalta paperisia tehtävämonisteita. Väritin oppimisprosessiani kuvittelemalla muinaisen kreikan mytologian olentoja mielessäni kokeeseen lukiessa. Tämä ei harmi vain auttanut vuosilukujen muistamisessa. 

Esimerkeissä harjoitellaan kriittistä ajattelua sekä historiallista empatiaa. Luennolla kriittisyys näkyy esimerkiksi siinä, kun ensimmäisenä opiskelijoille esitetään vaan puolet kuvasta ja vasta seuraavaksi puolet siitä. Heidät laitetaan kohtaamaan ennakkokäsityksensä ja sitten vasta totuuden. Historiallinen empatia näkyy taas vaikkapa artikkelissa, jossa kerrotaan oppilaiden harjoittelevan historian ymmärtämistä draamallistettujen opetustuokioiden kautta. 

Elämykselliseen historian opiskeluun tarvittaan opettajalta luovuutta. Resurssit varmaan löytyvät, varsinkin jos suunnittelee oppimiskokonaisuuksia vaikka toisten opettajien kanssa. Tietojen puolesta opettajan on hyvä kääntyä varmasti myös oppikirjoista laajempaan historian tieteen lähdevalikoimaan.