Lotta-Julia Lehti

Juliet -22
Videolla ja tekstissä kuvailtiin osallistuvaa historian opetus tapaa jota itse kuvailisin ensi sijaisesti seikkailuna. Seikkailuna menneeseen aikaan jossa luokkahuoneesta hypättiin itse tarinaan, toiseen aikaan ja todellisuuteen. Jos olisin lapsi, varmasti rakastaisin tälläistä näkökulmaa. Ja vaikka en enään lapsi olekaan silti innostuin asiasta ihan toden teolla! Uskon että tälläinen näkökulma olisi selkeästi mieleenpainuvampi kokemus, ei vain jotain mitä olisi "kiva tietää". Itselläni parhaat historian opetukseen liittyvät muistot liittyivät eläytyvään opettajaan joka kertoi historian tapahtumia kuin jännittävintä tarinaa. Vaikka opettaja eläytyikin rooliinsa, ei meillä oppilailla ollut mahdollista päästä mukaan seikkailuun muuten kuin pelkääjän paikalta. 

Kyseinen opetustapa vaatii ennen kaikkea jo useasti mainittua historian empatiaa. Kykyä eläytyä menneeseen aikaan ja ajatteleemaan asioita uudesta perspektiivistä. Tämä kehittää varmasti lapsen luovuutta, tunnetaitoja ja osallisuutta. Etenkin, jos oppilaat itse saavata esittää näkemyksiään tapahtumia kulusta tai päätellä kuinka tapahtumat etenivät kuten videon pääkallo esimerkissä. Tietenkin historian tietotaidot tulevat käytyä läpi ikään kuin huomaamatta läpi, mutta sitäkin mieleenpainuvammalla tavalla. 

Opettajalle kyseinen opetustapa voi ainakin aluksi osoittautua melko työlääksi. Tuntien mieleikäs toteutus vaatii suunnittelua ja todellla paljon luovuutta. Tämä voi tuntua vaativalta, etenkin jos luovalle ajattelulle ei pysty järjestämään tarpeeksi aikaa. Lisäksi eläytymiskyky ja hyvä historian tietämys edesauttavat opetusta. 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.