Saskia Salo

Juliet -22

Minusta mielenkiintoiselta kuulosti erityisesti historiallisen empatian hyödyntäminen historian opetuksessa. Esimerkiksi artikkelin englantilaisen opeharjottelijan ensimmäinen tunti vaikutti kiehtovalta lähestysmistavalta historian aiheisiin. Minusta ajattelun taidon kehittyminen on hyvin tärkeässä roolissa, jos haluamme ymmärtää oikeasti historiaa, eikä ns vain tietää mitä on tapahtunut. Olisi siis tärkeää osata ajatella syvemmin historian tapahtumia.

Koen, että olen itse saanut hyvin tyypillistä suomalaista opetusta. Eli tunnit ovat olleet opettajajohtoisia ja tuntia rytmitetään juuri sellaisilla kysymyksillä, joissa ei oikeastaan ole tilaa tulkinnoille.

Harjoitteissa harjoitellaan yksilön oma-aloitteisuutta, tiedon soveltamista ja luovuutta ajatella. Yksilön pitää osata yhdistellä aikaisempia tietojaan ja etsiä esim. syy-seuraus suhteita. Näillä taidoilla todennäköisesti tiedot jäävät paremmin myös oppilaiden päähän, kun oppilaat miettivät historian asioita syvemmin kuin pelkkinä vuosilukuina ja yksittäisinä irrallisina tapahtumina. Yksilöille jää tilaa ajatella luovasti, soveltaa aikaisempia tietojaan ja peilata tietojaan nykypäivään.

Opettajalta tämän kaltainen opetus vaatii ”hyvää opettajuutta”. Eli opettajan pitää olla perehtynyt hyvin aiheisiin, jotta pystyy soveltamaan aiheista esim. artikkelin tapaisia roolipelejä. Opettajalla pitää olla myös hyvät taidot ryhmän ohjaukseen, jotta saa luokan motivoituneeksi eikä homma hajoa niin sanotusti käsiin. Tämmöinen opettamistyyli vaatii myös tietynlaista heittäytymistä historian maailmaan ja luovuutta.

 

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.