Maria Virtanen

Juliet -22

Artikkelissa ja luennolla nousi esiin erilaisia tapoja toteuttaa opetusta tutkivan oppimisen kautta. Tutkivassa oppimisessa korostuu aktiivisuus ja oppilaslähtöinen opetus. Aktiivinen oppiminen ja erilaiset opetusmetodit lisäävät opetuksen vaihtelevuutta ja täten opiskelun mielekkyyttä. Opiskelun mielekkyys tukee oppimista ja lisää motivaatiota opiskella ainetta, tässä tapauksessa historiaa. Luokkahuoneessa ’’taka-alalla’’ pysyttelevien oppilaiden aktiivisuus ja osallisuus lisääntyy tutkivan oppimisen kautta.

Tutkivan opetuksen toteuttaminen voi olla hyvinkin yksinkertaista, kuten luennolla toteutettu ’’walking chocolate’’. Silti tämä tutki oppiminen on perinteisestä tyylistä hyvin poikkeavaa. Olen itse saanut perinteisestä historian opetusta. Tavallisesta kaavasta poikkeavaa oli esimerkiksi elokuvien katsominen. Tämä ei mielestäni ole verrattavissa tutkivaan oppimiseen, sillä oma aktiivisuus jää pelkässä katselussa vähäiseksi.

Artikkelissa oppilaat pääsivät tutustumaan Venäjän vallankumoukseen roolileikin avulla. He joutuvat asettumaan eri ihmisten asemaan, ja pohtimaan millaisia ratkaisuja he tekisivät kyseissä roolissa niillä tiedoilla ja siinä asemassa missä he ovat. Tämä opettaa Historia empatiaa. Yliopiston opiskelijat tekivät tehtävän, jossa he tutkivat vihjeiden avulla mitä pääkallolle oli tapahtunut. Kyseissä tehtävässä oppilaat oppivat ymmärtämään historian tutkimista. He pääsivät kokeilemaan, miten historiaa tutkitaan, millaisia lähteitä käytetään ja minkälaisia johtopäätöksiä tutkimustuloksista voidaan tehdä. Molemmissa tehtävissä harjoitetaan myös kriittisen ajattelun taitoa.

Tutkivan opetuksen järjestäminen vaatii opettajalta luovuutta sekä paneutumista materiaaliin. Materiaalin sisältöön perehtyminen on tärkeää, jotta opettaja osaa hyödyntää materiaalin optimaalisesti. Osa materiaaleista voi vaatia uusien sääntöjen opettelemista (esim. roolipelit). Opettajan täytyy myös valita tai muovata materiaali oppilaille sopivaksi.   

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.