Pedagogiset asiakirjat ovat tuttuja opettajille kaikilla koulutusasteilla. Asiakirjan tulisi painottaa pedagogiikkaa eli kuvauksia lapsen tai nuoren tarvitsemasta tuesta. Tutkimustulosten mukaan lapsi tai nuori kuvataan asiakirjoissa kuitenkin hyvin ongelmakeskeisestä näkökulmasta. Ongelmiin keskittyvä kirjaamisen tapa ei palvele sen paremmin tuen suunnittelua kuin opettajan työtäkään parhaalla mahdollisella tavalla. Mitä asiakirjaan sitten tulee ja saa kirjoittaa?

Pedagoginen asiakirja on opettajan työn tuki

Kirjaaminen on yhä merkittävämpi osa opettajien työtä. Pedagogiset asiakirjat, kuten varhaiskasvatussuunnitelma tai HOJKS, ovat opettajalle keskeisiä työkaluja, kun lapselle tai nuorelle suunnitellaan tukea. Asiakirjojen tulisi olla tuttuja myös lasten vanhemmille, sillä heidän osallistumisensa asiakirjojen laadintaan on keskeinen tuen onnistumista vahvistava tekijä.

Aiempi tutkimus on esittänyt, että vallitseva pedagogisten asiakirjojen kirjaamisen tapa on ongelmallinen. Kiteyttäen voidaan todeta, että pedagoginen asiakirja kuvaa tyypillisesti sen, miten lapsen tai nuoren tulisi muuttua, sen sijaan, että se keskittyisi suunnittelemaan muutosta opetuksen järjestämisen tavoissa. Eettisestä näkökulmasta tämä on haaste, koska ongelmakeskeisen kirjaamisen seuraukset voivat olla lapselle tai nuorelle kielteisiä, jos kirjaukset ovat leimaavia. Toiseksi ongelmakeskeinen kirjaaminen ei tue pedagogiikan suunnittelua ja opetuksen järjestämistä parhaalla mahdollisella tavalla, jolloin pedagogisten asiakirjojen keskeinen etu opettajan työtä tukevana välineenä menetetään. 

Kirjoitinko vikalistan vai käyttöohjeen?

Pedagogisten asiakirjojen ongelmakeskeisyys on saanut tutkijat kuvaamaan asiakirjoja yksilökeskeisinä puuteluetteloina, joissa keskeistä on lapsen tai nuoren syyllistäminen omasta tilanteestaan. Hyvän pedagogisen asiakirjan tulisi olla enemmänkin konkreettinen käyttöohje kuin ongelmakeskeinen vikalista. Tällöin asiakirja on kirjoitettu ratkaisua painottavalla tavalla, joka helpottaa myöhempää toimimista lapsen ja nuoren kanssa. Käytännössä tällainen asiakirja kuvaa arkisia pedagogisia ratkaisuja, joita lapsen tai nuoren tarpeet edellyttävät. Tavoitteista, menetelmistä, yhteistyöstä ja myöhemmästä arvioinnista kirjoittaminen on onnistuneen pedagogisen asiakirjan keskeisintä sisältöä.

Miten kirjaamisessa sitten rakennetaan merkitystä? Tekstin sisällön ohella tärkeitä tapoja ovat muun muassa tekstin muotoilukysymykset. Ratkaisukeskeisyyttä tukevia kirjaamisen käytäntöjä ovat kuvausten konkreettisuus, yksityiskohtaisuus ja yksiselitteisyys. Esimerkiksi tyypillinen tutkimistani asiakirjoista löytyvä kirjaus ”tuetaan sosiaalisia taitoja” jää hyvin yleiselle tasolle, ellei tukemisen keinoja tarkenneta tekstissä. Kirjaamisen tarkentaminen voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, miten ryhmässä opetellaan nostamaan peukku oman puheenvuoron pyytämisen merkiksi. Tämä edellyttää, että ennen kirjaamista on tärkeää pohtia, mitä suunniteltu tuki tarkoittaa juuri tämän lapsen tai nuoren arjessa.

Kuvaa, missä nyt ollaan ja mitä tarvitaan tulevaisuudessa

Ongelmakeskeisyydestä luopuminen ja ratkaisukeskeisyyteen pyrkiminen eivät kuitenkaan tarkoita, että tuen tarpeiden sanoittamisesta pitäisi luopua. Tuen tarpeista kirjoittaminen asiakirjoihin on tärkeää ja olennaista: ilman tietoa siitä, mikä esimerkiksi oppimisessa on haastavaa, tuen oikeanlainen kohdentaminen on mahdotonta. Kuvaus lapsen tai nuoren haasteiden nykytilasta mahdollistaa oppimisen ja kehityksen tarkastelun myöhemmin ja tuen vaikuttavuuden arvioinnin. Tuen tarpeet ovat kuitenkin mitä suurimmassa määrin tilannesidonnaisia. Tämä tarkoittaa, että lapsen tai nuoren tuen tarpeen ilmenemiseen on vaikuttamassa paitsi lapsi tai nuori, myös lapsen lähiympäristö.

Tuen tarpeiden kuvaamista varten opettajan tuleekin tarkastella paitsi lapseen ja nuoreen liittyviä tekijöitä (esim. oppimisvalmiudet, taidot, kehitys), myös oppimisympäristöä, opetusta ja kokeiltuja tukitoimia. Kun lapsen tai nuoren tilanne kuvataan moniulotteisesti opetuksen ja ympäristön rooli tunnistaen (esim. ”Isossa opetusryhmässä Maijan on vaikea keskittyä”), tarjoaa kirjattu asiakirja myös vahvan pohjan tuen suunnittelulle. Yhdessä konkreettisten tuen menetelmien kuvauksen kanssa tällainen tuen tarpeista kirjoittaminen tekee asiakirjasta nimensä mukaisesti pedagogisen. Sen sijaan asiakirja, joka koostuu pelkistä tuen tarpeiden kuvauksista ilman ammattilaisten vastuunottoa tilanteesta, ei todellisuudessa ole pedagoginen. Pahimmillaan se voi olla lasta tai nuorta leimaava kurjuuden kuvaus.

Onnistunutta pedagogista asiakirjaa laativa opettaja katsoo aina kahteen suuntaan. Toisaalta hän tarkastelee tämänhetkistä tilannetta ja havainnoi mennyttä, millaisia tuen tarpeita ja tukitoimia juuri nyt lapsella tai nuorella on. Toisaalta opettajan tulee tähytä myös eteenpäin kohti tulevaa ja kirjoittaa siitä, mitä tukitoimenpiteitä lapselle tai nuorelle suunnitellaan jatkoa ajatellen.

Noora Heiskanen

Kirjoittaja Noora Heiskanen tutki väitöstutkimuksessaan 108 lapsen pedagogisia asiakirjoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten lasten tuen tarpeista kirjoitettiin asiakirjoissa ja miten heidän tarvitsemiaan tukitoimia suunniteltiin. Lisäksi Heiskanen selvitti, miten lasten ja vanhempien näkökulmat tulivat esiin tutkituissa asiakirjoissa. Kirjoittaja työskentelee projektitutkijana Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella.

Lue lisää:
Väitöskirja: Children’s needs for support and support measures in pedagogical documents of early childhood education and care

Lähetä palautetta kirjoittajalle: noora.j.heiskanen@jyu.fi

Teemakuva: Martti Minkkinen, henkilökuva: Sanna Moilanen

Edellinen | Palaa pääsivulle