Anna koko kehon viestiä myös Zoomissa
Anna koko kehon viestiä myös Zoomissa
Pidänkö videokameran päällä vai kiinni etätapaamisessa? Mykistänkö mikrofonin silloin, kun en puhu, vai pidänkö sen koko ajan auki? Reagoinko peukku-emojilla vai sanonko ääneen ”hyvä idea”?
Koronapandemia lisäsi merkittävästi etätapaamisten määrää ja pakotti opettelemaan uusia vuorovaikutustapoja. Tutkimusta siitä, mitkä tekijät tekevät etätapaamisesta onnistuneen ja miten kuormitusta voisi vähentää, on kuitenkin vielä niukasti saatavilla. Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella tekeillä oleva tutkimus vahvistaa käsitystä kehonkielen tärkeydestä myös etäyhteydessä. Osallistujien kokonaisvaltainen osallistuminen ennusti tyytyväisyyttä etätapaamiseen paljon enemmän kuin puheen määrä.
Etätapaamisten kuormitusta alas ja hyötyjä ylös
Koronapandemian myötä syntyi uusi termi, Zoom-fatigue, kuvaamaan etäpalavereihin liittyvää fyysistä ja psyykkistä kuormitusta. Siinä missä perinteiset kasvokkaiset tapaamiset voivat olla parhaimmillaan energisoivia ja innostavia, runsaat etäpalaverit voivat uuvuttaa. Vuorovaikutus vaikeutuu, kun keholliset vihjeet jäävät osittain välittymättä ja viive äänensiirrossa saa ihmiset puhumaan päällekkäin. Tekniset ongelmat kuormittavat ja oman kasvokuvan jatkuva näkeminen lisää itsetietoisuutta, joka voi ahdistaa ja viedä huomion pois tapaamisen sisällöstä.
Työsuojelurahasto rahoitti Työryhmien etäpalaverien kuormittavuuden vähentäminen ja hyödyllisyyden lisääminen fysiologisten mittareiden avulla (PhinGAIN) -tutkimushankkeen (2021–2023) konsortiona Jyväskylän yliopiston ja Oulun yliopiston tutkimusryhmien välillä. Tavoitteena oli saada uutta tietoa siitä, miten mielekästä osallistumista etäpalavereissa voitaisiin tukea ja palaverien kuormittavuutta vähentää sykkeestä saadun tiedon avulla.
Tutkimuksen aineisto koostui neljästä ryhmämuotoisesta etätyönohjauksesta, joissa seitsemästä yhdeksään työnohjattavaa kokoontui kuusi kertaa työnohjaajan johdolla. Tutkimukseen osallistui 31 mielenterveys- ja päihdepalveluiden ammattilaista ja kaksi kokenutta työnohjaajaa. Zoomissa videoitiin yhteensä 24 työnohjausistuntoa. Osallistujat tallensivat tapaamisten aikana myös omat kasvokuvavideonsa ja mittasivat sykettään sormeen kiinnitettävällä pulssioksimetrilaitteella. Tapaamisten jälkeen osallistujat arvioivat muun muassa keskustelun yhteistyösuhdetta, aiheita ja tavoitteita sekä työskentelytapoja ja -menetelmiä.
Enemmän osallistumista, parempi fiilis
Tutkimuksessa selvisi, että kun osallistujat ovat läsnä ja sitoutuneina etätapaamisessa, jopa 40 prosenttia osallistuu aktiivisesti kehonkielen välityksellä (?). Tulokset osoittivat, että kokonaisvaltainen osallistuminen ennusti tyytyväisyyttä tapaamisiin selvästi paremmin kuin puheen määrä. Toisin sanoen, mitä aktiivisemmin työnohjattava osallistui puheella, ilmeillä, eleillä ja äännähdyksillä, sitä paremmaksi hän koki tapaamisen.
Työnohjattavat jakautuivat profiilianalyyseissa kahteen ryhmään: enemmistöön, joka osallistui kohtalaisesti, sekä noin 20 prosentin suuruiseen aktiivisten ”superosallistujien” joukkoon. Superosallistujat olivat sekä puheen tasolla että kehonkielellä tarkasteltuna kaksi kertaa muita aktiivisempia tapaamisissa.
Etäyhteyden mahdollisuudet ja järjestäjän rooli
Etätapaamisen järjestäjällä on tapaamisten ohjauksessa merkittävä rooli, sillä keskustelun rakenne jää usein ohjaajalähtöiseksi ja puheenvuorot kulkevat ohjaajan kautta. Zoom-uupumuksen hallitsemiseksi voi välillä olla tarpeellista sulkea videokamera, varsinkin jos työ vaatii jatkuvaa etäosallistumista. Tapaamisten järjestäjällä onkin merkittävä rooli myös siinä, miten hän ohjeistaa osallistujia kuvayhteyden auki- tai kiinnipitämisestä. Aiemman tutkimuksen mukaan kokemus ryhmään kuulumisesta suojaa kuitenkin kuvayhteyden aukipitämiseen liittyvältä uupumukselta, joten tapaamisen järjestäjän olisi hyvä aktiivisesti luoda ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta osallistujien kesken.
Etätapaamisiin liittyvä kuormitus ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki palaverit kannattaisi hoitaa kasvokkain. Etätapaamisilla on paljon etuja, kuten ympäristön ja ajan säästäminen matkustustarpeen vähentyessä sekä joustavuuden lisääntyminen työn ja muun elämän yhteensovittamisessa. Lisäksi etätapaamiset laajentavat verkostoitumismahdollisuuksia ja tarjoavat monipuolisia osallistumistapoja, kuten chatin. Toisille etänä osallistuminen voi olla rennompi ja häiriöttömämpi osallistumistapa.
Anu Tourunen
Anu Tourunen (kuvassa) on tutkijatohtori ja psykologi, joka jakaa työaikansa puoliksi tutkimustyöhön Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella ihmisten välisiä kehollisia yhteyksiä käsittelevän yleistajuisen tietokirjan kirjoittamiseen Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä apurahalla.
PhinGAIN konsortion sekä Jyväskylän tutkimusryhmän johtaja on apulaisprofessori Virpi-Liisa Kykyri.
Reducing strain and increasing gain of remote work group meetings with physiological indicators: Final report of the PhinGAIN project. Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen julkaisuja, 360.
Ota yhteyttä kirjoittajaan: anu.j.tourunen@jyu.fi
Teemakuva: Canva.com, kirjoittajakuva: Martti Minkkinen.