Viikko 19

Taaperoiden viikkoon on mahtunut monen montaa touhua taas kerran.

Alkuviikosta ahkeroimme ja teimme äitienpäivälahjat sekä -kortit valmiiksi. Kädentaitoja harjoittelimme viikon aikana myös askartelemalla kesäisiä perhosia sekä taikahiekalla pienryhmissä leikkien! Pääsimme myös piirtämään pihalla liiduilla asvalttiin.

Keskiviikkona muutama lapsi pääsi kirjastoautolle Annin mukana lainaamaan kirjoja Taaperoille. Mukaan tarttui monta erilaista ajoneuvoihin liittyvää kirjaa, sekä tietysti Puppe ja Pipsa possu kirjoja. Lainattuja kirjoja on luettu ahkerasti.

Perjantaina teimme yhdessä Terhojen ryhmän kanssa retken koulun pihalle, jossa alkuun pallottelimme jalkapallokentällä ja jatkoimme leikkiä koulun hiekkalaatikolla.