Viikko 11
Viikko aloitettiin liikuntasalissa jumpalla. Jumpalla harjoittelimme musiikin tahdissa liikkumista sekä pallottelua. Lisäksi leikimme leikkivarjolla ja kävimme läpi kannustuspiirin.
Viikon aikana aloitimme pääsiäisvalmistelut askartelemalla rairuohoistutuksille purkkeja. Jatkoimme myös edellisellä viikolla kesken jääneitä askarteluja, liimaamalla maalauksille luistelevia pingviinejä.
Perjantaina teimme retken koulun takapihan puutarhaan. Otimme mukaan lämmintä mehua sekä piparia. Mukaan otimme myös aamupiiriltä tutut kalaonget ja kaloja, joilla lapset saivat leikkiä pilkkivänsä :)