15.4.19 Oppilaanohjaus
Oppilaanohjauksen paikallisesti päätettävät asiat
Oppilaanohjaus on kumuloituva oppiaine, jossa aineen tavoitteet ja sisällöt sisältyvät kaikille luokka-asteille 7.-9., mutta sisältöjen painotus on erilainen eri vuosiluokilla. Kuntakohtaisessa toteutuksessa on sulkuihin laitettu vuosiluokka-aste tummennettuna, jossa sisältö painottuu.
Oppilaanohjauksen keskeinen tavoite on kehittää oppilaassa hänen itsetuntemustaan, suunnittelu-, opiskelu- ja tiedonhankintataitojaan , jotka kulminoituvat päätöksentekoprosessiin päättöluokan keväällä jatko-opintojen suunnittelussa. Oppilaanohjauksen vuosikellossa on kuvattuna, miten eri ohjaukseen liittyvät asiat sijoittuvat ajallisesti lukuvuoden aikana eri luokka-asteille 6-9. Ohjaus nähdään osana koko koulun toimintakulttuuria, jossa jokaisella toimijalla on oma roolinsa oppilaan ohjaamisessa. Tämä eri toimijoiden toteuttama ohjauksen yhteistyö ja työnjako on kuvattu erillisessä liitteessä.
Oppilasta kannustetaan aktiiviseen ja monipuoliseen tiedonhankintaan sekä itsenäiseen asioiden hoitamiseen.
Prosessissa korostetaan oppilaan vastuuseen kasvamista niin oman opiskelun, työelämä- kuin elämänhallintataitojen näkökulmasta. Pyrkimyksenä on tuottaa oppilaalle portfolio eri oppiaineiden välisenä yhteistyönä, jossa hänellä on koottuna erilaisia tehtäviä ja dokumentteja asioista, jotka liittyvät hänen tulevaisuuteensa.
Henkilökohtaisella ohjauksella pyritään tukemaan jokaisen oppilaan henkilökohtaisia tavoitteita sekä päätöksentekoprosessia. Erityistä tukea ja ohjausta pyritään antamaan sitä eniten tarvitseville .
Oppilaanohjaajan ohjaus perustuu Suomen opinto-ohjaajat ry:n laatimiin Opinto-ohjaajan työn eettisiin periaatteisiin.
Tehostettu oppilaanohjaus perusopetuksen aikana
- Opinto-ohjaaja päättää oman arvionsa ja oppilaantuntemuksensa perusteella, ketkä tarvitsevat tehostettua oppilaanohjausta. Ohjaus kohdennetaan 8.-9.-luokan oppilaisiin.
- Syitä tehostetun oppilaanohjauksen tarpeeseen voivat olla esim. VSOP-päätös, runsaat poissaolot, oppimisvaikeudet ja niistä johtuva heikko koulumenestys, sairaus, heikko koulumotivaatio ja / tai vaikeudet suunnitella tulevaisuuttaan jatko-opintojen näkökulmasta.
- Tehostettu oppilaanohjaus tarkoittaa säännöllistä oppilaan tapaamista (esim. 1 krt / jakso) ja tapaamisten kirjaamista esim. Wilma-lomakkeelle, josta myös huoltaja näkee tapaamisten sisällöt. Opinto-ohjaaja seuraa ko. oppilaan opintojen etenemistä ja poissaoloja yhteistyössä aineopettajien ja luokanvalvojien kanssa. Oppilaalle laaditaan henkilökohtainen jatko-opinto-suunnitelma.
- Tapaamisten tarkoitus on tukea opiskelua (esim. opiskelutekniikka, opintojen suunnittelu ja aikataulutus, motivaatio ja jaksaminen yms.), Tet-harjoittelua (paikan hankinta) sekä jatko-opintojen suunnittelua ( itsetuntemus, räätälöidyt tutustumiset, tiedonhankinta, yhteishaun tekeminen ohjatusti ). Tehostettua oppilaanohjausta voidaan toteuttaa myös osittain pienryhmäohjauksena, jossa hyödynnetään myös vertaistukea.
- Yhteistyötä tehostetussa oppilaanohjauksessa tehdään luokanvalvojien kanssa (poissaolojen seuranta ja huoltajapalaverit), erityisopettajien kanssa (opiskelun tukitoimet) aineenopettajien kanssa (opintojen / suoritusten puutteet) oppilashuoltohenkilöstön kanssa (oppimisvaikeustestaukset, yksilökohtaiset opiskelijahuoltopalaverit esim. sairaudet), huoltajien kanssa (palaverit, wilmakirjaukset ) sekä etsivän nuorisotyön kanssa (esim. jännittäjäryhmät, Nuotta-valmennus) sekä tarvittaessa muiden viranomaistahojen (esim. terveys- ja sosiaalitoimi, poliisi ) kanssa.
- Nivelvaiheen yhteistyötä tehdään ko. oppilaiden kohdalla tehostetusti. Tietoa siirretään opiskelujen tukemiseksi sekä yhteishaussa (Harkintaan perustuvan valinnan sekä vaativaa erityistä tukea tarvitsevien haun paperit), lomakkeella (lupa tiedonsiirtoihin perusopetuksesta jatko-opintoihin), toisen asteen tiedonsiirtopalavereissa syksyisin sekä VALPAS-järjestelmän kautta.
Hakuvelvoite
- Kaikki oppilaat saavat ennen yhteishakua sekä opetusta, että henkilökohtaista ohjausta päätöksenteon prosessin tueksi jatko-opintoihin liittyvissä asioissa.
- Yhdeksännellä luokalla kaikki oppilaat tekevät koehaun Opintopolussa ennen yhteishakuja. Koehaussa opetetaan Opintopolun hakulomakkeen täyttäminen sekä hakuprosessi.
- Ennen yhteishakua sekä oppilaita että huoltajia tiedotetaan yhteishakuun liittyvistä asioista ja oppilaat täyttävät ns. Hakusuunnitelman yhdessä huoltajan kanssa ja palauttavat sen opinto-ohjaajalle ( ns. Huoltajan kuuleminen ). Opinto-ohjaaja tarkastaa hakusuunnitelmat ja tarvittaessa käy siitä vielä oppilaan kanssa ohjauskeskustelun.
- Opinto-ohjaaja huolehtii, että jokainen oppilas suorittaa hakusuunnitelman mukaisesti yhteishaun hakuaikana ja tarkastaa Opintopolusta, että hakemukset ovat sinne kirjautuneet. Lisäksi opinto-ohjaaja huolehtii oppilaitoksiin hakuihin liittyvät oppilaiden paperit hakuajan puitteissa.
Asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuu
- Opinto-ohjaaja tekee yhteishakutilaston kesäkuun tulostenjulkistamispäivän tilanteen perusteella sekä kontaktoi ilman paikkaa jääneet oppilaat / oppilaan huoltajan jälkiohjauksen puitteissa. Kotiin lähetetään opon jälkiohjauskirje.
- Oppivelvollisuuteen kuuluvat perusopetuksen jälkeiseen ohjaukseen ja valvontaan liittyvät vastuut kuvataan tarkemmin kunnan kotisivuilla pornainen.fi/kasvatus-koulutus/peruskoulun-jalkeen/
Oppilaanohjauksen tavoitteet, keskeiset sisällöt ja kuntakohtainen toteutus
Opetuksen tavoitteet |
Keskeiset sisällöt |
Kuntakohtainen toteutus |
Laaja-alainen osaaminen |
Osallisuus ja aktiivinen toiminta T1 Oppimaan oppimisen taidot T2 Elinikäinen oppiminen T3 Tavoitteiden asettaminen T5 Oppimaan oppimisen taidot T2 Itsetuntemus T4 Tavoitteiden asettaminen T5 Itsetuntemus T4 Koulutus ja työelämätiedon hyödyntäminen omassa urasuunnittelussa T8-T9 Tavoitteiden asettaminen T2 Työelämään suuntautuva oppiminen T6-T 7 Koulutus ja työelämätiedon hyödyntäminen omassa urasuunnittelussa T8-T9 Oppimaan oppimisen taidot T2 Itsetuntemus T4 Tavoitteiden asettaminen T5 Työelämään suuntautuva oppiminen T6-T7 Koulutus ja työelämätiedon hyödyntäminen omassa urasuunnittelussa T8-T9 Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys T9 Liikkuvuus ja kansainväliset työmarkkinat T10 Työelämään suuntautuva oppiminen T6-T7 Koulutus ja työelämätiedon hyödyntäminen omassa urasuunnittelussa T8-T9 Koulutus ja työelämätiedon hyödyntäminen omassa urasuunnittelussa T8-T9 |
S1 Oppiminen ja opiskelu S2 Itsetuntemus ja elinikäinen urasuunnittelu S2 Itsetuntemus ja elinikäinen urasuunnittelu S3 Opiskelussa ja työelämässä tarvittavat taidot S2 Itsetuntemus ja elinikäinen urasuunnittelu S4 Työelämään tutustuminen ja työelämätaidot S5 Jatko-opinnot ja niihin hakeutuminen S2 Itsetuntemus ja elinikäinen urasuunnittelu S5 Jatko-opinnot ja niihin hakeutuminen S1 Oppiminen ja opiskelu S2 Itsetuntemus ja elinikäinen urasuunnittelu S3 Opiskelussa ja työelämässä tarvittavat taidot S4 Työelämään tutustuminen ja työelämätaidot S5 Jatko-opinnot ja niihin hakeutuminen S3 Opiskelussa ja työelämässä tarvittavat taidot S4 Työelämään tutustuminen ja työelämätaidot S5 Jatko-opinnot ja niihin hakeutuminen |
OMA KOULUNI (7.-9lk)
OPISKELUTEKNIIKAT (7.-9.lk)
ITSETUNTEMUS (8.-9.lk)
KOULUTUS JA TYÖELÄMÄ SUOMESSA (8.lk )
OMA KOULUTUSSUUNNITELMANI (9.lk)
KOULUTUSMAHDOLLISUUDET (9.lk )
TYÖELÄMÄTUNTEMUS ( 8.-9.lk )
YHTEISHAKU JA MUUT HAUT ( 9.lk )
|
L1, L3, L7 L1, L3, L5 L4, L5, L6 L4, L5 L1, L3, L7 L1-L7 L2, L3, L6, L7 L5, L7 |
Työtavat :
* Luokkamuotoinen opetus ja ohjaus
* Testit, itsetuntemus- ja suunnittelutehtävät päätöksentekoprosessin apuna
* Pienryhmäohjaus ( 8.-9.lk )
* Henkilökohtainen ohjaus ( 8.-9.lk )
* Koulutus- ja työelämäedustajien vierailut koulussa
* Oppilaiden tutustuminen jatkokoulutusvaihtoehtoihin ( ryhmä- ja yksilövierailut, 1-2 päivän koulutuskokeilut )
* TVT:n hyödyntäminen tiedonhankinnassa, itsetuntemuksessa, työelämätaidoissa ja
jatko-opintojen suunnittelussa sekä niihin hakeutumisessa.
Arviointi:
Formatiivinen arviointi toteutetaan osana tuntityöskentelyä ( Esim. TET-harjoitteluiden purku sekä työnantajien arvioiden että TET-raporttien näkökulmasta ) Google Classroom - tehtävien palaute-kommentointina sekä ohjauskeskusteluiden yhteydessä.
8.-luokan ohjauskeskustelut pyritään hoitamaan pääsääntöisesti parikeskusteluina, jossa yhdistyy myös oppilaiden vertaisarviointi toistensa ominaisuuksista, vahvuuksista sekä jatko-opiskelusuunnitelmista.
Kaikkien luokkatasojen opokurssit ( OPO1 / OPO4 ja OPO8 ) arvioidaan todistukseen suoritus-merkinnällä S ( suoritettu ) tai H ( hylätty ).
Kaikilla luokkatasoilla ( 7.-9. ) S-merkinnän kriteereinä ovat;
- Ehdoton läsnäolo oppitunneilla
- Ohjaukseen ja itsearviointiin liittyvien lomakkeiden / tehtävien teko ja palautus
- Arviointiin / opiskelutekniikkaan ja 2.asteen pääsykriteereihin liittyvien tehtävien teko
- TET-harjoitteluun osallistuminen 8.- ja / tai 9.-luokalla sekä niihin liittyvien tehtävien suorittaminen
- Ohjauskeskustelu opon kanssa ( 8.- ja 9.-luokalla )
- Vähintään yhteen 2.asteen oppilaitostutustumisvierailuun osallistuminen ( 9.lk )
- Koehakuun osallistuminen ( 9.lk )
- Hakusuunnitelma jatko-opintoihin ( 9.lk )
Päättötodistukseen tulee lisätietoja-kohtaan erillinen maininta: " Oppilaan opinto-ohjelmaan on kuulunut oppilaanohjausta ja
työelämään tutustumista."