15.4.12 Historia
Historian paikallisesti päätettävät asiat
Pornaisten kunnassa historian opetetaan kaikille yhteisenä oppiaineena vuosiluokilla 7-8.
Laaja-alainen osaaminen historiassa
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen
Tarkoituksena on kehittää ja tukea oppilaan taitoja erilaisten historiallisten lähteiden käyttäjänä. Oppilasta ohjataan ja kannustetaan itsenäiseen työskentelyyn sekä pyritään kehittämään oppilaan kykyä historiallisen tiedon havainnointiin ja käsittelyyn (lähdekritiikki). Tuetaan oppilasta tekemään havainnointia niin yksin kuin erilaisissa ryhmissäkin. Oppilaat osallistuvat arviointiin itsearvioinnin kautta.
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
Ohjataan oppilaita toimimaan erilaisissa ryhmissä ja kokoonpanoissa historiallisen tiedon havaitsemisessa. Oppilas osaa tuottaa havaitsemistaan tiedosta ja huomioista erilaisia tuotoksia erilaisin työvälinein. Kannustetaan pohtimaan omia juuria ja omaa taustaa, koska oman maan historian ja kulttuurin tuntemus, arvostus ja ylläpitäminen antaa hyvän pohjan muiden kulttuurien arvostamiseen.
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
Pyritään kehittämään oppilaan valmiuksia havainnoimaan yhteisöllisyyden merkitystä historian kulussa. Oppilaan tietoisuutta siitä, miten yhteiskunta on muuttunut ja miten se on vaikuttanut ihmiseen, pyritään lisäämään. Oppilaan kykyä nähdä itsensä osana laajempaa yhteiskunnallista kokonaisuutta sekä siinä tapahtunutta muutosta pyritään korostamaan.
L4 Monilukutaito
Oppilasta tuetaan niin, että hän pystyy tulkitsemaan ympäröivää maailmaa itsenäisesti erilaisia lähteitä apuna käyttäen. Oppilasta ohjataan kriittiseksi ja medialukutaitoiseksi lähteiden käyttäjäksi.
L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
Oppilas tuntee pääpiirteittäin tieto- ja viestintäteknologian historiaa sekä siinä tapahtuneita muutoksia. Oppilasta tuetaan käyttämään monipuolisesti erilaista tieto- ja viestintäteknologiaa oppimisen tukena, mutta korostetaan myös käyttäjän vastuuta ja hyviä tapoja teknologian käyttäjänä.
L6 Työelämätaidot ja yrittäjyys
Historian opetuksessa tuetaan oppilasta löytämään omat vahvuutensa, kehittämään ja hyödyntämään niitä. Oppilaita kannustetaan vastuullisuuteen, yritteliäisyyteen, tavoitteelliseen työskentelyyn ja työn arvostamiseen sekä vastoinkäymisten kohtaamiseen. Tunneilla panostetaan yhteistyötaitojen kartuttamiseen ja harjoitteluun. Muiden oppilaiden ja heidän osaamisen sekä työskentelyn arvostaminen on myös keskeistä.
L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen
Oppilas tutustuu vaikuttamisen ja osallistumisen historiaan. Oppitunneilla ohjataan oppilasta löytämään eri vaikuttamisen ja osallistumisen välineitä sekä mahdollisuuksia. Historian opetuksessa tuodaan esiin vaikuttamisen, osallistumisen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen yhteiskunnan jatkuvuuden välineinä.
HISTORIA 7lk.
Historian oppimisympäristöt ja työtavat:
- Opetuksessa käytetään mahdollisimman monipuolisia työtapoja, joissa korostuu oppilaan aktiivinen rooli
- Käytetään oppilaskeskeisiä,elämyksellisiä ja toiminnallisia opetusmenetelmiä
- Hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan tieto- ja viestintäteknologiaa käyttämällä esim. oppimista tukevia sovelluksia ja sähköisiä oppimisympäristöjä
- Oppilaita harjaannutetaan tiedonhankintaan ja lähteidenlukutaitoon sekä itsenäiseen kriittiseen ajatteluun
Tavoitteet, sisällöt, kuntakohtainen toteutus Pornaisissa sekä laaja-alainen osaaminen vuosiluokalla 7
Opetuksen tavoitteet vuosiluokalla 7 |
Tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisällöt |
Kuntakohtainen toteutus |
Laaja-alainen osaaminen |
T1-T12 Historian oppimiselle asetetut tavoitteet liittyvät kaikkiin sisältöalueisiin.
|
S1 Teollisuusyhteiskunnan synty ja kehitys
S2 Ihmiset muuttavat maailmaa
S3 Suomea luodaan, rakennetaan ja puolustetaan
S4 Suurten sotien aika
|
|
Historian laaja-alaisen osaamisen kriteerit (L1-L7) liittyvät kaikkiin sisältöalueisiin |
Oppilaan oppimisen arviointi historiassa vuosiluokalla 7
Arviointi valtakunnallisten perusteiden mukaan. Historian arvioinnin kohteina ovat oppimistulokset, työskentely ja koko oppimisprosessi. Niiden lisäksi arviointiin kuuluu jatkuva tuntityöskentelyn arviointi. Tähän kuuluu mm. tuntiaktiivisuus eli osallistuminen eri työtapojen mukaiseen työskentelyyn sekä aineeseen osoitettu harrastuneisuus ja kiinnostus. Arvioinnin kohteena voivat olla kokeet, vihkotyöt, esitelmät, kirjoitelmat, tutkielmat, ryhmätyöt ja muut eri työtapoihin liittyvät tulokset. Itse- ja vertaisarviointimahdollisuus.
Hyväksytyn suorituksen (arvosana 5) kriteerit vuosiluokan päättyessä: Oppilaan on käytävä säännöllisesti historian oppitunneilla ja työskenneltävä oppiaineen tavoitteiden suuntaisesti. Ainakin kahdesta arvioitavasta työstä (esim. koe) on saatava hyväksytty arvosana.
HISTORIA 8lk
Historian oppimisympäristöt ja työtavat:
- Opetuksessa käytetään mahdollisimman monipuolisia työtapoja, joissa korostuu oppilaan aktiivinen rooli
- Käytetään oppilaskeskeisiä,elämyksellisiä ja toiminnallisia opetusmenetelmiä
- Oppilaita harjaannutetaan tiedonhankintaan ja lähteidenlukutaitoon sekä itsenäiseen kriittiseen ajatteluun
- Hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan tieto- ja viestintäteknologiaa käyttämällä esim. oppimista tukevia sovelluksia ja sähköisiä oppimisympäristöjä
Opetuksen tavoitteet vuosiluokalla 8 |
Tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisällöt |
Kuntakohtainen toteutus |
Laaja-alainen osaaminen |
T1-T12 Historian oppimiselle asetetut tavoitteet liittyvät kaikkiin sisältöalueisiin
|
S4 ja S5 Suurten sotien aika, kylmän sodan aika ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen
S6 Nykyisen maailmanpolitiikan juuret
|
Tutustutaan dokumentteihin ja elokuviin sekä opetellaan kuvien, karttojen ja tilastojen tulkitsemista. Ajankohtaisten uutisten hyödyntäminen nykyisen maailmanpolitiikan teemojen käsittelyssä. Tutustutaan mahdollisesti paikallisiin historiallisiin kohteisiin. |
Historian laaja-alaisen osaamisen kriteerit (L1-L7) liittyvät kaikkiin sisältöalueisiin |
Oppilaan oppimisen arviointi historiassa vuosiluokalla 8
Arviointi valtakunnallisten perusteiden mukaan. Historian arvioinnin kohteina ovat oppimistulokset, työskentely ja koko oppimisprosessi. Niiden lisäksi arviointiin kuuluu jatkuva formatiivinen tuntityöskentelyn arviointi. Tähän kuuluu mm. tuntiaktiivisuus eli osallistuminen eri työtapojen mukaiseen työskentelyyn sekä aineeseen osoitettu harrastuneisuus ja kiinnostus. Summatiivisen arvioinnin kohteena voivat olla kokeet, vihkotyöt, esitelmät, kirjoitelmat, tutkielmat, ryhmätyöt ja muut eri työtapoihin liittyvät tulokset.
Hyväksytyn suorituksen kriteerit
Hyväksytyn suorituksen (arvosana 5) kriteerit vuosiluokan päättyessä: Oppilaan on käytävä säännöllisesti historian oppitunneilla ja työskenneltävä oppiaineen tavoitteiden suuntaisesti. Ainakin yhdestä arvioitavasta työstä (esim. koe) on saatava hyväksytty arvosana.