Mentorointikoulutus

Piirtorobotti

Piirtorobotti on hauska ja suhteellisen helppotekoinen sähkömekaaninen kone, jonka toiminta perustuu epäkeskomoottorin kappaleessa aikaansaamaan tärinään ja värähtelyyn. Kappale alkaa silloin yleensä liikkumaan jonkinlaista ympyränmuotoista rataa. Tosin välillä robotit tuntuvat menevän ihan minne sattuu... Kun robottien jaloiksi kiinnitetään esim. tussikynät, robotista tulee taiteilija. 

Rakentamisen taustaksi voi taidehistoriasta katsoa esimerkiksi Action painting eli toimintamaalaus -tyyliä ja Jackson Pollockin teoksia tai generative art -taidetta.


Piirtorobotin rakennusohje:

Stop motion -animaation tekoa

Kokeilimme Stop motion-animaation tekoa iPadeilla. Sovelluksena käytimme Stop Motion -nimistä appia​.

Stop motion tekniikassa animaatio tehdään jollain reaalimaailman esineillä tai fyysisillä materiaaleilla. Usein käytettyjä ovat mm. Legot, muovilelut, muovailuvaha, kartonki tai kangaspalat. Myös ihmisiä voi käyttää malleina ja saada aikaan erikoistehosteita, jossa ihminen näyttää esim. liukuvan tien päällä kävelemättä tai levitoivan ilmassa. Tällaisia animaatiota kutusutaan myös piksillaatioiksi.

Stop motion tehdään siten, että esinettä liikutetaan vähän kerrallaan ja jokainen muutos kuvataan yhdeksi ruuduksi videolle (tai filmille). Kun ruudut näytetään tarpeeksi nopeasti peräkkäin syntyy vaikutelma liikeestä. 

Tekniikka on eräs vanhimpia animaatiotekniikoita, yhtä vanha, kuin elokuvakamera ja filmi ovat. Stop motionilla on tehty paljon elokuvien erikoistehosteita ja trikkejä, ennenkuin tietokonepohjaiset tekniikat yleistyivät. 

Stop motionia käyttävä kohtaus elokuvasta "Kadonnut maailma" vuodelta 1925. Ohjaus: Harry O. Hoyt


Ohjeita Stop Motion -sovelluksen käyttöön:


Yksinkertaisen taustan tekeminen Stop Motion -kuvaukseen

Animaation tekemisessä keskittyminen liikkeen illuusion luomiseen on tärkein asia. Kuitenkaan ei pidä väheksyä sitä ympäristöä - lavasteita, missä liike tapahtuu. Jo yksinkertaisilla taustakuvilla saadaan huomattavaa rikkautta ja lisämielenkiintoa animaatioon. Ohessa ohje helpon ja halvan taustatuen tekemiseksi aaltopahvista:

Leikkaa pahvilaatikkopahvista kuvan mukaiset osat. Ison palan koko n. 35x15cm 


 Taita pienet palat kuvan mukaisesti. Niistä tulee seisontatuet.


Liimaa (puikkoliima) ja teippaa tuet kuvan mukaisesti muutama mm. pahvin alareunasta ylöspäin, niin että kulissi on vähän takakenossa, eikä kaadu vahingossa eteenpäin. 


Varmista tuet teipillä, että ne eivät leviä ja pysyvät takana.


Valmis kulissi ja näkymä siitä, miltä se näyttää sovelluksessa. Pohjamaalaus kannattaisi vielä teipata kiinni alustaan, ettei se vahingossa siirry, liikutettaessa leijonaa.


3d-kynät ja -tulostin

Ensimmäisessä mentorointikoulutuksen jaksossa tutustuimme 3d-kynien käyttöön sekä kävimme pintapuolisesti läpi 3d-tulostimella tulostamisen vaiheet.


3D-Kynät

Mediataide -hankkeen tiimoilta Taikaan on hankittu 7 kpl Polaroidin PLA-filamenttia käyttäviä kyniä. Valmistajan oman filamentin lisäksi kynissä voi käyttää isoilla keloilla myytävää yleismallista PLA:ta, jonka käyttö tulee pitemmän päälle huomattavasti edullisemmaksi. Yksi kynistä on tarkoitetu Polaroidin puu-langalle, jossa filamentin sekaan on seostettu oikeaa puukuitua.

PLA (eng. Polylactic acid, suom. polylaktidi) on uusiutuvista raaka-aineista valmistettu biohajoava polyesteri, jonka raaka-aineena käytetään esim. maissitärkkelystä tai sokeriruokoa. 

Erivärisiä filamentteja käyttämällä työhönsä saa vaihtelua. Valmiin teoksen voi hioa, spaklata, ja maalata akryylimaaleilla. Pienempiä osia voi liittää yhteen ja näin aikaansaada isoman teoksen. Liittämiseen voi käyttää joko 3d-kynää tai pikaliimaa.