16 TAIDEOPISKELIJAA ESITTÄYTYY

Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn!

Wellamo-opiston Aikuisten taiteen perusopinnoissa (atpo) aloitti tammikuussa 2023 16 opiskelijaa. Ryhmä on pitänyt yhden näyttelyn Paavolan Kampuksen tiloissa syksyllä 2023 ja nyt atpolaiset ovat itse koonneet vielä katsauksen lukuvuoden 2023-2024 töistä.

Kurssilla on pakollisia yhteisiä opintoja, mm visuaalista hahmotusta, taidegrafiikkaa ja kuvanveistoa ja näiden lisäksi valinnaisia opintoja, jotka kukin valitsee kiinnostuksensa mukaan, esimerkiksi keramiikkaa, lasityötä tai elävän mallin piirustusta.

Atpo-opinnot kestävät 3,5 vuotta, eli tämä ryhmä on nyt suunnilleen puolivälissä taiteen tiellään.

Gallerian voi avata myös katselutilaan, jolloin kuvia voi klikkailla auki reunassa olevasta nuolesta.


Opettajan näkökulmasta Atpolaisten ohjaaminen on mielenkiintoista ja palkitsevaa, opintojen aikana heitä opastavat useat eri taiteenalojen ammattilaiset, -osa kursseista on atpolle erikseen räätälöityjä ja osa on Wellamo-opiston normaalista kuvataiteen kurssivalikoimasta. Atpon vastuuopettajana toimin ikään kuin opintojen ohjaajana, joka koordinoi opintojen etenemistä. Taiteen perusopetuksen yleinen oppimäärä (500 ot) antaa opetukselle raamit, eli tavoitteet ja niistä johdetut sisällöt. Atpo -kurssilla on selkeä alku ja loppu, vaikka monet "ex-atpolaiset" ovatkin toivoneet "jatko-atpoa" koska opintojen päättyminen on ollut niin haikeaa. Ryhmäytyminen on kurssilla vahvaa ja oppilaat tulevat hyvin tutuiksi opettajallekin.

Aikuisten opetuksessa huomioidaan oppijan yksilöllinen osaamis- ja kokemuspohja sekä hänen
oppimisensa tarpeet. Opiskelijaa ohjataan pitkäjänteisten oppimistavoitteiden asettamiseen, elämänhistoriansa ja -kokemustensa tutkimiseen taiteellisen toiminnan lähtökohtana sekä oman kuvallisen ilmaisun kriittiseen reflektointiin. Oppimista arvioidaan jatkuvasti, mm arviointikeskusteluin, sekä itse- ja vertaisarvioinnein. Arviointipalautteet kertovat myös opettajalle, miten oppimisen ohjausta voi kehittää.

Opetussuunnitelman perusteissa on erikseen nostettu tavoitteena esiin oman taiteellisen työn sanallistaminen. Arviointikeskusteluissa tuleekin esille hienoja kehityskaaria, kun oppilas kehittää ja syventää omia tavoitteitaan. Atpossa tehdään opintojen lopuksi kuvataiteellinen lopputyö, jonka prosessin oppilas kuvailee myös kirjoittaen.
(Leila Kaltiainen, Wellamo-opisto)

Virta, Päivi

Tähän olen tallentanut osan syksyn 2023 sekä kevään ja kesän 2024 töistäni. Viisi ensimmäistä ovat akryylimaalauksia. Lumme ja lehvästö maalauksissa olen tutkinut impastojen käyttöä. Epätasainen ja vaihteleva pohja antaa eloa koko maalaukselle.

Gepardi, rusakko ja sinivaleunikot ovat kollaaseja sekatekniikalla. Kollaasit tunnen omaksi lajikseni ja olin aiheeseen perehtyessäni yllättynyt siitä, että miten pieni paperinpala voi vaikuttaa koko teokseen.
Sulaa laavaa ja Kylmää ja kuumaa ovat akryylikaatomaalauksia. Sitten on kaksi kopiografiikan työtä ja neljä kuvaa keramiikkatöistäni. Viimeisenä kaksi kuvaa risulinnuista.

Vierinen, Tarja

Klikkaa kuvaa,niin saat tietoa teoksesta sekä mahdollisesti myös teokseen liittyvästä taustatarinasta.

Veijalainen, Satu

1-2. Akryylikaatotöitä
3. Akvatinta Venetsiasta otetusta kuvasta
4. Akvatinta muistin katoamisesta
5-6. Kopiografiikkaa pihan kivistä
7. Linografiikka
8. Monotypia
9. Viivasyövytys

Teräs, Mila

Sininen kevät

Kevään 2024 aikana harjoittelin elävän mallin piirustusta ja ihastuin grafiikan ilmaisukeinoihin. Otin myös tuntumaa akryyliväreillä maalaamiseen. Mielenmaisemani on ollut mietteliäs ja sinisävyinen. Minua inspiroineita aiheita ovat olleet kuu, meri, avaruus ja puut. Valon lisääntyessä myös punaisen sävyt ovat hiljalleen hiipineet paletilleni.

Soininen, Pirjo

Taidetyöskentelyni on tällä hetkellä tutustumista materiaaleihin ja tekniikoihin, värien tutkimista, sekoittelua, yritystä ja erehdystä, vähitellen rohkaistumista omaan ilmaisuun.
Se on myös kihelmöivä tunne, aivan kuin ennen jännittävää matkaa. Mielen innostumista, uteliaisuutta. Aivan kuin näkisi, tuntisi hieman enemmän, hieman tarkemmin, syvemmin, laajemmin. Jatkan tätä matkaa.

Sipi, Maisa

Näyttelyssäni on eri tekniikoin toteutettuja teoksia, joista osa on tehty opettajien ohjauksessa, osa hyödyntäen oppimaani. Teokset ovat valikoituneet materiaalien ja merkityksellisyyden mukaan. Olen pyrkinyt käyttämään eri menetelmiä ja kokeillut uteliaana uutta. Taiteen tekeminen saa luovuuden elämään. Se lisää itsetuntemusta ja avartaa tunnemaailmaa.

Pulkkinen, Varpu

Kuvat 1. ja 2. Elävän mallin veistos, savi, kuparioksidi
Kuva 3. Simpukka - akryylikaatomaalaus ja akryylimaalaus pensselillä
Kuvat 4.-5. Asetelmat - akryylimaalaus vanerille
Kuvat 6.-8. Kukkataulut - akryyli vanerille
Kuva 7. Kaamosaurinko Ylläsjärvellä -akryyli kankaalle

Mesimäki, Mirja

1. Alaston miesmalli, hiilityö
2. Ruispellon laidalla, pastelli hiekkapaperille
3. Minun silmilläni. Kollaasi (pahvi, silkkipaperi, sametti, moskiittoverkko, guassi)
4. MPK:n bändi, monotypia
5. Eucaliptuslehdossa, pastelli paperille
6. Daniel, punaliitupiirros

Mellanen, Marika

MARIKA MELLANEN

KERAMIIKKAA - GRAFIIKKAA - MAALAUKSIA
2024

Klikkaamalla kuvaa saat lisätietoa teoksesta.

Kukkonen, Kati

Mies, 2023, 40x65, hiili litoposterille.
Pintatyyni, 2024, 30x42, muste lapsen piirustuksen päälle.
Puolivarjossa, 2024, 16x19, metalligrafiikan vedos paperille.

Ihminen on aiheista kiehtovin. Erityisesti elävän mallin piirustus on mielenkiintoista, vaikka haastavaa. Mies on hiilipiirros elävästä mallista. Pintatyyni -teoksessa olen maalannut musteella lapsen tekemän puuväripiiroksen päälle. Mielestäni se kuvastaa hyvin malliaan sekä ulkoisesti että sisäisesti. Puolivarjossa on omakuvaluonnoksen pohjalta tehty grafiikan vedos, jossa on käytetty syväpainotekniikkaa ja akvatintaa.

Latumaisema, 2024, 25x35, akvarelli paperille.
Katiska, 2024, 20x26, akvarelli ja muste paperille.
Valppaana, 2024, 20x35, akvarelli paperille.

Akvarellilla voi saada paperille herkkyyden lisäksi dramaattista jälkeä. Se on erinomainen väline kuvata valoa ja varjoa, ja sitä kautta luoda vaikutelmaa tilasta.

Värähtelevä, 2024, 27x35, akryyli maitokartongille.
Oksat maljakossa, 2024, 20x39, akryyli kartongille.

Akryylia voi käyttää monella tapaa. Värähtälevä - maalauksessa etsin toistensa kanssa kilpailevaa väriparia. Ohuina kerroksina akryylillä saa myös herkkää jälkeä. Oksat maljakossa teoksessa keskityin erityisesti tutkimaan lasia. Olen kokeillut akryylimaalauksille monia pohjamateriaaleja. Tämä työ on maalattu kiiltävälle kartongille, jota on paikoin raaputettu esille.

Puhumattomat, 2024, 25x35, sekatekniikka viscom-levylle.

Maalauksen pohjana on viscom-levylle paperileikkeistä koottu kollaasi, jonka päällä vesivärivalutuksia ja akryylia. Akryylipintaa on käsitelty hiomalla. Taustan kollaasi kuvaa selin olevaa ihmisjoukkoa, johon aukko mustasta pinnasta luo kurkistusikkunan. Maalauksen syntyprosessiin on vaikuttanut Aleksei Navalnyin kuolema helmikuussa 2024.

Tilkkupeitolla, 2024, 16x20, muste roskista kootulle pohjalle.

Materiaalien uusiokäyttö on minulle tärkeää. Tämän teoksen pohjan olen koonnut keräämistäni roskista, joita olen sulattanut yhteen. Värikkäät roskat muodostavat tilkkutäkkimäisen taustan mustepiirrokselle.

Kuivalainen, Kiki

Atpo, töitäni 2023-2024
Akryylista akvarelleihin, lyijykynä-hiilestä sekatekniikkaan, taidegrafiikasta liitupiirrokseen.
Opettelun iloa.

Korhonen, Susanna

Kokeilujani uusien tekniikoiden (keramiikka ja grafiikka) sekä tutumpien tekemisen tapojen (maalaus, valokuvaus) parista.

Mustekala, valkoinen pilkkusavi, sivellinlasitteet: Mayco stoneware SW-166 Norse Blue ja Spectrum 1159 Green stone (valuva).
Voimalyhty, valkoinen pilkkusavi, sivellinlasite: Amaco Potter's Choice "metallinen mustanruskea"
Iso unikko, valkoinen pilkkusavi, sivellinlasite: Spectrum Texture Wheat. Sisällä kirkas lasite.
Unikko, mustasavi, sivellinlasite: Amaco Potter's choice Indigo Float.
Tirppa, mustasavi, sivellinlasite: Spectrum 1198 Oilspot.
Eila-mummo, kopiografiikka. Itseottama valokuva, nyt jo edesmenneestä, Eila-mummostani siirtyi grafiikaksi.
Pablo, kopiografiikka. En ole pitänyt piirtämisestä, mutta ATPOn ennakkotehtävää varten piirsin kuvan Pablo-puudelista.
Yllätys!, linografiikka.
Hehku, öljyväri.
Kuolleiden kuningas (lotr), öljyväri.
Utu, valokuva.

Hyötyläinen, Sofia

Tässä on otos oppilastöitäni, joita olen tehnyt Wellamo-opiston taiteen perusopintoihin lukuvuoden 2023-2024 aikana.

Vuoden aikana harjoiteltiin taidegrafiikkaa, erilaisia painatustekniikoita, elävästä mallista piirtämistä, kuvakollaasin tekoa sekä akvarelli- että akryylimaalausta.

Heikkinen, Marjo

1. Impastot - harjoitus
2. Akryylikaatomaalaus
3. Värähtelevät rajat
4. Häviävät rajat, kolme väriparia
5. Öljy kankaalle 60cm x 50cm
6. Öljy kankaalle 60cm x 50cm
7. Linokaiverrus/vedostus 21cm x 15cm. "Sammal pehmentää rosoisen kiven, kuin hyväksyvä katse minut". Aihe on viime kevään öljyvärimaalauksestani.
8. Öljy kankaalle 81 x 65 Pionit 1
9. Öljy kankaalle 81 x 65 Pionit 2

Aspegren, Henna

1. Ihmisen Kuva / harjoitustyö ihminen taiteessa eri aikakausina / 2023 / hiilipiirros / A3
2. Kolmella värillä – harjoitustyö / 2023 / akvarelli
3. ’Toiselle puolen’ / grafiikan vedos / 2024 /etsaus-akvatinta
4. Kahden minuutin croquis-piirroksia elävästä mallista / 2023
5. 'Viimeisen kerran punatut huulet' / 2023 / sekatekniikka akvarelli ja pastelli
6. Sommittelun harjoitustyö ’Kultaisen kolmion säteet’ / 2023 / akryyli
7. 'Pesä on valmis' / 2024 / linografiikkavedos
8. ’Myrskyssä’ /2024 / sekatekniikka (impastokokeilut, linografiikka)
9. ’Toisesta todellisuudesta’ / Häviävät rajat – harjoitustyö / 2024 / akryyli
10. 'Vielä on hiuksia jäljellä' / 2023 / sekatekniikka akvarelli ja pastelli / A3

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä