Aikuisten taiteen perusopetus (Musiikin ATPO)

Aikuisten taiteen perusopetus (Musiikin ATPO)

Musiikin ATPO on tavoitteiltaan ja laajuudeltaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista ja perustuu valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan. Opiskelu syventää henkilökohtaisia musiikillisia valmiuksia ja tietoja sekä luo pohjaa pitkäaikaisille musiikkiopinnoille. Opinnot on suunnattu laulunopiskelijoille, ja ne sisältävät yksinlaulutuntien lisäksi yhtyelauluopetusta sekä musiikin perusteita. Opintoihin kuuluu säännöllisiä yhteisharjoituksia, ilmaisuharjoituksia ja matineoita huipentuen loppukonserttiin tai muuhun produktioon. Opiskelijat saavat opintoihinsa yksilöllistä ohjausta ja etenevät oman tasonsa ja tavoitteidensa mukaisesti. Kaikille yhteisten opintojen lisäksi valitaan muutamia vapaavalintaisia aineita, jotka tukevat ja syventävät omia lauluopintoja. Ohjaavan opettajan kanssa laaditaan henkilökohtainen opetussuunnitelma (HOPS), jossa ainevalikoima ja opiskeluaikataulu määritellään.

Musiikin ATPOn opintojen laajuus on 500 tuntia. Kokonaiskesto opintojen suorittamiseen on kaksi ja puoli lukuvuotta eli viisi lukukautta. Tämänhetkiset atpo-opinnot aloitettiin tammikuussa 2019 ja ne päättyvät toukokuussa 2021. Opintojen suorittamisesta annetaan yleisen taiteen perusopetuksen mukainen todistus. Hausta seuraaviin opintoihin ilmoitetaan vuonna 2022.
linkki hakuun: Musiikin atpo

Lisätiedot:
Hannu Marjamäki, puh. 050 398 5858
hannu.marjamaki@wellamo-opisto.fi

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä