Islanti, Reykjavik 05/25

sunnudagur 18.5.

Kotimatka alkoi hotellilta klo 4.15. On ollut mahtava reissu, mutta kyllä kotiinkin on kiva tulla!

Grindavik kuvassa ylhäällä oikealla, kaupunki on edelleen autiona. Hurjat laavapurkaukset näkyvät kuvassa mustina.

Kiitos Islanti jälleen! ❤️🇮🇸❤️

laugardagur 17.5.

Lauantai oli meille vapaapäivä ja päätimme käydä katsomassa etelärannikon nähtävyyksiä. Vierailimme Seljalandsfossin ja Skógafossin vesiputouksilla, kuvankauniissa Vikin kylässä, Eyafjallajökullin jäätiköllä sekä Reynisfjaran mustan hiekan rannalla. Kerrassaan uoeita ja henkeäsalpaavia kokemiksia! Kuvat puhukoot puolestaan!

Tämä päiväretki kruunasi hienon kurssimatkan täydellisesti. Illalla seurasimme laukkujen pakkaamisen ohella Euroviisuja. Koko Reykjavik oli viisuhuumassa, koska ensimmäistä kertaa Islannin edustaja pääsi finaaliin. Emme osallistuneen humuun, koska kyyti lentokentälle lähtee sunnuntaiaamuna 4.15 kohti kotia.


Pysähdyimme tauolle Hfveragerðin pikkukaupungissa, jota maanjäristys on ravistellut vuosien varrella. Yksi voimakkaimmista repi kahvila/kaupparakennuksen perustuksia ja muistona siitä on lattiapleksin alla näkyvä railo. Mannerlaattojen saumakohta aiheuttaa järistyksiä ja laavapurkauksi kohtalaisen usein.










föstudagur 16.5.

Viimeisenä kurssipäivänä keskityttiin tunteisiin ja niiden tunnistamiseen sekä niiden vivahteisiin. Sama tunne voi esiintyä eri tilanteissa eri tasoisena ja olla joko positiivinen tai negatiivinen -riippuen aina tolanteesta. On tärkeä oppia tunnistamaan ja erityisesti lapsia voi opettaa sanoittamaan tunteita. Niitä voi tarkastella ja vertailla, järjestellä asteikolla voimakkuuden mukaan. Tunteen läpi on mentävä, mutta yksilöllä on itsellään mahdollisuus vaikuttaa, miten tunteeseen reagoi ja sen kanssa toimii. 





Teimme tänään myös aktiivisen kuuntelun pariharjoituksia.

Päivä huipentui lopputilaisuuteen, jossa kunkin maan tiimi sai muistoksi STPM kassit. Ostimme myös vähän materiaalia omaan käyttöön. 



Oli jälleen huikea kurssi, josta sai uusia eväitä hyvistunneille sekä myös oman hyvinvoinnin tueksi! Vetäjät tekevät työtä suurella sydämellä ja keskustelimme jo mahdollisista yhteistyökuvioista, koska he ovat laajentaneet kurssitoimintaa myös Suomeen. 



Tänään menemme vielä islantilaisten tapaan uimahalliin, lämmintä on noin 18 astetta ja aurinko paistaa täydeltä taivaalta! Sää on ollut paikallisten mukaan hyvin poikkeuksellinen, tällainen lämpö hellii saarta yleensä heinäkuussa. Olemme olleet todella onnekkaita säänkin suhteen!

fimmtudagur 15.5.

Torstain teemana aamupäivällä oli omat vahvuudet. Kävimme aluksi läpi, miksi on hyvä tunnistaa vahvuuksia itsessään ja muissa. Se mm.lisää onnellisuutta ja hyvinvointia, antaa elämään merkityksellisyyttä sekä vahvistaa ihmissuhteita. Teimme 'The VIA Character strenghts Survey' testin, joka löytyy linkin takaa:

VIA character

Testissä on 120 väitettä ja vastausten perusteella saat yhteenvedon, omista ensisijaisista vahvuuksistasi. Omia tuloksia käytiin läpi vielä pienryhmissä keskustellen ja analysoiden.





Iltapäivällä kävimme läpi eilisen kouluvierailun antia ja vertailimme pienryhmissä havaintojamme. Lisäksi keskustelimme maidemme koulujärjestelmään yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista.

Kurssipäivän jälkeen kävimme vierailulla maailmanlaajuisesti uniikissa museossa. Siellä olikin nähtävää moneen makuun.



Illalla kävimme vielä opastetun kävelykierroksen Reykjavikin keskustassa ja saimme kuulla taitavan oppaan kerrontaa maan historiasta ja merkittävistä henkilöistä. Merkittävistä henkilöistä mainitaksemme, Islannin presidentti Halla Tómasdottir ajoi ohitsemme liikennevaloissa. Ihmettelimme suuresti, kuinka hänellä oli vain hyvin pieni saattue turvanaan. Saimme kuulla oppaalta, että Islannissa poliittisilla merkkihenkilöilläkään ei ole mukanaan juurikaan henkivartijoita, koska siihen ei tunneta tarvetta. Ainoat aseet löytyvät Yhdysvaltain lähetystöstä. 

Ennen hotellille paluuta kävimme nauttimassa maittavan illallisen Old Iceland ravintolassa. 







Oli jälleen huikea päivä, vielä pari jäljellä ennen kotiinpaluuta. Paljon on nähty ja koettu. Päivät ovat hyvin hektisiä ja pitkiä, mutta silti tuntuu kuin aika kuluisi siivillä!

miðvikudagur 14.5.

Keskiviikkoaamuna lähdimme heti aamulla vierailulle Reykjavijin uusimpaan kouluun, Dalskoliin. Kaksi vuotta sitten olemme senkertaisen ryhmän kanssa jo esitelleet reissublogissa koulun toimintaa, joten otamme vähän erilaisen näkökulman. Viimeksi vierailimme tyhjässä koulussa myöhään iltapäivällä, pimeässä ja lumimyrskyssä. Tällä kertaa pääsimme keskelle tavallista kouluaamua ja voi pojat, kun näimme koulun piha-alueet. Ne suorastaan kutsuvat liikkumaan ja leikkimään. Piha oli tulvillaan värejä ja erilaisiin aktiviteetteihin kannustavia yksityiskohtia ja välituntia katsellessamme huomasimme ettei siellä seisoskellut kukaan! Olisi tehnyt itselläkin mieli juosta mukaan - sen verran houkutteleva tuo piha oli!


Huikea asia on, että koulun yhteydessä on urheilukeskus uumahalleineen, täysvarusteltuine kuntosaleineen, jalkapallokenttineen ja liikuntasaleineen. Tämä tarjoaa koululle todella monipuolisen mahdollisuuden liikunnanopetukseen oman katon alla. Urheilukeskus ei ole koulun omistuksessa, mutta yhteistyö sujuu saumattomasti. Kullakin luokalla on viikottainen uintivuoro ja oppilaat täällä suorittavat kolme eritasoista "uimamerkkiä". Yläluokilla, kun merkit on suoritettu, heillä on mahdollisuus valita uinnin tilalle jotain muuta. Uiminen on islantilaisille hyvin tärkeä asia, osa kaikkien perheiden arkea!





Liikunnan lisäksi muut taito-ja taideaineet kuuluvat täällä "LOVE-systeemiin". Oppilaiden lukujärjestyksessä niitä ei ole eritelty esimerkiksi käsityönä tai kuvataiteena, vaan 8 viikon jaksoissa suoritetaan LOVEa pienemmissä ryhmissä niin, että kukin suorittaa kaikkien oppiainen sisällöt. Musiikissa oli mielenkiintoinen asia se, että jos oppilas soittaa jotain instrumenttia, musiikkiopiston opettaja tulee koulupäivän aikana antamaan yksityisopetusta, oppilaan ei siis tarvitse mennä soittotunneilla koulupäivän päätteeksi. Koulun jälkeen lapsille tarjotaan ohjattua toimintaa koulun tiloissa klo 17 saakka, koulutetut ohjaajat vetävät mm. liikunta- ja musiikkikerhoja. Iltaisin samoissa tiloissa toimii nuorisotilat.

Luokkatilat on rakennettu avoimiksi, sillä ajatuksella että yhdessä tilassa on n.50-60 oppilasta kolmen opettajan johdolla. Viime vuosina he ovat kuitenkin huomanneet, että tämä ratkaisu ei läheskään aina ole toimiva. Niinpä tiloihin on rakennettu kiinteitäkin väliseiniä. Mahtavaa oli, että eriyttävä tila oli heti tässä luokan yhteydessä. Nämä kuvat ovat 2.luokan tiloista.





Koulu oli huikean hieno, mutta on muistettava, etteivät kaikki koulut täällä suinkaan ole tuollaisia. Reykjavikissa on paljon sisäilmaongelmia koulurakennuksissa ja tiloiltaan Dalskoli on omaa luokkaansa. Rehtori kertoi, että he joutuvat tällä hetkellä sanomaan kaikille uusille tulokkaille "Ei". Lähislueiden perheet, ymmärrettävästi, haluaisivat lapsensa Dalskoliin, mutta se on jo täynnä. Heillä on tarkka alueellinen raja, missä asuvat lapset saavat kouluun tulla. Ensi vuodelle rehtorilla oli pulma, koska yhdeltä luokalta puuttuu luokkatila kokonaan. Kaupunki oli tehnyt päätöksen, että päiväkoti erotetaan koulusta omaksi yksikökseen ja niiden käytänteiden suunnittelu oli myöskin kesken. Tähän saakka rehtori on vastannut sekä päiväkodin, että koulun toiminnasta ja 160 henkilön henkilökunnasta. 



Vapaasti suomennettuna jotakuinkin in: "Pidä jalat ja kädet kurissa itselläsi ja anna muille rauha". Kakkosluokalla oli tämä teemana kuluvalla viikolla.

þriðjudagur 13.5.

Tiistain kurssipäivän pääteemana olivat omat arvot ja tavoitteet. Pohdimme, mitkä arvot ovat meille tärkeitä. Tarkastelimme eroa arvoihin sekä johonkin tiettyyn tavoitteeseen pohjaavan toiminnan välillä. Voidaan toki päätyä samaan lopputulokseen, mutta matka sinne on hyvin erilainen, riippuen siitä mikä yksilön toimintaa ohjaa.Tästä hyvänä havainnollistajana Dr. Russ Harrisin video:

Values vs. Goals




Teimme erilaisia oppilaita aktivoivia sekä rauhoittavia harjoituksia. Yksi miellyttävimmistä oli 5,5 breathing, jossa musiikki ohjaa hengitystä ja helpottaa keskittymään, palaamaan tähän hetkeen. Tämä on helppo toteuttaa eri-ikäisten oppilaiden kanssa.

5,5 Breathing

HUOM! Lisäämme tähän dioja muista erilaisista harjoituksista, kun saamme Padletit näistä kurssin lopuksi.

Päivän viimeinen sessio käsitteli Islannin koulujärjestelmää. Iltapäivällä valmistauduimme myös huomiseen kouluvierailuun. Saimme tarkkailutehtäviä, jotka käydään yhdessä läpi torstaina.

Ja eihän päivä Islannissa ole mitään ilman pientä pulahdusta! Kävimme Nautholsvikin geoterminaalisella uimarannalla, jossa saimme nauttia vilpoisasta merivedestä sekä kuumista altaista. 









Täällä on ollut pari päivää poikkeuksellisen lämmintä. Rannalla oli todella paljon paikallisia uimassa ja ottamassa aurinkoa. Emme olisi voineet kuvitellakaan, että pieneksi pulmaksi muodostuu liian lämpimät vaatteet. Olemme kulkeneet kaikki päivittäiset reissut kävellen, tänäänkin tuli yli 15 km mittariin. Mutta mikäs tällaisessa säässä on reippaillessa! 



mánudagur 12.5.

Ensimmäinen varsinainen kurssipäivämme tarjosi katsauksen hyvinvoinnin, positiivisen psykologian ja mindfullnesin käsitteisiin. Mietimme itsellemme hyvinvointia tuottavia asioita, tärkeitä henkilöitä elämässämme, kiitollisuuden aiheita sekä sitä, mitä vielä haluaisimme saavuttaa. Tehtävän pohjalla toimi PERMA-malli. Mietimme myös, miten voisimme edistää näitä asioita myös tulevaisuudessa. Opimme, että positiiviset teot ovat parempi lähtökohta kuin pelkkä positiivinen ajattelu. Kun toistamme näitä tekoja riittävän usein, niistä tulee tapa ja ne toteutuvat arjessa automaattisemmin. Kun huolehdimme omasta hyvinvoinnista, voimme paremmin luoda positiivista ilmapiiriä myös oppilaillemme. 



Ensimmäinen kurssipäivä huipentui retkeen Sky Lagoonille. Siellä pääsimme kokemaan islantilaisen 7-vaiheisen kylpyrituaalin. Uskomaton ja ikimuistoinen kokemus!









Tämän viikon läksynä on pitää kiitollisuuspäiväkirjaa jokaisen kurssipäivän jälkeen. Kurssin lopuksi työstämme aihetta vielä lisää. Keskustelimme jo nyt paljon siitä, miten tärkeää on osata löytää KAIKISTA hetkistä jotain hyvää. "Are you good at worrying?" vai "Are you good at being happy?" Meillä kaikilla on harjoittelun kautta mahdollisuus kehittyä tässäkin ja sen myötä lisätä positiivisuutta ja hyvinvointia päivittäiseen elämäämme merkittävästi - niin työssä kuin vapaa-aikana. 
---> I choose to be happy!



sunnudagur 11.5.

Sunnuntaina kurssin aloitus oli vasta iltapäivällä, joten ehdimme nauttia Islannin ihmeistä aamupäivällä.

Outi tutustui Perlan-luontomuseoon, jossa oli mm.revontuli- sekä vulcanoshow sekä upea jääluola. Näyttely tarjosi kurkistuksen Islannin jäätiköihin sekä interaktiivisen kokemuksen jääluolista.






Sillä välin, kun Outi oli museossa, Sanna toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja kävi ratsastamassa sekä tutustumassa islanninhevosfarmiin.





Iltapäivällä eksyimme puolivahingossa itämaishenkiseen ravintolaan, joka sijaitsi viehättävän puutalon ullakolla. Ruoka oli erinomaisen hyvää!





Illalla oli kurssimme varsinainen aloitus. Kokoonnuimme tervetuliaistilaisuuteen, jossa kouluttajat esittelivät itsensä ja kertoivat viikon ohjelmasta. 



laugardagur 10.5.

Meidän reissumme starttasi lauantaina 10.5. Hennan asemalta. Tuntui epätodelliselta, että vihdoin oltiin lähdössä. Reissua oli odotettu niin kauan!


Lento Reykjavikiin sujui mukavan tasaisesti ja aikaeron vuoksi olimme perillä lähes samaan aikaan, kun lähdimme Suomesta.


Lähdimme tutustumaan Reykjavikin keskustaan ja nautimme herkulliset hummerikeitot! Syönnin jälkeen ihastelimme vielä merimaisemaa ja rantakadun nähtävyyksiä. Tästä viikosta tulee varmasti mahtava!