1800-luvun alussa tapahtui kansallinen herääminen, jonka myötä hajanaisesta Suomeksi kutsutun alueen väestöstä haluttiin muodostaa itsenäinen, sivistynyt kansakunta.
Suomenmielisten päämääränä oli
tehdä suomen kielestä opetuksen, kulttuurin ja hallinnon kieli
luoda suomenkielinen kirjallisuus
sivistää oppimatonta kansaa suomenkielisen koulun ja lehdistön avulla
Suomen sodan (1809) myötä Suomi oli siirtynyt Ruotsilta Venäjän vallan alaisuuteen.
Venäjä suhtautui aluksi kansalliseen heräämiseen myönteisesti mutta julkaisi 1829 sensuuriasetuksen, joka esti suomenmielisiä toimimaan yliopiston virassa.
Turun palon (1828) myötä yliopisto ja kulttuurielämän keskus siirtyi Turusta Helsinkiin, lähemmäs Venäjää.
Kansallisen heräämisen johtohahmot - J.W. Snellman, J.L. Runeberg, Elias Lönnrot ja Sakari Topelius - perustivat 1830 Lauantaiseuran.
Heidän aikaansaannostaan on myös vuonna 1831 perustettu, yhä toimiva kansallista ja kulttuurista perintöä tutkiva, kustantava ja vaaliva Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS).
J.L. Runeberg
Hän kirjoitti suomalaisesta kansasta yksipuolisen ihannoivaan ja ylistävään sävyyn: talonpojat ja -tytöt olivat työteliäitä, urheita, isänmaallisia ja vähään tyytyviä.
Runeberg on Suomen kansallisrunoilija, jonka tunnetuin teos on Suomen sodasta kertova ja Vårt land-runolla (Maamme) alkava Vänrik Ståls sägner (Vänrikki Stoolin tarinat).
Sakari Topelius
Topelius oli edelläkävijä suhtautuessaan lapsiin itsenäisinä olentoina eikä kehittymättöminä aikuisina. Hän kirjoitti lapsille satuja, joissa arvostettiin rehellisyyttä, ahkeruutta, leikkiä ja luonnonmukaisuutta.
Hän kirjoitti myös historiallisia romaaneja Fältskärns berättelser (Välskärin kertomuksia) ja oppikirjoja Boken om vårt land (Maamme-kirja).
Fredrika Runeberg
Miehensä varjoon jäänyt F. Runeberg kirjoitti ensimmäisen suomalaisen romaanin Murgrönan 1840 ja se suomennettiin vasta 2007 (Muratti).