- Symbolismi syntyi 1800-luvun lopun Ranskassa vastustamaan realismin ajan ihanteettomuutta.
- Symbolismissa taiteen tehtäväksi nähtiin ihanteiden etsiminen arjen ulkopuolelta ja niiden kuvaaminen aistein havaittavin keinoin esim. maalauksina tai runoina.
- Runous oli symbolismin ajan valtalaji ja runoissa suosittiin mystisyyttä, unenomaisuutta ja mielikuvituksellisuutta.
- Suomessa 1800-luvun venäläistämistoimet synnyttivät vastareaktion ja suomalaiset taiteilijat ammensivat kansallismielisinä innostusta Kalevalasta ja Karjalasta. 1900-luvun alkua on kutsuttu myös suomalaisen taiteen kultakaudeksi (Sibelius, Gallen-Kallela, Leino).
=> Suomalainen symbolismi olikin
karelianismia.
- Eino Leino
- Leino oli boheemi taiteilijaluonne, joka on tunnettu runoilijana, mutta toimi myös suomentajana ja lehtimiehenä.
- Leino tavoitteli runoissaan kauneuden ihannetta, mutta sisällytti runoihinsa monesti myös ironiaa.
- Kalevalan vaikutus näkyy selvimmin Leinon kaksiosaisessa Helkavirsiä I ja II -kokoelmissa (1903, 1916), joissa kerrotaan synkkäsävyisiä, eeppisiä sankaritarinoita.
- Aino Kallas
- Kallaksen tunnetuin teos Sudenmorsian (1928) on kertomus hiidenmaalaisesta Aalosta, joka muuttuu ihmissudeksi vaistojensa vallassa. Tarina on luettavissa fantasikertomuksena mutta syvällisemmin kertomus käsittelee naisen itsemääräämisoikeutta omiin tunteisiinsa ja seksuaalisuuteensa.