8. KANSALAISOPISTON SAAVUTETTAVUUS STRATEGIATASOLLA

-

Teksti: Outi Salonlahti

 

Saavutettavuus, moninaisuus ja yhdenvertaisuus pitää ottaa huomioon kansalaisopiston kaikessa toiminnassa, kuten opetuksessa ja sisällöissä, tiloissa, viestinnässä, rekrytoinneissa, johtamisessa, hankinnoissa ja suunnittelussa. Pohjimmiltaan kaikki lähtee strategiasta ja suunnittelusta. Millaiset arvot opistolla on? Miten varmistetaan, että kaikki toimivat arvojen ja lain mukaan?

Työyhteisön moninaisuus ja rekrytointi

Strategia- ja johtotasolla voidaan tehdä tärkeitä linjauksia esimerkiksi rekrytointiin. Yksi tärkeä yhdenvertaisuuteen liittyvä kysymys on, kuinka moninainen työyhteisö on. Joissakin kunnissa ja kulttuuriorganisaatioissa tehdään tavoitteellista rekrytointia. Tavoitteena voi olla esimerkiksi se, että henkilöstön äidinkielten jakauma (kaikissa tehtävissä) vastaa kunnan asukkaiden äidinkielten jakaumaa. Työyhteisön moninaisuus vaikuttaa myönteisesti muun muassa opiston innovatiivisuuteen, luovuuteen ja uusien asiakasryhmien tavoittamiseen.

Miten tehdä hyvä saavutettavuussuunnitelma?

Saavutettavuutta kannattaa aina edistää suunnitelmallisesti ainakin osana toiminta-, hanke- ja muita suunnitelmia, mutta joskus tarvitaan erillinen saavutettavuussuunnitelma. Yhdenvertaisuuslain mukaan kansalaisopistoilla pitää olla yhdenvertaisuussuunnitelma. Sen tulisi aina sisältää saavutettavuusnäkökulmat.

Suunnittelu kannattaa aloittaa kartoittamalla nykytilanne. Saavutettavuuden ja esteettömyyden kartoittamiseen saa apua asiantuntijoilta, mutta tilannetta voi selvittää myös itse esimerkiksi tämän oppaan lopusta löytyvän tarkistuslistan avulla.

Lisäksi nykytilanteesta voi saada tietoa tekemällä kyselyn henkilöstölle, opiskelijoille, asiakkaille ja muille sidosryhmille. Suunnitelma on tärkeä tehdä yhdessä koko henkilöstön kanssa, jolloin myös määräaikaiset työntekijät ja tuntiopettajat osallistuvat suunnitelman tekemiseen. Kokemusten mukaan suunnitelmat toteutuvat parhaiten, kun niihin on kirjattu konkreettiset tavoitteet ja toimenpiteet, vastuuhenkilöt, aikataulu, budjetti ja miten sen toteutumista seurataan.

Budjetoi saavutettavuuteen

Monia asioita voi muuttaa toimivammiksi ilman rahaa, esimerkiksi toimintatapoja muuttamalla. Joskus kuitenkin tarvitaan myös hankintoja, tulkkauksia, tilojen muutostöitä tai muita asioita, jotka maksavat.

 

Silloinkin, kun opisto toimii hyvin pienellä budjetilla, voi olla mahdollista tehdä joitakin budjettivarauksia yleisessä talousarviossa ja laatia pitkän aikavälin suunnitelma saavutettavuuden parantamiseen. Hankehakemuksissa kannattaa jo hakemuksessa budjetoida hankkeen saavutettavuuskuluihin riippumatta siitä, mitä hanke käsittelee.

Henkilöstö saavutettavuuden voimavarana

Henkilöstön motivaatio on olennainen osa saavutettavuuden kehittämistä. Siksi on tärkeää, että johto tukee ja kannustaa käyttämään työaikaa saavutettavuustyöhön. Henkilöstöä motivoi myös riittävä osaaminen saavutettavuuden edistämiseen sekä tieto siitä, miksi saavutettavuus on tärkeää.

 

Henkilöstöä voi tukea koulutuksilla ja tarjoamalla tietomateriaalia saavutettavuudesta. Myös päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta tarvitaan. Jos henkilöstö osallistuu saavutettavuussuunnitelman tekoon, se on todennäköisesti myös sitoutuneempi toteuttamaan sitä.

Yhteistyössä on voimaa

Oman paikkakunnan vammaisneuvostot ja kansalaisjärjestöt ovat hyviä yhteistyökumppaneita saavutettavuuden edistämisessä ja toiminnan suunnittelussa. Lisäksi yhteistyötä voi tehdä oman kunnan muiden kulttuuritoimijoiden tai toisten kansalaisopistojen kanssa verkostoituen. Osaamisen ja kokemusten jakaminen hyödyttää kaikkia!