Miten tehdä hyvä saavutettavuussuunnitelma?

Saavutettavuutta kannattaa aina edistää suunnitelmallisesti ainakin osana toiminta-, hanke- ja muita suunnitelmia, mutta joskus tarvitaan erillinen saavutettavuussuunnitelma. Yhdenvertaisuuslain mukaan kansalaisopistoilla pitää olla yhdenvertaisuussuunnitelma. Sen tulisi aina sisältää saavutettavuusnäkökulmat.

Suunnittelu kannattaa aloittaa kartoittamalla nykytilanne. Saavutettavuuden ja esteettömyyden kartoittamiseen saa apua asiantuntijoilta, mutta tilannetta voi selvittää myös itse esimerkiksi tämän oppaan lopusta löytyvän tarkistuslistan avulla.

Lisäksi nykytilanteesta voi saada tietoa tekemällä kyselyn henkilöstölle, opiskelijoille, asiakkaille ja muille sidosryhmille. Suunnitelma on tärkeä tehdä yhdessä koko henkilöstön kanssa, jolloin myös määräaikaiset työntekijät ja tuntiopettajat osallistuvat suunnitelman tekemiseen. Kokemusten mukaan suunnitelmat toteutuvat parhaiten, kun niihin on kirjattu konkreettiset tavoitteet ja toimenpiteet, vastuuhenkilöt, aikataulu, budjetti ja miten sen toteutumista seurataan.