Artikkelissa ja videossa esiintyvät opiskelutavat ovat toiminnallisia, ja aktivoivat oppilaita paljon enemmän kuin ”perinteinen” opettajajohtoinen historian opetus. Luulen, että toiminnalliset oppitunnit ovat oppilaille paljon mielekkäämpiä, kun ei koko ajan tarvitse vain istua paikallaan ja kuunnella opettajan opetusta. Todennäköisesti toiminnallisuus saattaisi saada oppilaat myös motivoitumaan historian opiskelusta enemmän, ja sitä kautta oppimistakin tapahtuisi todennäköisesti enemmän. Itse olen aina saanut historiassa opettajajohtoista opetusta, jossa tunneilla kuunnellaan opettajan opetusta ja kirjoitetaan muistiinpanoja opettajan ohjeiden mukaisesti. Luultavasti olisin saanut itsekin historian opiskelusta enemmän irti, mikäli se olisi ollut toiminnallisempaa ja aktivoivampaa, ja ehkä myös mielenkiinto historiaa kohtaan olisi herännyt enemmän.

Esimerkeissä harjoitellaan esim. kriittistä ajattelua ja kykyä hahmottaa menneisyydessä tapahtuneita asioita kontekstissaan sekä eläytyä menneisyyden ihmisten toimintaan. Harjoitukset auttavat myös hahmottamaan syy-seuraussuhteita ja opettavat tekstien sekä kuvien analysoimista.

Opettajalla täytyy olla jonkun verran luovuutta, jotta voi kehitellä mielekkäitä ja mielenkiintoisia toiminnallisia oppitunteja. Lisäksi opettajan tulee olla valmis kokeilemaan erilaisia opiskelutapoja luokassaan, sekä uskaltautua jättäytymään itse hieman taka-alalle toteuttaessaan toiminnallisia tehtäviä, joissa oppilaat ovat ikään kuin pääosassa. Toiminnallisempien tuntien suunnitteleminen ottaa myös luultavasti ainakin alkuun enemmän aikaa kuin perinteisten oppituntien, mutta luulen, että opettajanakin saisi puolestaan inspiraatiota oppilaiden innostuksesta.  

Artikkelin ja luennon opiskelutavat herättivät heti mielenkiinnon aiheeseen. Tapa, jolla laittaa oppilaat itse miettimään ratkaisuja sen sijaan, että opettaja vain selittää aiheesta, on varmasti tehokkaampi tapa oppia. Oppilaat joutuvat oikeasti miettimään asioita, ja muistijälki on näin varmasti paljon pysyvämpi ja tarkempi kuin pelkän käsitteiden ulkoaopettelun avulla. Toki artikkelissa kuvattavat teemapäivän tapaiset isommat tapahtumat eivät ole joka oppitunti mahdollisia esimerkiksi siksi, että ne vievät paljon aikaa. Tämänkaltaisilla aktiivisilla toimintatavoilla ei kuitenkaan välttämättä saa opiskeltua niin laajaa aluetta yhtä nopeasti. Itse en ole ikinä historian opetuksessa päässyt kokeilemaan tällaisia opiskelutapoja.

Oppilaat pääsevät miettimään tarkemmin, miksi kyseinen asia on tapahtunut ja mitkä ihmisten motiivit ovat olleet. He myös joutuvat pohtimaan eri aikakauden ja kulttuurin vaikutusta tapahtuneeseen. Tehtävää ratkaistessaan he luultavasti huomaavat myös asian vaikutuksen nykypäivään.

Jotta tämän kaltaiset oppimistavat voivat toteutua, täytyy opettajan olla motivoitunu työhönsä. On aikaa vievää keksiä ja järjestää sellaisia tapahtumia, joita artikkelissa kuvattiin. Sen toteuttamiseen voi myös tarvita useamman henkilön. Opettajan täytyy olla hyvin perehtynyt aiheeseen ja osata keksiä erilaisia tehtäviä luovasti. Hänen täytyy osata antaa oppilaille oikeanlaiset ohjeet, jotka auttavat heidät eteenpäin, mutta jättää heille mahdollisuuden pohtia aihetta itse.

Mielestäni artikkelin ja luennon opiskelutavat olivat hyvin mielenkiintoisia. Etenkin tämän artikkelin roolipeliharjoitukset herättivät innostusta ja uteliaisuutta. Kummatkin opiskelutavat ovat hyvin oppilaslähtöisiä, kunhan vain opettaja tai ohjaaja on saanut tehtyä pohjan näihin. Tämmöinen toiminnallinen oppiminen on varmasti paljon mielenkiintoisempaa kuin “perinteisellä” kaavalla opiskelu. Luulen myös, että oppimistuloksetkin ovat huomattavasti parempia juuri tämän motivaation takia. Itse olen pääsääntöisesti saanut hyvin perinteikästä opetusta, jossa opettaja opettaa, luetaan ja tehdään muistiinpanoja. Historiassa on kuitenkin ollut pieniä projekteja äidinkieleen yhdistettynä, jolloin on saanut tehdä enemmän oppilaslähtöisesti esimerkiksi tiedonhankkimistehtävän muodossa. Yläasteella oli muutamia muitakin tällaisia integroituja projekteja, joista pidin.

Artikkelissa ja luennossa ajattelutaidoista parhaiten kehittyy mielestäni ehkä itseohjautuvuus ja aito pohdinta syy-seuraussuhteineen. Lähinnä siis se, että opettaja ei kaada tietoa oppilaille vaan oppilaat saavat yksin ja yhdessä pohtia tapahtuneita ja painotella eri vaihtoehtojen välillä.  

Opettajan on hyvä olla luova, jotta tämän tyyliset projektit ovat oikeasti opettavia. Opettajan on myös hyvä olla perehtynyt huolella aihealueisiin, joita voisi sitten yhdistellä esimerkiksi erilaisissa projekteissa. Myös se on hyvä tietää, että minkälaiset asiat sopivat milläkin tyylillä opetettaviksi. Näin opettaja ajattelee sitä, kuinka oppilaat saavat parhaimman hyödyn opetuksesta. Mielestäni myös sitoutuneisuus työhönsä näkyy tällaisissa opetusmuodoissa hyvin, jolloin isompia kokonaisuuksia on osattu hahmottaa sekä luoda ja jakaa järkevästi opittaviksi. Tunteja ei siis pidetä kaavalla “Huh, nyt tämä tunti&aihe on ohi”. 

Artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat olivat mielenkiintoisia, ja erosivat paljon siitä, millaista opetusta itse olen saanut. Olen saanut hyvin opettajajohtoista opetusta, ja pääosin historiaa ja yhteiskuntaoppia opiskeltiin kuuntelemalla opettajan opetusta tai lukemalla itse kirjasta. Välillä kuitenkin oli myös toiminnallisia tehtäviä, esimerkiksi tiedonhakutehtäviä. Uskon, että artikkelin ja luennon opiskelutavoilla asiat jäävät paremmin mieleen, koska niihin yhdistyy muistoja konkreettisesta tekemisestä, ja oppilaat saavat itse pohtia asioita, eikä vain lukea kirjasta valmista kertomusta. Nämä tavat ovat kuitenkin enemmän aikaa vieviä, joten koko vuoden oppisisältöjä ei välttämättä voi opiskella esimerkiksi roolipelien kautta.

Esimerkeissä harjoitellaan ainakin tiedon prosessoimista, luovuutta ja kriittistä ajattelua, mutta ne opettavat varmasti hyvin laajasti erilaisia ajattelutaitoja.

Opettajalta nämä opetustavat vaativat luovuutta ja kykyä heittäytyä. Jos on tottunut esimerkiksi käymään asioita läpi kirjan avulla, voi vaatia rohkeutta kokeilla erilaisia tapoja, mutta uskon sen olevan lopulta palkitsevaa. Opettajan täytyy myös olla hyvin perehtynyt kyseiseen aihealueeseen, jotta siitä voi kehittää esimerkiksi roolipelin, joka on opettavainen, innostava ja toimiva. Opettajan on hyvä myös tuntea oppilaat, joiden kanssa lähtee näitä opetustapoja toteuttamaan, jotta niistä saa juuri sille ryhmälle sopivan.

Luennon kaltaiset opetustilanteet vaikuttavat kiinnostavilta ja varmasti avaavat eri aiheita uudesta näkökulmasta. Koulussa opetus oli lähes aina opettajalähtöistä ja viittaa/vastaa-tyylistä opiskelua. Tunteja ei käytetty ryhmätöihin tai muuten yhdessä tekemiseen, vaan kirjoitettiin muistiinpanoja. Jakautuminen pidemmäksi aikaa luokan sisällä ryhmiin on tullut tutuksi vasta yliopistossa. Opetuksesta olisi voitu tehdä mielenkiintoisempaa ja mieleenpainuvampaa pelien ja ”mysteerin” ratkaisemisen avulla. Toisaalta aika ei riittäisi kaikkien asioiden käsittelyyn tällä tavalla, joten kaikista keskeisimmät asiat voitaisiin ehkä käsitellä näin. 

 

Esimerkeissä harjoitetaan ja harjoitellaan luovaa ajattelua, syy- ja seuraussuhteiden merkitystä sekä pohdintaa ja kriittistä ajattelua. Myös muiden oppijoiden mielipiteiden kuuntelua ja heidän mielipiteiden sovittamista omiin ajatuksiin harjoitellaan. Ryhmätyötaidot myös kehittyvät yhdessä pohtiessa. 

 

Opetuksen toteuttaminen opettajalta vaatii selkeän ohjeistuksen laatimista ja antamista, kykyä johtaa tilannetta sekä paljon aikaa valmistella toteutusta. Opettajalla täytyy olla myös paljon tietoa kyseisestä aiheesta, jotta osaa vastata oppilaiden kysymyksiin mahdollisimman hyvin. 

Artikkelissa ja luennossa käsitellyt opetustavat eroavat paljon siitä, miten itse olen opiskellut historiaa. Ne olivat huomattavasti toiminnallisempia ja mielenkiintoa aiheeseen herättäviä. Niiden avulla oppilaille saadaan luotua mielenkiinto asiaa kohtaan, kun koko ajan laitetaan ajattelemaan. Oppiminen saattaa tapahtua ihan kuin huomaamatta. Kaikkia aiheita ei välttämättä kuitenkaan pysty eikä ehdi käsittelemään toiminnallisesti, mutta välttämättä se ei ole tarpeellistakaan.  

Esimerkkien kaltaisissa oppimistilanteissa ensin pyritään saamaan oppija tietynlaiseen mielentilaan johdattelemalla aiheen tunnelmaan. Toiminnallisissa harjoitteissa oppilas joutuu usein ehkä mukavuusalueen ulkopuolelle ja siten päästämään mielikuvituksen valloilleen. Harjoitteet kehittävät oppilaiden luovaa ajattelua. He oppivat myöskin käsittelemään erilaisia tulkintoja, joiden avulla he pystyvät sisäistämään paremmin asiasisällön. Asiat jäävät myöskin paremmin muistiin, kun ne voi sitoa konkretiaan ja toiminnallisiin aktiviteetteihin.  

Opettaja tarvitsee luovuutta ja heittäytymiskykyä, jotta pystyy pitämään mielenkiinnon koko ajan yllä. Opettajan täytyy myös hallita koko asiakokonaisuus, jotta tehtävästä saadaan monipuolinen, eikä oppilaiden ajatukset, ehdotukset tai kysymykset tuota hankaluuksia.  

Kun ajattelee sitä, miten oikeasti pystyy samaan oppilaat kiinnostumaan historiasta, tarvitaan juuri sellaista opetusta mitä artikkelissa ja Richard McFahn luennolla esitetään. Perinteinen tapa eli asioiden selittäminen ja ulkoa oppiminen kirjasta voi olla tietyllä tapaa toimiva, mutta pitkällä aika välillä käsitys historiasta jää hämäräksi. Monille meistä tuttu tapa on historian tiedon opiskelua eikä niinkään sen ymmärtämistä kuten artikkelissa mainitaan. Tietysti tietämystäkin tarvitaan, mutta tärkeämpää on nimenomaan historian ymmärtäminen.
Oma kokonaiskuvani historian opiskelusta on sitä, että opettaja selittää luokan edessä, oppilaat kirjoittavat muistiinpanoja ja lopuksi tehdään tehtäviä. Mutta näin ei ollut joka kerralla. Yläasteen historian opettajamme järjesti meille roolipelejä, joissa edustimme ryhmissä tiettyä joukkoa historista. Kuten artikkelissakin kerrotussa esimerkissä. Ratkaisimme myös mysteerien kaltaisia tehtäviä, mutta kokonaisuudessa tälläiset aktiivisen oppimisen kerrat jäivät aika vähäisiksi.

Luennon ja artikkelin esimerkeistä on havaittavissa useampia historian ajattelutaitoja. Ensimmäinen on kriittinen ajattelutaito. Historiaa voidaan lukea kirjasta, mutta kaikkea eivät pysty edes tutkijat todistaan todeksi. Samalla esiin tulevat myös taito kysyä kysymyksiä aiheeseen liittyen. Tavallaan se on myös kriittistä ajattelutaitoa. Esimerkkeihin liittyy myös taito ymmärtää syy-seuraussuhteita ja kykyä eläytyä tietyn ajan ihmisen toimintaan. Artekkelissa tätä kutsutaan historialliseksi empatiaksi. Ylipäätään aktiiviset esimerkit opettavat lapsia ajattelemaan itse monipuolisesti.

Aktiivisen opettamisen toteuttaminen vaatii opettajalta enemmän voimavaroja kuin tavallinen "minä selitän, te kuuntelette". Mutta kuten tälläisessäkin opettamisessa, aktiivisessakin tavassa opettaja tarvitsee tietyn määrän historiallista tietämystä, mutta myös taitoa soveltaa sitä erilaisiin tehtäviin. Yksi suurin taito jota opettajalta vaaditaan on siis kekseliäisyys ja luovuus.

Artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättivät minussa heti innon. Aineistoissa kannustettiin ja painotettiin aktiivisuuteen ja osallistavaan opiskelutapaan. Lukiessani ensimmäinen ajatukseni oli, että jospa omat historian ja yhteiskuntaopin opettajani olisivat hyödyntäneet opetuksessa enemmän toiminnallisia tehtäviä. Omana kouluaikanani opetus oli hyvin opettajakeskeistä ja oppilasta passivoivaa. Oppilaat kirjoittivat taululta suoraan asiat vihkoihinsa ja opettaja luennoi. Välillä saattoi olla tiedonhakutehtäviä tai ryhmätöitä. Uskon, että oppilaslähtöinen opetus aktivoisi oppijoita enemmän. He pääsevät itse miettimään asioita esimerkiksi mysteerien kautta, jolloin muodostuva muistijälki on paljon vahvempi, koska siihen linkittyy mukaan toiminta.

Esimerkit kannustavat itseohjautuvuuteen. Samalla harjoitellaan myös kriittistä ajattelua, mikä on keskeistä historian tietoja käsitellessä. Ryhmätyöskentelyssä opetellaan muiden kanssa toimimista ja ongelmanratkaisua. 

Vastaavanlaisten opetustilanteiden toteuttaminen vaatii opettajalta ehdottomasti luovuutta ja kykyä organisoida artikkelin kuvaamat projektit. Lisäksi opettajalla tulee olla laaja tietopohja aiheesta, josta hän on esimerkiksi roolipeliä laatimassa. Opettajan pitää myös osata aikatauluttaa työtään, koska toiminnalliset oppitunnit vaativat paljon enemmän suunnittelua.

Tälläinen toiminnallinen ja oppilaslähtöinen historian opiskelu on minusta inspiroivaa ja silmiä avaavaa. Uskon, että monet oppivat asiat tällä tavoin paljon paremmin kuin perinteisesti opettajaa kuuntelemalla. Toiminnalliset oppitunnit/projektit pitäisikin saada suomalaiseen opetuskulttuuriin mukaan, sillä silloin oppilaat heittäytyvät tarinaan aidosti mukaan ja alkavat prosessoimaan sen aikaisia tapahtumia ja tällöin ne jäävät paremmin mieleen. Suomessa muutenkin painotetaan välillä mielestäni liikaa sitä, että pitäisi muistaa paljon nimiä, vuosilukuja ja tapahtumia ulkoa, kun taas artikkelissakin mainittiin, miten Englannissa painotetaan enemmän ajattelun taitojen kehittymiseen. Tällaisella opetuksella on varmasti myös hyvät vaikutukset siihen, että oppilaat muistavat myös yllämainittuja asioita, mutta lisäksi heidän historialliset ajattelutaidot kehittyvät.
Minulla oli itselläni lukiossa yksi historian ja yhteiskuntaopin opettaja, joka käytti jotain vastaavanlaisia menetelmiä joillakin tunneilla. Nämä tunnit olivat todella mielenkiintoisia ja asioita oppi jopa vähän vahingossa. Muuten omat kokemukseni näistä aineista ovat olleet tätä perinteistä opettajan kuuntelua ja muistiinpanojen kirjoittamista.

Historiallinen empatia on isossa osassa tällaisissa tehtävissä/projekteissa. On tärkeää, että oppilaat kykenevät eläytymään menneisyyden ihmisen ajatuksiin, tapoihin ja elämään, sillä tämä auttaa etenemään tehtävässä oikeaan suuntaan ja oppimaan tapahtumista paremmin. Lisäksi tehtävät vaativat omaa pohdintaa, kriittistä ajattelua ja syy-seuraussuhteiden ymmärrystä ja soveltamista.

Tällaisten opetustapojen toteuttaminen vaatii ainakin aluksi opettajalta paljon enemmän kuin normaalien oppituntien pitäminen. Se vaatii enemmän aikaa ja luovuutta toteuttaa tällaisia projekteja, vaikka ne kuinka mukavia olisivatkin. Myös käsiteltävän aihealueen pitää olla paremmin hallussa, jotta opettaja näkee millaisia asioita on hyvä kertoa oppilaille missäkin vaiheessa ja mitä asioita voi kertoa vasta tehtävän päätyttyä. Uskoisin kuitenkin sen palkitsevan, kun näkee oppilaiden innostuvan historiasta enemmän ja paneutuvan tehtäviin kunnolla.

Matti Rautiaisen ja Jan Löfströmin artikkelissa "Kokeileva historian ja yhteiskuntaopin opetus" (2015) sekä Richard McFahn luentotallenteessa (2018) avattiin tutkivaa ja kokeilevaa oppimista. Artikkelissa huomioitiin konkreettisesti, että suomalainen koulujärjestelmä on vielä jäljessä näistä opetustavoista. Rautiaisen ja Löftströmin artikkelissa kerrottu kokeileva oppiminen mahdollistaa oppijan eläytymisen opeteltavaan asiaan. Suomalaisessa opettajajohtoisessa mallissa historian tapahtuvat voivat jäädä hyvin absrtakteiksi ja kaukaisiksi. Motiiveihin ja ajatuksiin voi olla vaikea samaistua. Kokeilevassa oppimistehtävässä lapset voidaan jakaa esimerkiksi eri yhteiskuntaluokkien ryhmiin, jossa he omaksuvat hetkellisesti kyseisen ryhmän identiteetin ja tehtävät. Täten ymmärrys menneisyyteen, ihmisiin, kulttuuriin, aikakausiin ja aatteisiin lisääntyy.

Oma konkreettinen muistoni kokeilevasta oppimisesta on kutosluokalta Antiikin Rooma -teemaisista toogajuhlista, jossa koristelimme meidän sekä rinnakkaisluokan luokkahuoneet teeman mukaan sekä puimme yllemme toogat ja söimme teemaan kuuluvaa ruokaa. Olimme myös tietyissä rooleissa. Tätä ennen olimme perehtyneet aiheeseen tekstin ja kuvien sekä  elokuvien kautta. Juhlan jälkeen kävimme vielä keskustelua. Kyseinen kokemus on jäänyt vahvasti mieleen. Teimme historian tunnilla myös pienryhmissä pienoismallit omakeksimistä kuningaskunnista. Projekti kesti monta viikkoa. Saimme ryhmänä vapaat kädet ja laajat materiaalit sekä luoda kuningaskunnallemme "oma elämä". Kyseiset muistot innostivat minua alakoulussa historian opinnoissa, mutta tyrmääntyivät myöhemmin: yläkoulussa ja lukiossa kaikki luova historian ja yhteiskuntaopin oppiaineessa loppui. McFahn´n luennon esimerkit tutkivasta oppimisesta vaikuttavat mielenkiintoisilta ja hyvin konkretisoivilta ja aistilliselta oppimiselta.

Opiskelutavat, joita artikkelissa ja luennolla esiteltiin vaikuttavat mielekkäiltä ja herättävät varmasti paljon paremmin oppijan mielenkiinnon, kuin opettajalähtöinen opiskelu. Opiskeltavaan asiaan eläytyminen auttaa asiakokonaisuuksien syvällisempää hahmottamista ja ymmärtämistä. Oppija itse saa aktiivisen roolin ja pääsee tutkimaan opiskeltavaa aihetta eri näkökulmista ja esittämään monipuolisia kysymyksiä.

Sekä historiassa että yhteiskuntaopissa opetus, jota olen saanut läpi peruskoulun ja lukion eroaa täysin artikkelissa ja luennossa kuvaamista opetustavoista. Koulussa olen tottunut, että opiskellaan järjestyksessä kappale kerrallaan lukemalla ja kuuntelemalla opettajan opetusta. Kiinnostus opiskeluun syntyi lähinnä hyvien arvosanojen tavoittelun vuoksi, eikä niinkään itse aiheet kiinnostaneet. Siksipä opiskeltavat asiat jäivät irrallisiksi ja ulkoa opetellut asiat unohtuivat heti kokeen jälkeen.

Ainakin artikkelissa mainitaan opetustapojen harjoittavan historiallista ymmärtämistä ja ajattelun taitoja. Myös historiallinen empatia kehittyy eläytymistä vaativissa harjoituksissa. Historiaa oppii paremmin pohtimaan eri näkökulmista ja oppii yhdistämään kokonaisuuksia. Myöskin ymmärrys kasvaa.

Opettajan täytyy olla motivoitunut opetettavaan asiaan ja aineeseen, sillä vastaavanlainen opetus vaatii opettajalta enemmän kuin “perinteinen” opetustyyli. Opettajalta vaaditaan luovuutta ja taitoa elävöittää esimerkiksi historiallinen tapahtuma mielenkiintoisella ja toimivalla tavalla.

Esitetyt historian opiskelutavat herättivät mielenkiintoni, sillä ne eroavat paljon itse saamastani opetuksesta. Opetus oli hyvin opettajajohtoista ja faktapohjaista, eikä esimerkiksi tutkivaa tai toiminnallista. Videolla ja artikkelissa esitetyt toimintatavat ovat luultavasti paljon innostavampia, ja herättävät oppilaissa mielenkiinnon ja siten edistävät oppimista. Erityisesti nämä opetustavat opettavat historiallista ajattelua. Toisaalta esitetyt tavat ovat yleensä aikaavieviä ja siten on hankalaa saada opetettua vaadittavat asiat lukuvuoden aikana.

Esimerkkien harjoitukset kehittävät ajattelua ja auttavat hahmottamaan syyseuraussuhteita. Lisäksi harjoitukset kehittävät kriittistä ajattelua, tiedon prosessointia ja menneisyyden tapahtumien tarkastelua oikeassa kontekstissa. Ne myös edistävät luovuutta ja kuvien sekä tiedon analysointia.

Opettajalta tällaiset oppitunnit vaativat ensinnäkin luovuutta ja heittäytymistä, mutta myös tavallista enemmän aikaa. Toiminnalliset oppitunnit on suunniteltava hyvin, jotta ne sujuisivat odotetulla tavalla. On myös huomioitava erilaiset oppijat ja heidän tarpeensa.

Richard McFahnin käyttämät opiskelutavat tukevat oppimiskäsitystä ihmisestä aktiivisena oppijana. Richard McFahn luennollaan osallistaa opiskelijoita ja antaa heidän ajatuksilleen tilaa.
Hän käyttää yksinkertaisia esineitä kuten paperi ja muovinen pääkallo tehdäkseen opiskelusta mielenkiintoista ja opiskelijalähtöistä.
Oppilaat pääsevät keskustelemaan ryhmissä ja nousemaan penkeistä. Sen sijaan, että hän vain puhuisi itse, hän kuuntelee opiskelijoiden ideoita. Richard tuo esille mysteerin ja antaa vihjeitä, joista oppillaat tekevät omia päätelmiään. Ensimmäisten päätelmien jälkeen hän antaa lisävihjeitä ja opiskelijat tulkitsevat kriittisesti omia päätelmiään ja muuttaa niitä. Hän havainnollistaa kuvilla ja rohkaisee kuvittelemaan tilanteita "Imagine that..". McFahn myös kehuu opiskelijoita "I know youre english is very good.." ja tukee siten opiskelijoiden minäpystyvyyttä. Joko tietoisesti tai tahattomasti hän tuo itsensä lähelle opiskelijoita käyttämällä diojen fonttina Comic Sansia, joka on fonttina epävirallinen, usein meemeissä käytetty humoristinen fontti.

Käyttämillään opiskelitavoilla McFahn harjoittaa kriittistä ajattelutaitoa. Opiskelijat oppivat lähdekriittisyyttä tulkitsemalla lähteitä ja poimimalla ideoita ryhmässä keskustelemalla. Samalla heidän vuorovaikutus- ja ryhmätyöskentely taidot kehittyvät. Historialliseen aikaan eläytyminen avartaa oppilaiden ajallista ajattelua ja syy-seuraussuhteiden hahmottamista. Opiskelijat oppivat konteksi sidonnaisuutta. Heidän tulee löytää historiallinen konteksti.

Oma historian opetukseni on ollut enemmän opettajalähtöistä kuin opiskelijalähtöistä. Ryhmätyöskentelyä olemme kuitenkin toteuttaneet paljon esitelmien tekemisessä, ja esimerkikski yläasteella ja lukiossa on ollut aktiivinen tunti jossa olemme päässeet näyttelemään . Mutta ala-asteella yleisimmiten olemme kirjoittaneet vihkoon muistiinpanoja, ei keskusteltu kavereiden kesken eikä tehty mitään toiminnallista, vaikka siinä iässä leikki on vielä erityisen innostavaa ja motivoivaa.

Luodakseen McFahnin luentoa vastaavanlaista opetusta, opettajan täytyy tuntea riittävän hyvin millainen on opetettettava ryhmä ja järjestää opetus ikäkauteen sopivalla tavalla. Toisekseen opettajan pitää olla kiinnostunut opiskelijoiden oppimisesta ja olla motivoitunut aktiivisen opetuksen ideasta. Hänen täytyy käyttää mielikuvitusta ja aikaa suunnitteluun. Opettajalla pitää itsellään olla kriittistä ajattelutaitoa valitsemalla sopivia tehtäviä ja vihjeitä. Hänen täytyy tuntea kasvatuksen lainalaisuuksia, jotta hän osaa tukea opiskelijoiden oppimista oikealla lähikehityksen vyöhykkeellä.

Richard McFahnin käyttämät opiskelutavat tukevat oppimiskäsitystä ihmisestä aktiivisena oppijana. Richard McFahn luennollaan osallistaa opiskelijoita ja antaa heidän ajatuksilleen tilaa.
Hän käyttää yksinkertaisia esineitä kuten paperi ja muovinen pääkallo tehdäkseen opiskelusta mielenkiintoista ja opiskelijalähtöistä.
Oppilaat pääsevät keskustelemaan ryhmissä ja nousemaan penkeistä. Sen sijaan, että hän vain puhuisi itse, hän kuuntelee opiskelijoiden ideoita. Richard tuo esille mysteerin ja antaa vihjeitä, joista oppillaat tekevät omia päätelmiään. Ensimmäisten päätelmien jälkeen hän antaa lisävihjeitä ja opiskelijat tulkitsevat kriittisesti omia päätelmiään ja muuttaa niitä. Hän havainnollistaa kuvilla ja rohkaisee kuvittelemaan tilanteita "Imagine that..". McFahn myös kehuu opiskelijoita "I know youre english is very good.." ja tukee siten opiskelijoiden minäpystyvyyttä. Joko tietoisesti tai tahattomasti hän tuo itsensä lähelle opiskelijoita käyttämällä diojen fonttina Comic Sansia, joka on fonttina epävirallinen, usein meemeissä käytetty humoristinen fontti.

Käyttämillään opiskelitavoilla McFahn harjoittaa kriittistä ajattelutaitoa. Opiskelijat oppivat lähdekriittisyyttä tulkitsemalla lähteitä ja poimimalla ideoita ryhmässä keskustelemalla. Samalla heidän vuorovaikutus- ja ryhmätyöskentely taidot kehittyvät. Historialliseen aikaan eläytyminen avartaa oppilaiden ajallista ajattelua ja syy-seuraussuhteiden hahmottamista. Opiskelijat oppivat konteksi sidonnaisuutta. Heidän tulee löytää historiallinen konteksti.

Oma historian opetukseni on ollut enemmän opettajalähtöistä kuin opiskelijalähtöistä. Ryhmätyöskentelyä olemme kuitenkin toteuttaneet paljon esitelmien tekemisessä, ja esimerkikski yläasteella ja lukiossa on ollut aktiivinen tunti jossa olemme päässeet näyttelemään . Mutta ala-asteella yleisimmiten olemme kirjoittaneet vihkoon muistiinpanoja, ei keskusteltu kavereiden kesken eikä tehty mitään toiminnallista, vaikka siinä iässä leikki on vielä erityisen innostavaa ja motivoivaa.

Luodakseen McFahnin luentoa vastaavanlaista opetusta, opettajan täytyy tuntea riittävän hyvin millainen on opetettettava ryhmä ja järjestää opetus ikäkauteen sopivalla tavalla. Toisekseen opettajan pitää olla kiinnostunut opiskelijoiden oppimisesta ja olla motivoitunut aktiivisen opetuksen ideasta. Hänen täytyy käyttää mielikuvitusta ja aikaa suunnitteluun. Opettajalla pitää itsellään olla kriittistä ajattelutaitoa valitsemalla sopivia tehtäviä ja vihjeitä. Hänen täytyy tuntea kasvatuksen lainalaisuuksia, jotta hän osaa tukea opiskelijoiden oppimista oikealla lähikehityksen vyöhykkeellä.

 

Artikkelin ja luennon opiskelutavat herättivät minussa kiinnostusta ja innostusta. Toiminnallisella oppimisella saadaan oppilaiden motivaatio heräämään opiskelua kohtaan, ja varmasti moni heistä oppiikin paremmin sillä tavalla, kuin perinteisellä penkin kuluttamisella ja kuuntelemisella. Itsellä historian opiskeleminen ala-asteella oli monesti juurikin sitä, että istuttiin ja kuunneltiin, luettiin kappaleita ääneen ja tehtiin yksin kirjan tehtäviä. Ylä-asteella teimme paljon enemmän ryhmätöitä, mutta pääasiassa opiskelu oli sielläkin samanlaista kuin ala-asteella.

Esimerkeissä harjoitetaan historian tapahtumiin sovellettua empatiakykyä. Tämä kehittää myös luovaa ajattelua. Oppilas oppii myös käyttämään oikeita lähteitä ja tulkitsemaan niitä kriittisesti (lähdekriittisyys).

Tämän opetustavan toimimiseksi opettajan täytyy itse olla siitä aidosti kiinnostunut. Se vaatii opettajalta heittäytymistä ja eläytymistä. Opettajan täytyy osata hieman muutakin kuin lukea kirjasta kappaleita ääneen ja tehdä muistiinpanoja muille kopioitavaksi, sillä näin toiminnallisen opetustavan tunnit täytyy suunnitella huolella että ne toimivat hyvin.