Perunan historiaa

Perunan alkuperä

Peru_-_Altiplano1.jpgPerunan koti on Etelä-Amerikassa Andien vuoristossa 3 0004 600 metrin korkeudessa, jossa se on otettu viljelykäyttöön noin 5 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Euroopassa peruna on tunnettu vasta 500 vuotta eli varsin vähän aikaa perunan viljelyhistoriassa! Peruna (Solanum tuberosum) kuuluu koisokasvien Solanaceae-heimoon. Samaan heimoon kuuluvat esimerkiksi tomaatti, paprika ja munakoiso ja myös joitakin myrkyllisiä kasveja, kuten tupakka, hulluruoho ja mustakoiso. Myrkylliset lähilajit ovat olleet yksi syy siihen, miksi perunan viljelyskäyttöön hyväksyminen vei Euroopassa noin parisataa vuotta.


Machu_Picchu_1_by_mtsrs.jpg


Perunan jalostustyön aloittivat inkaintiaanit valitsemalla villiperunoista vähiten kitkeriä ja myrkytysoireita aiheuttavia yksilöitä. Inkojen satojen vuosien perunanviljelyn myötä lajikerunsaus oli jo hyvin laaja espanjalaisten löytöretkeilijöiden saapuessa Etelä-Amerikkaan 1500-luvulla. Espanjalaiset toivat palatessaan Eurooppaan perunoita mukanaan. Peruna osoitti hyviä puoliaan jo laivamatkan aikana, sillä pelätty keripukki ei iskenyt perunoita syövään miehistöön. Euroopassa perunaa viljeltiin ensimmäisenä todennäköisesti Kanariansaarilla vuonna 1562.

Peruna levisi Espanjan kautta Ranskaan ja Belgiaan 1500-luvun loppupuolella. Siitä mukulan matka jatkui leviten Italiaan, Saksaan, Sveitsiin ja Hollantiin, lähinnä kuitenkin kasvitieteellisten puutarhojen kokoelmiin ja herraskartanoiden koristekasviksi. Peruna oli Euroopassa alun perin ylemmän luokan herkku ja koristekasvi. Kansa karsasti epäpyhänä, primitiivisenä ja likaisena pitämäänsä kasvia, mutta hallitsijoiden osoittaman esimerkin avulla perunan suosio kasvoi 1700-luvulla. Tärkeitä perunan suosion edesauttajia olivat Ranskan kuningas Ludvig XVI sekä Preussin hallitsija Fredrik Suuri, joka painosti talonpoikia perunanviljelyyn uhkaamalla nenän ja korvien silpomisella, mikäli mukuloita ei torpan pellolla kasvaisi. Ensimmäiset tiedot perunasta Ruotsi-Suomessa ovat vuodelta 1658. Perulaiseksi koisoksi kutsuttu peruna oli Uppsalan Kasvitieteellisen puutarhan kasviluettelossa.

Teksti löytyy myös tämän linkin takaa Geenivaraopin sivulta. Tutustu samalla myös maatiaisperunaopastuksen perunatietoihin.

Perunan historia Suomessa

Peruna saapuu Suomeen

Perunaa viljeltiin Suomessa ensimmäisenä Fagervikin kartanossa Inkoossa, jonne saksalaiset peltisepät olivat ne tuoneet 1730-luvun alussa. Peruna lähti leviämään talonpoikien käyttöön maan etelä- ja länsiosiin Pommerin sodasta (1757–1762) palanneiden ruotusotamiesten mukana. He olivat seitsenvuotisen sodan aikana oppineet arvostamaan perunaa ravintona. Ruotusotamiehet olivat myös panneet merkille perunan viinanpolttomahdollisuudet.

Vaikka ensimmäinen ruotsalaisen kauppaneuvoksen Jonas Alströmin kirjoittama perunankasvatusopas "Potatoesten istuttamisen muoto nijn hywin sijhen tietoon nähden cuin Engelandista ja Irrlandista minlla sijtä on, cuin myös sen comivuotisen oman coettelemuksen cautta täällä Ruotzis" käännettiin suomeksi 1729, oli perunan käyttö ravintokasvina suomalaisille vielä 1800-luvun alussakin paikoitellen epäselvää. Viljelijät eivät olleet aina täysin varmoja tuliko kasvista syödä varsi, mukulat vai kukat. Vihertyneet perunat aiheuttivat kokemattomille perunansyöjille kivistäviä vatsanväänteitä. Usein peruna jauhettiinkin jauhoksi ja käytettiin leipiin, mikä oli työläs tapa hyödyntää perunaa pääasiallisena ravintona.


Perunan käyttö yleistyy

Perunan ehkäpä tunnetuin puolestapuhuja Suomessa oli asikkalalainen varapastori Axel Laurell. Hän saarnasi kirkossa perunan oivallisista ominaisuuksista ja kirjoitti omiin viljelykokemuksiinsa pohjautuvan viljelyoppaan: "Lyhykäinen Kirjoitus, Potatesten Eli Maan-Päronain Wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huonen hallituxesa", joka painettiin kuninkaan Kuustaa III käskystä 1773. Valtiovalta yritti houkutella viljelijöitä perunankäyttöön kertomalla perunasta saatavan "kahvia" ja perunan lehdistä tupakan korviketta.

1800-luku oli perunalle kulta-aikaa. Perunan havaittiin olevan energia-arvoltaan viljaa heikompi, mutta tuottavampi viljelypinta-alaan nähden. Lisäksi se sisälsi tarpeellisia vitamiineja ja hivenaineita. Perunaa oli kannattavaa viljellä myös pienillä peltotilkuilla tilojen omaan käyttöön. Se oli varmempi viljeltävä kuin vilja ja oleellisesti edullisempaa huonoina viljasatovuosina. Peruna oli yksi syy väestön kiihtyvään kasvuun 1700-luvun lopulta lähtien. 1900-luvun puolessa välissä suomalaiset söivät perunaa noin 140 kg vuodessa henkeä kohti. Nykyään vastaava luku on noin 60 kg.

Peruna juurtui osaksi suomalaista ruokavaliota 1800-luvulta lähtien. Perunaa on käytetty keitin- ja muusiperunoiden lisäksi muun muassa rieskoissa, limpuissa, piirakoissa, keitoissa ja haudutetuissa laatikkoruoissa. Niin hyvin peruna on löytänyt paikkansa suomalaisten ruokapöydästä, että nykyään on vaikea uskoa perunan olleen laajemmassa viljelykäytössä täällä vasta reilun parin vuosisadan verran.

Teksti löytyy myös tämän linkin takaa Geenivaraopin sivulta. Tutustu samalla myös maatiaisperunaopastuksen perunatietoihin.