Perunan historiaa
Nimi saanut vaikutteita ulkonäöstä
Peruna on yksi tärkeimmistä ihmisen käyttämistä ravintokasveista Euroopassa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Euroopassa perunaa tarkoittavat nimet ovat usein liittyneet perunan ulkonäköön: mukula, maapäärynä, maaomena ja tryffeli. Myös Suomen murteiden laaja perunaa tarkoittavien sanojen kirjo pohjautuu eurooppalaisiin nimiin. Yleiskielen sana peruna tulee ruotsin kielen sanasta päron (päärynä). Pottu on tietenkin suora johdos ruotsinkielisestä sanasta potatis, joka puolestaan pohjautuu englannin kielen sanaan potato. Espanjalaisten käyttämä patata juontuu Karibian intiaanien käyttämästä batata-nimisestä bataattikasvista. Vaikka espanjalaiset erottivat perunan ja bataatin toisistaan jäi patata silti tarkoittamaan perunaa. Ranskalaiset tunsivat perunan maaomenana, joten he käyttivät siitä nimeä pomme de terre. Inkaintiaaneille peruna oli papa, mukula.
Peruna Andeilta Eurooppaan
Perunan koti on Etelä-Amerikassa Andien vuoristossa 3 000–4 600 metrin korkeudessa, jossa se on otettu viljelykäyttöön noin 5 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Euroopassa peruna on tunnettu vasta 500 vuotta eli varsin vähän aikaa perunan viljelyhistoriassa! Peruna (Solanum tuberosum) kuulu koisokasvien Solanaceae heimoon. Samaan ryhmään kuuluvat esimerkiksi tomaatti, paprika ja munakoiso. Heimoon sisältyy myös joitakin myrkyllisiä kasveja, kuten tupakka, hulluruoho ja mustakoiso. Myrkylliset lähilajit ovat olleet yksi syy siihen, miksi perunan viljelyskäyttöön hyväksyminen vei Euroopassa noin parisataa vuotta.
Perunan jalostustyön aloittivat inkaintiaanit valitsemalla villiperunoista vähiten kitkeriä ja myrkytysoireita aiheuttavia yksilöitä. Inkojen satojen vuosien perunanviljelyn myötä lajikerunsaus oli jo hyvin laaja espanjalaisten löytöretkeilijöiden saapuessa Etelä-Amerikkaan 1500-luvulla. Espanjalaiset toivat perunoita mukanaan Eurooppaan palatessaan. Peruna osoitti hyviä puoliaan jo laivamatkan aikana, sillä pelätty keripukki ei iskenyt perunoita syövään miehistöön. Euroopassa perunaa viljeltiin ensimmäisenä todennäköisesti Kanariansaarilla vuonna 1562.
Peruna levisi Espanjan kautta Ranskaan ja Belgiaan 1500-luvun loppupuolella. Siitä mukulan matka jatkui leviten Italiaan, Saksaan, Sveitsiin ja Hollantiin, lähinnä kuitenkin kasvitieteellisten puutarhojen kokoelmiin ja herraskartanoiden koristekasviksi. Peruna oli Euroopassa alun perin ylemmän luokan herkku ja koristekasvi. Kansa karsasti epäpyhänä, primitiivisenä ja likaisena pitämäänsä kasvia, mutta hallitsijoiden osoittaman esimerkin avulla perunan suosio kasvoi 1700-luvulla. Tärkeitä perunan suosion edesauttajia olivat Ranskan kuningas Ludvig XVI sekä Preussin hallitsija Fredrik Suuri. Heistä jälkimmäinen jopa painosti talonpoikia perunanviljelyyn uhkaamalla nenän ja korvien silpomisella, jos ei mukuloita torpan pellolla kasvaisi.
Peruna rantautuu Suomeen
Ensimmäinen perunankasvatusopas julkaistaan
Perunaa viljeltiin Suomessa ensimmäisenä Fagervikin kartanossa Inkoossa, jonne saksalaiset peltisepät olivat tuoneet perunoita 1730-luvun alussa. Peruna lähti leviämään talonpoikien käyttöön maan etelä- ja länsiosiin Pommerin sodasta (1757–1762) palanneiden ruotusotamiesten mukana. He olivat seitsenvuotisen sodan aikana oppineet arvostamaan perunaa ravintona. Ruotusotamiehet olivat myös panneet merkille perunan viinanpolttomahdollisuudet.
Vaikka ensimmäinen ruotsalaisen kauppaneuvoksen Jonas Alströmin kirjoittama perunankasvatusopas Potatoesten istuttamisen muoto nijn hywin sijhen tietoon nähden cuin Engelandista ja Irrlandista minlla sijtä on, cuin myös sen comivuotisen oman coettelemuksen cautta täällä Ruotzis käännettiin suomeksi 1729 oli perunan käyttö ravintokasvina suomalaisille vielä 1800-luvun alussakin paikoitellen epäselvää. Viljelijät eivät olleet aina täysin varmoja tuliko kasvista syödä varsi, mukulat vai kukat. Vihertyneet perunat aiheuttivat kokemattomille perunansyöjille kivistäviä vatsanväänteitä. Usein peruna jauhettiinkin jauhoksi ja käytettiin leipiin, mikä oli työläs tapa hyödyntää perunaa pääasiallisena ravintona.
Perunan käyttö yleistyy
Perunan ehkäpä tunnetuin puolestapuhuja Suomessa oli asikkalalainen varapastori Axel Laurell. Hän saarnasi kirkossa perunan oivallisista ominaisuuksista ja kirjoitti omiin viljelykokemuksiinsa pohjautuvan viljelyoppaan Lyhykäinen Kirjoitus, Potatesten Eli Maan-Päronain Wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huonen hallituxesa, joka painettiin kuninkaan Kuustaa III käskystä 1773. Valtiovalta yritti houkutella viljelijöitä perunankäyttöön kertomalla perunasta saatavan "kahvia" ja perunan lehdistä tupakan korviketta.1800-luku oli perunalle kulta-aikaa. Perunan havaittiin olevan energia-arvoltaan viljaa heikompi, mutta tuottavampi viljelypinta-alaan nähden. Lisäksi se sisälsi tarpeellisia vitamiineja ja hivenaineita. Perunaa oli kannattavaa viljellä myös pienillä peltotilkuilla tilojen omaan käyttöön. Se oli varmempi viljeltävä kuin vilja ja oleellisesti edullisempaa huonoina viljasatovuosina. Peruna oli yksi syy väestön kiihtyvään kasvuun 1700-luvun lopulta lähtien. 1900-luvun puolessa välissä suomalaiset söivät perunaa noin 140 kg vuodessa henkeä kohti. Nykyään vastaava luku on noin 60 kg.
Peruna juurtui osaksi suomalaista ruokavaliota 1800-luvulta lähtien. Perunaa on käytetty keitin- ja muusiperunoiden lisäksi muun muassa rieskoissa, limpuissa, piirakoissa, keitoissa ja haudutetuissa laatikkoruoissa. Niin hyvin peruna on löytänyt paikkansa suomalaisten ruokapöydästä, että nykyään on vaikea uskoa perunan olleen laajemmassa viljelykäytössä täällä vasta reilun parin vuosisadan verran.