Yrtit

Yrtit

Yrteiksi nimitetään sellaisia viljeltäviä kasveja, joiden osia hyödynnetään erilaisten elintarvikkeiden maustamiseen. Kuivattuja ja murskattuja yrttejä myydään kauppojen maustehyllyillä. Kaupallisesti on jalostettu myös useita erilaisia tuoreina ruukuissa myytäviä lajikkeita, joita on saatavilla ympäri vuoden.

Useimpia yrttejä on helppo kasvattaa myös itse kotioloissa. Koska niitä tarvitaan kotitarpeisiin vain pieniä määriä, on niistä saatavasta sadosta paljon iloa myös kotiviljelijälle. Ohessa esitellään kolme yrttilajia: lipstikka, saksankirveli ja humala. Näistä kahta ensimmäistä käytetään maustekasvina, kun taas humala on vanha oluen tuotannossa käytetty viljelykasvi.

Kasvigeenivaroihin kuuluu myös monia muita yrtti- ja rohdoskasveja, kuten nukula, ruusunjuuri, kalmojuuri, piparminttu, mäkimeirami, aaprottimaruna, soikkovuorenkilpi ja sitruunamelissa. Yrtit ovat monimuotoinen viljelykasviryhmä. Niiden lajin sisäisen monimuotoisuuden erottaminen toisistaan vaatii korkeaa asiantuntemusta, sillä eri yrttikantojen väliset erot, esimerkiksi erilaiset ruusunjuurikannat, perustuvat usein niiden kemialliseen koostumukseen.

Lisätietoa yrteistä ja niiden tutkimuksesta löydät Geenivaraopin sivuilta täältä.

Yrttien kasvatusohjeita löydät esimerkiksi täältä: www.yrttitarha.fi

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä