Keskiviikkona 18.10.2017 klo 12 - 16 Ruskahovi Mäntyharjulla: muistokuva
Koulutuksen sisältö ja menetelmät: muistokuva
Laura Hesso: —Toimin kulttuuriympäristöasiantuntija Etelä-Savon ELY-keskuksessa. Työtehtäviini kuuluvat monet kulttuuriympäristöön ja rakennusperintöön liittyvät työtehtävät.
Ilopillereitä-hankkeessa työstän muistokuva-toimintatapaa, jossa esimerkiksi rakennuksesta, maisemasta, arkisesta työstä tai juhlasta kertovan kuvan avulla voidaan pitää lyhyt muisteluhetki. Hetkeen osallistuu 1 - 2 asukasta ja hoitaja. Muistelussa asukas on aktiivinen kertoja ja hoitaja kuunteleva, virikkeitä antava osapuoli. Kuvamateriaalina voidaan käyttää esku.fi-palvelua, jossa on mäntyharjulaiseen kulttuuriympäristöön liittyvää materiaalia eli kuvia ja historiatietoja. Lisäksi voidaan hyödyntää Museoviraston vapaasti käytettävää kuvamateriaalia Finna.fi-palvelun kautta. Hoivakoti voi itsekin kerätä käyttöönsä kuvapankin kuvaamalla paikkakunnan merkittävimmät paikat, esimerkiksi kirkon, koulun, aseman sekä myös asukkaiden omissa muistoissa esiin nousevat paikat ja maisemat.
Ennakkotehtävät
1) Ota arkinen valokuva esim. matkapuhelimellasi sellaisesta paikasta omasta lähiympäristöstäsi, jolla on sinulle merkitystä tai muistoarvoa. Ota kuva mukaan sähköisenä. Jos mahdollista, tulosta kuva myös paperiseksi muille näyttämistä varten.
2) Käy etukäteen vilkaisemassa seuraavia sivuja: esku.fi ja finna.fi.
Iltapäivän rakenne
12:00 Esittäytyminen, tavoitteet, hankkeen idea
12:15 Muistokuva menetelmänä sekä esku.fi ja finna.fi lähteinä
13:00 Ruskahovin ja Essoten henkilöstön omaa ideointia pienryhmissä
13:30 Oman menetelmän testaus henkilöstössä, joka eläytyy asukkaiden tilanteisiin
14:00 Kahvi- ja virkistystauko
14:20 Tehtävänanto kokeiluja varten asukkaiden kanssa
14:30 Omien menetelmien kokeilut Ruskahovin asukkaiden kanssa paikan päällä
15:00 Paluu yhteiseen tilaan ja kokeilujen purkukeskustelut, jälkitehtävä sekä jatkoideat
15:45 Tilaisuuden päätössanat
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin