YK:n valtamerisopimus astuu voimaan 17.1.2026
https://www.facebook.com/photo/?fbid=1373608871468188&set=a.363388452490240
Tänään lauantaina se vihdoin tapahtuu: YK:n valtamerisopimus astuu voimaan. 🎉
🌊 Sopimus on laadittu aavan meren, eli kansallisten merirajojen ulkopuolella sijaitsevien merialueiden ja merenpohjan, suojelemiseksi. Se kattaa lähes kaksi kolmasosaa valtameristä, mutta ei kuulu minkään valtion lainsäädäntövallan alaisuuteen. Säätelyn ja valvonnan puute on mahdollistanut muun muassa laittoman kalastuksen näillä alueilla.
Miten uusi sopimus auttaa valtameriä ja niiden lajeja?
1️⃣ Suojelualueiden perustaminen aavalle merelle helpottuu. Tähän asti valtioiden rajojen ulkopuolella sijaitsevien merialueiden suojeleminen on ollut hankalaa ja hidasta, ja niistä onkin suojeltu vain yksi prosentti. Sopimus tarjoaa oikeudellisesti sitovan mekanismin suojelualueiden perustamiselle.
2️⃣ Meriympäristölle haitalliseen toimintaan, kuten liialliseen kalastukseen, rahtiliikenteeseen tai syvänmeren kaivostoimintaan voidaan puuttua aiempaa paremmin. Jatkossa kansainvälisillä vesillä toteutetuilta hankkeilta vaaditaan ympäristövaikutusten arviointia, ja jos haitat arvioidaan merkittäviksi, toiminta voidaan estää.
🐳 Suojelualueet ja merten kestävämpi käyttö auttavat valtamerten lajeja, kuten valaita, joiden vaellusta haittaavat muun muassa törmäykset rahtiliikenteen kanssa, siitä johtuva vedenalainen melu sekä kalastuksen sivusaaliiksi joutuminen.
🦑 Myös syvällä merenpohjassa tuhansien vuosien aikana muodostuneet elinympäristöt, joiden lajikirjo on vielä suurelta osin tieteelle tuntematon, ovat sopimuksen ansiosta paremmin turvassa esimerkiksi mineraalien kaivamiselta.
🩵 YK:n valtamerisopimuksesta neuvoteltiin lähes 20 vuotta, ja sen voimaanastuminen on suuri voitto mertensuojelulle. Sopimuksen on tähän mennessä ratifioinut 81 maata, Suomi mukaan lukien. WWF on ollut tiiviisti mukana sopimuksen valmistelussa ja vaikuttamassa sen sisältöön.
#aavameri #valtameret #mertensuojelu #WWFSuomi