1. Selitä seuraavat käsitteet:

1. Selitä seuraavat käsitteet:

a) asukastiheys
Alueen väestöntiheys, eli asukastiheys ilmoitetaan asukkaiden määränä neliökilometriä kohden, yleensä valtioittain.
b) urbanisaatio
Kaupungistuminen eli urbanisaatio tarkoittaa sitä, että yhä useampi ihminen suhteessa koko väestöön muuttaa kaupunkialueelle. Kaupungistumiseen liittyy myös elinkeinorakenteen muutos: maanviljelyksestä siirrytään teollisuuteen ja palvelujen tuottamiseen.
c) vetovoimatekijä
Vetovoimatekijä on muuttohalukkuuteen vaikuttava tekijä, joka houkuttelee muuttamaan uudelle alueelle. Näitä tekijöitä ovat lähtöalueen vastakohdat eli paremmat palvelut, opiskelumahdollisuudet, työpaikat, mukava asuinympäristö sekä sukulaiset ja ystävät.
d) nettomuutto
Nettomuutto tarkoittaa muuttovoiton ja muuttotappion välistä erotusta.
e) metropoli
Suurkaupungiksi eli metropoliksi kutsutaan huomattavia kaupunkeja, joissa asuu vähintään miljoona ihmistä. Metropoli on laajan ympäröivän alueen liikenteen solmukohta sekä taloudellinen ja poliittinen keskus, usein myös kansainvälinen keskus.
f) megalopoli
Megalopolilla tarkoitetaan suurkaupunkien yhteensulautumaa, jossa asuu miljoonia ihmisiä.