Suomi-näkökulma
Suomi-näkökulma
Paimioon avatutui marraskuussa 2021 Pohjoismaiden ensimmäinen poistotekstiiliä laajamittaisesti käsittelevä laitos. Pelkästään Suomessa syntyy vuosittain noin 100 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä, jota hyödynnetään vielä huonosti uusiotuotannon raaka-aineena. Paimion jalostamon käsittelykapasiteetti on noin 12 miljoonaa kiloa, eli noin 10 prosenttia koko maan tekstiilijätteestä.
Kierrätyskuidusta voidaan valmistaa esimerkiksi lankaa, erilaisia kuitukangasmateriaaleja, eristeitä, akustiikkalevyjä ja suodatinkankaita sekä komposiitteja. Kuidulle haetaan jatkuvasti uusia käyttökohteita.
Miten kunnissa toteutuu kiertotalousajatus?
Miten kunnissa toteutuu kiertotalousajatus?
Kunnissa voidaan edistää kestävämpää materiaalien kiertoa muun muassa maankäyttöön, rakentamiseen ja jätehuoltoon liittyvillä päätöksillä. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi kunnissa keskeisiä ovat muun muassa liikkumiseen, energiantuotantoon ja -kulutukseen liittyvät valinnat. Kunnissa voidaan tukea sellaisen yritystoiminnan kehittämistä, joka palvelee kiertotaloutta ja houkuttelee alan yrityksiä ja osaamista kuntiin. Kunnilla on myös mahdollisuus toimia yhteistyötahona yritysten ja asukkaiden kiertotalouskokeiluille, joista voi kehittyä pysyviä, kestävämpiä käytäntöjä. Kokeilujen ja innovaatioiden ohella kunnissa voidaan tukea ja kehittää myös kiertotalousosaamista, jota tarvitaan esimerkiksi työpaikoilla ja kestävämmän arjen rakentamisessa.