4. Eurooppa on perinteisesti ollut yksi teollisuuden sydänmaista runsaiden kivihiili- ja rautamalmiesiintymiensä ansiosta.

4. Eurooppa on perinteisesti ollut yksi teollisuuden sydänmaista runsaiden kivihiili- ja rautamalmiesiintymiensä ansiosta. Teollisuuden kehittyminen sekä teräksen tuotannon siirtyminen edullisempiin maihin ovat kuitenkin johtaneet siihen, että moni teollisuusalue on hylätty vanhentuneena ja kannattamattomana. Hylättyjä teollisuusalueita on alettu paikoin ottaa uusiokäyttöön osana reurbanisaatiota. Yksi tällaisista alueista sijaitsee Ostravassa Tšekissä, Vitkovicen alueella. 

a) Tarkastele aluetta Google Mapsin tai Google Earthin avulla. 3D-toiminnoista on apua tarkastelussa ja alueen hahmottamisessa.
b) Selvitä, miten aluetta on alun perin käytetty.
Alueella on louhittu hiiltä sekä käytetty sitä metallin sulattamiseen. Metallista valmistettiin nk. takkirautaa (pig iron), haurasta, mutta kestävää rautaa, josta jalostetaan eri menetelmillä monikäyttöisempää metallia. Seoksen heikkous oli sen sisältämä hiili, joka poltettiin myöhemmissä työvaiheissa pois.
c) Mitkä olemassa olevat rakenteet voisivat tukea alueen uusiokäyttöä?
Poikkeuksellinen miljöö tekee kohteesta houkuttelevan ja erilaisen. Hyvin rakennetut tuotantolaitokset muuntuvat tehokkaasti uusiokäyttöön ja sijainti kaupungin hyvien liikenneyhteyksien tuntumassa lisäävät alueen vetovoimaa sekä saavutettavuutta.
d) Pohdi, mitä hyötyä alueen uusiokäytöstä on alueen asukkaille.
Alue toimii monenlaisen toiminnan näyttämönä. Alueelle on rakennettu tekniikan ja tieteen keskus, jossa matkailijat voivat vierailla, siellä on konferenssitiloja ja historiallisiin kohteisiin järjestetään erilaisia opastettuja kierroksia. Toiminta tuo turisteja kaupunkiin ja elävöittää paikallista kulttuuria sekä ravintola- ja majoitustarjontaa.
e) Mitä vaikeuksia hylätyn teollisuusalueen uusiokäytössä voisi olla?
Alueen infrastruktuuri voi olla niin huonossa kunnossa, ettei sitä kannata kunnostaa. Lisäksi maaperä voi olla saastunutta, jolloin kunnostaminen voi olla liian kallista. Mikäli alue sijaitsee seudulla, joka muutenkin autioituu, voi olla vaikeaa saada houkuteltua ihmisiä ja tapahtumia alueelle, joka ei muuten voi tarjota mitään erityistä.