Harjoitustehtävä kurssi 1. keskiaika Yo-tehtävä syksy 2016 Tee tämä 18.2.tunnille!
Oheinen kartta esittää eurooppalaisten vilkkaimpia kauppareittejä vuoden 1300 tienoilla.
a) Erittele karttaa apuna käyttäen, mitkä olivat keskeiset kauppareitit noin vuonna 1300 ja
miten ne muuttuivat 1500-luvun alkuun mennessä.
- pohjoisessa Hansa-liitto hallitsi Itämeren kauppaa
- tärkeitä hansakaupunkeja Danzig, Hampuri, Lyypekki, Köln
- Suomen ja Ruotsin kauppa oli hansakauppiaiden hallussa
- Välimeren kauppaa hallitsivat Pohjois-Italian kauppakaupungit Genova ja Venetsia etunenässä
- Välimeren itäosa oli Venetsian hallussa ja länsiosa Genovan hallussa
- Pohjois-Italian kaupunkivaltiot harjoittivat myös välityskauppa Itämeren ja Välimeren alueiden välillä
- kartassa merkittyjen merireittien merkitys oli suuri ja sekä Itämeri että Välimeri että Mustameri olivat tärkeitä kaupan keskuksia
- löytöretkien jälkeen 1500-luvulla kaupan painopiste siirtyi Atlantin rannikolle ja siellä sijaitsevien kaupunkien merkitys lisääntyi
- Hansa-Liiton merkitys Itämeren kaupassa väheni Kustaa Vaasan kauppapolitiikan seurauksena
b) Mitä taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia 1300- ja 1400-luvuilla syntyneillä uusil-
la kauppareiteillä oli Euroopassa?
- kaupunkien ja rahatalouden elpyminen ja Euroopan vaurastuminen
- yhteiskunnallisia vaikutuksia oli porvariston vaurastuminen, feodalismin heikkeneminen rahatalouteen siirtymisen takia, kansallisvaltioiden synty, renessanssin synty Pohjois-Italian kaupunkivaltioissa
- 1500-luvulla kaupan painopiste siirtyi Atlantin rannikolle Espanjaan ja Portugaliin