Liikunnallinen joulukalenteri 2021

Ohjeet

Tervetuloa liikunnallisen joulukalenterin pariin!

Kalenterissa on jokaiselle päivälle pieni liikunnallinen idea, leikki tai jumppa. Hyödynnä parhaiten teidän ryhmään sopivat tai kulje mukana koko matka! Voitte muokata järjestystä omien aikataulujen mukaan (esim. piparijumpan voi ottaa silloin, kun teillä leivotaan/on tarjolla pipareita tms). Joulukalenterin ympärille voi myös kehittää tarinaa; päivän ohjeen voi esim. tulostaa ja piilottaa tai lähettää vaikkapa postina lapsille. Sivuston alalaidasta löydät lisää jouluisia liikuntaideoita.

Myös viikonlopuille riittää puuhaa, joten vinkkaattehan vanhemmille, että kalenteriin kannattaa kurkistaa myös kotona!

Iloista joulun odotusta!

Ilmainen kuvapankkikuva tunnisteilla bokeh, joulu, joulukuusi

1.12.

Hei,

Riemuisaa joulukuuta! Joulun odotus on nyt ihan virallisesti alkanut. Kuka teistä tietää, kuinka monta luukkua joulukalenterissa on? -----
Aivan; 24 luukkua, mikä tarkoittaa sitä, että jouluaattoon on vielä 24 päivää. Mutta ei hätää, tässä joulukalenterissa on jokaiselle päivälle pieni tehtävä, jonka kautta voimme yhdessä odottaa joulua! Oletteko valmiita? Hyvä, aloitetaan: Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi luvassa on pipari - kynttilä - joulukuusenpallo -leikki!


Pipari –kynttilä – joulukuusenpallo -leikki

Liikutaan vapaasti tai sovitulla tavalla (esim. hiipien, hyppien, juosten, kierien..). Kun kuulet merkkiäänen (esim. kulkunen) mennään ohjaajan sanomaan asentoon:

  • Pipari: selin makuulle
  • Kynttilä: seistään kädet pään yläpuolelle nostettuina
  • Joulukuusen pallo: pyöreäksi tiukaksi keräksi maahan tai kyykkyasentoon pienenä keränä
Isommille lapsille asentoja voi lisätä:
  • Poro: konttausasento
  • Tähti: X-asento selin makuulla tai seisten
  • Reki: mennään vatsalleen makaamaan ja nostetaan kädet ja jalat irti lattiasta

Valmistelu: Taustalle voi laittaa musiikkia soimaan

3.12.

Joulusiivous

Joulukuun kolmantena, Merin nimipäivänä aloitamme joulusiivouksen pesemällä ikkunat.

  • Pyyhimme oikealla kädellä suurta ikkunaa laajoin pyörivin liikkein. Sama vasemmalla kädellä.
  • Kuivaamme ikkunan lastalla ylhäältä alas vuorotellen kummallakin kädellä useita kertoja.
  • Pyyhimme vielä ikkunanoilet alhaalta ylös, yläkarmi, ylhäältä alas ja alakarmi.
  • Pesemme muutaman ikkunan ja lopuksi pyörittelemme hartioita ympäri molempiin suuntiin.

Vaihtoehto/lisä: Joulumuori kaipaa siivousapua. Avuliaat tontut tarttuvat imureihin (sählymailat ja pehmo- tai häntäpallot) ja pölyhuiskiin (huivit). Musiikin soidessa siivoaminenkin on mukavaa. Imurit surisevat nopeasti, huiskut rauhallisesti.

Valmistelu: Voi laittaa musiikkia taustalle soimaan

4.12.

Talviurheilua sisätiloissa

Tänään vuorossa on talviurheilua sisätiloissa!

Timppa-tontun hiihtoharjoitukset: leikataan esim. muropaketista pahvisuksia (tai kertakäyttölautanen) ja hiihdetään salin lattialla.

Sannan-tontun luisteluharjoitukset: villasukat jalkaa ja luistelemaan!

Pentti-tontun pulkkailua: vedetään toisia vuorotellen maton tai viltin päällä. Kaikki mukaan vetämään pulkkaa! Jaksavatkohan lapset vetää aikuista pulkassa?

Valmistelu: Tarvittavat välineet ”lajin” mukaan

7.12.

Kulkusen kilinää, varpaiden vilinää

Tehdään piiri. Jokainen soittaa vuorollaan kulkusta ja päättää miten sen tahdissa liikutaan. Jos lasten on vaikea keksiä liikkeitä, voidaan aluksi yhdessä miettiä millaisia liikkumistapoja voidaan valita, esim. tonttuhiippailu, lumienkelin tekeminen, yhdellä jalalla hyppiminen, kieriminen, karhun kävely, kyykkyhyppy.

Vinkki: Tässä leikissä voi harjoitella myös liiketekijöitä (suunta, voima, tila, aika ja taso) ja liikkua esimerkiksi:
  • taaksepäin/ sivulle/ edestakaisin
  • kevyesti/ voimakkaasti
  • hitaasti/ nopeasti/ hidastaen/ nopeuttaen
  • ryömien/ juosten/ päkiöillä

Valmistelu: kulkunen tai muu soitin, jota kukin saa vuorollaan soittaa. Taustalle voidaan laittaa musiikkia soimaan

9.12.

Mitä hassua?

Laitetaan lapset istumaan esim. sohvalle tai penkille. Sovitaan, kuka lapsista peittää silmät tai menee toiseen huoneeseen odottamaan. Aikuinen laittaa yhdelle penkillä istuvalle lapselle esim. joulupallon korvasta roikkumaan. Sitten kutsutaan oven takana odottava lapsi ja kysytään häneltä: ”Mikä on muuttunut?” Tai ”Mitä hassua näet?”

Lapsen huomatessa hassun asian syntyy yleensä naurun tyrskähdyksiä. Leikki jatkuu, valitaan seuraava lapsi oven taakse.

Valmistelu: n. 5-10 joulukoristetta tai joulun värinen huivi, kirja, tonttulakki, joulusukka tms, jonka voi pukea lapselle tai laittaa roikkumaan vaatteista.

10.12.

Kolme lumiukkoa muhkeaa -loruleikki

Kolme lasta tulee seisomaan vierekkäin lumiukoiksi. Yksi lapsista on aurinko, jolla on aurinkosauva. Muut loruttelevat ja leikkivät omalla paikallaan:

Kolme lumiukkoa muhkeaa (näytetään sormilla kuinka monta ukkoa + näytetään käsillä muhkeaa vatsaa)
hiilisin silmin tuijottaa (tehdään sormilla renkaat silmien ympärille)
aurinko kirkas paisteellaan (liikutetaan käsiä pyörivin liikkein ilmassa)
saa niistä yhden sulamaan (aurinko käy sulattamassa yhden lumiukoista koskemalla tätä auringolle kuuluvalla sauvalla + valittu lumiukko käy istumaan)

 

Kaksi lumiukkoa muhkeaa....(kuin edellä)


Yksi lumiukko murheissaan (näytetään sormilla montako ukkoa on + pyyhitään itkua silmäkulmasta)
hiilisin silmin tuijottaa (kuin edellä...)
aurinko kirkas paisteellaan,
saa vielä senkin sulamaan.

13.12.

Revontulten yö

Tiesittekö että talvella on mahdollista nähdä revontulten loimua öisellä taivaalla?
Seuraavaksi pääsemme tanssimaan revontulitanssia.

Jaetaan kaikille oma huivi ja tanssitaan musiikin tahtiin. Löytyy kirjasta/levyltä:
Karvakorvan laulupurkki (Soili Perkiö & Hannele Huovi) tai Youtubesta: https://www.youtube.com/watch?v=kQXhyU-0syM

Revontulitanssi:

Paukuttaa, paukuttaa, pakkanen paukuttaa (2x hiljaa hokien)
  1. Pakkanen käsiä paukuttaa, taivaan neitiä tanssittaa 2x Uuu-uuu-uuu-uuu revontuli huivia hulmuttaa. Uuu-uuu-uuu-uuu kantapää iskee lattiaa. Aaa-aaa-aaa-aaa-aaa-aaa-aaa-aaa-aaa__ (Taputetaan käsillä > heilutetaan huivia puolelta toiselle)
Paukuttaa, paukuttaa, pakkanen paukuttaa (2x hiljaa hokien)
  1. Pakkanen reisiä paukuttaa, taivaan neitiä tanssittaa 2x Uuu-uuu-uuu-uuu revontuli huivia hulmuttaa. Uuu-uuu-uuu-uuu kantapää iskee lattiaa. Aaa-aaa-aaa-aaa-aaa-aaa-aaa-aaa-aaa__ (kopistellaan kantapäillä lattiaa > heilutetaan huivia puolelta toiselle) 
Paukuttaa, paukuttaa, pakkanen paukuttaa (2x hiljaa hokien)

3. Pakkanen jalkoja paukuttaa, taivaan neitiä tanssittaa 2x Uuu-uuu-uuu-uuu revontuli huivia hulmuttaa. Uuu-uuu-uuu-uuu kantapää iskee lattiaa. Aaa-aaa-aaa-aaa-aaa-aaa-aaa-aaa-aaa__ (Paukutellaan jalkoja > heilutetaan huivia puolelta toiselle) 

Valmistelu: Musiikki ja huivit. Voidaan myös himmentää valoja.


14.12.

Piparit palaa!

Tänään teemana on joulun klassikkoherkku pipari!
Lasten kanssa voidaan keskustella jouluherkkujen leipomisesta ja katsoa video
piparkakkujen jännittävästä matkasta leipomossa:
 https://neuvokasperhe.fi/ammattilaiset/ideakortti/taikinasta-pipariksi-piparkakkujen-jannittava-matka-leipomossa/

Sen jälkeen vuorossa on leikkiä ja/tai laulua: 

Piparit palaa –leikki


Leikitään yhdessä Piparit palaa leikkiä! Kurkkaa ohjeet täältä: https://neuvokasperhe.fi/ammattilaiset/ideakortti/piparit-palaa-leikki/

Valmistelu: triangeli


Piparit pellillä -laulua
Lauletaan ja leikitään mukana https://areena.yle.fi/1-421547

Valmistelu: musiikki 

15.12.

Tonttujen jouluyö

Tonttulakit päähän ja menoksi! Lauletaan ja leikitään yhdessä Tonttujen jouluyö. 

Tonttujen jouluyö

Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu, väki nukkuu, öitten varjoon talon touhu hukkuu, touhu hukkuu. Tip tap, tip tap, tipe tipe tip tap, tip, tip, tap…
Istutaan lattialle, puhalletaan kuviteltu soihtu ammuksiin, suljetaan silmät, painetaan pää sivulle käsien päälle ja kuorsataan

Tonttujoukko silloin varpahillaan, varpahillaan, varovasti hiipii alta sillan, alta sillan. Tip tap, tip tap, tipe tipe tip tap, tip, tip, tap…
Noustaan seisomaan, hiivitään varpaillaan piirissä, varovasti ympärilleen vilkuillen

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki, kunnon väki, raoistansa sen jo tonttu näki, tonttu näki. Tip tap, tip tap, tipe tipe tip tap, tip, tip, tap…
Istutaan lattialle ja tarjoillaan vierustoverille leikisti ruokaa, nostetaan käsi otsalle ja kurkataan edestakaisin sen alta

Pöydän päälle veitikkaiset rientää, veitikkaiset, syövät paistia ja juovat lientä, juovat lientä. Tip tap, tip tap, tipe tipe tip tap, tip, tip, tap…
Noustaan ylös, kierretään kierros piirissä, istahdetaan  lattialle, ja syödään ja juodaan leikisti

Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista, kuiske kuuluu miltä ruoka maistaa, ruoka maistaa. Tip tap, tip tap, tipe tipe tip tap, tip, tip, tap…Osoitellaan eri suuntiin monenlaisia herkkuja, kuiskutellaan vierustoverille ja maistellaan leikisti

Sitten leikitellään kuusen alla, kuusen alla, kunnes päivä koittaa taivahalla, taivahalla. Tip tap, tip tap, tipe tipe tip tap, tip, tip, tap…
Noustaan ylös, otetaan toisiaan kädestä kiinni ja pyöritään piirissä ensin yhteen suuntaan sitten toiseen

Kotikoloihinsa alle sillan, alle sillan, tonttujoukko hiipii varpahillaan, varpahillaan. Tip tap, tip tap, tipe tipe tip tap, tip, tip, tap…
Otetaan toisiaan kädestä kiinni ja kiemurrellen huonekalujen välistä puikkelehditaan toiseen huoneeseen


Valmistelu:
Musiikki, esim. täältä: https://www.youtube.com/watch?v=OvHmXgk2g6Y

16.12.

Lumitöitä

Joulukuun 16. Aulin, Aulikin ja Aadan päivänä teemme lumitöitä.
Voidaan keskustella lasten kanssa: Kuinka moni on tehnyt lumitöitä? Olettekö käyttäneet lumilapiota tai kolaa?

Sitten leikitään yhdessä:

Vedämme jalkaan villasukat ja saappaat. Kurottelemme ylähyllyltä pipon, huivin ja kintaat.
Ulkona lapioimme pihapolun auki vajaan. Lapioimme lunta molemmille puolille. Otamme vajasta lumikolan. Työnnämme lumia pihan sivuille.
Työn touhussa tulee hiki, joten pyyhimme hikeä otsalta vuorotellen kummallakin kädellä.
Naapurikin tulee paikalle juttelemaan ja samalla keinuttelemme varpaille ja kantapäille.
Tömistelemme jalkoja lämpimiksemme sekä heiluttelemme käsiä eteen ja taakse.
Sisälle päästyämme lämmitämme kylmiä käsiä viemällä sormia suoraksi ja nyrkkiin.

Lähde: https://www.vahvike.fi/fi/liikunta/jumppaohje/liikunnallinen-joulukalenteri

17.12.

Tontut liikkeellä

Tonttujoukko silloin varpasillaan...

Tonttujen pitää osata liikkua huomaamattomasti. Tänään harjoitellaan sitä musiikin avulla. Kun musiikki soi, saa liikkua, mutta kun musiikki pysähtyy, pitää pysähtyä!

Lisähaastetta:

  • Laitetaan pään päälle hernepussi, ja koitetaan hiippailla pudottamatta pussia
  • Liikutaan sivuttain, takaperin jne..
  • Laitetaan tilaan esteitä, jotka tulee ylittää

18.12.

Retkipäivä!

Viikonlopun kunniaksi vuorossa on retki. Retkelle voi suunnata esimerkiksi liikuntapuistoon, pulkkamäkeen, kansallispuistoon, laavulle, lähimetsään tai vaikkapa omalle pihalle. Myös koko perheen toiminnallinen Joulupolku Liikuntakeskuksella on kierrettävissä vielä viikonlopun ajan.  

Pakkaa mukaan eväät ja pienestäkin retkestä tulee ikimuistoinen elämys!  

Täältä voit kurkata lisää vinkkejä retkeilyyn lasten kanssa: https://www.suomenlatu.fi/media/ulkoile/lastentoiminta/perheliikunta/tuotekortti_perheretkeily.pdf

21.12.

Aarteenetsintä

Tiistain kunniaksi pidetään aarteenetsintä!

Valitkaa sopiva jouluinen aarre ja piilottakaa se. Aarteenetsinnästä tulee erityisen hauskaa, kun piirrätte oikean aarrekartan aarteen luokse! Antakaa myös lasten piilottaa aarre ja merkata paikka karttaan.

Aarretta voi etsiä myös vihjeiden tai kuumenee/kylmenee vinkkien avulla.

Ps. Tiesitkö että tänään on Talvipäivänseisaus, eli vuoden lyhin päivä? Tästä eteenpän päivä alkaa pidentyä ja saamme nauttia valoisan ajasta joka päivä hieman pidempään! 

22.12.

Paketoidaan lahjoja!

Raafaelin päivänä paketoimme lahjoja
(leikitään yhdessä mielikuvajumppa).

Kiipeämme hakemaan vintistä lahjapaperia ja narua. Sitä löytyy useampi rulla ylähyllyltä kurottelemalla.

Leikkaamme ensin valmiiksi monta palaa lahjapaperia (työnnä vuorotellen kumpaakin kättä eteenpäin leikaten). Otamme lahjat yksitellen ylähyllyltä ja käärimme saksilla kauniille kiharalle. Näperrämme sormin nauhat kauniiksi ruusukkeeksi.

Laitamme valmiin paketin maassa olevaan koriin. Miten paljon onkaan tullut hankituksi lahjoja, sillä paketteja pitää tehdä monta!

Lähde/lisää mielikuvaharjoitteita: https://www.vahvike.fi/fi/liikunta/jumppaohje/liikunnallinen-joulukalenteri



24.12.

Jouluaatto

Vihdoin on kauan odotettu jouluaatto! Hyvää joulua! God jul!


Tänään keskitytään joulun sanomaan ja vietetään aikaa rakkaiden kanssa. Tänään voitte esimerkiksi leikkiä piirileikkiä vaikkapa kuusen ympärillä, sisällä tai ulkona. Samalla voi laulaa joululauluja tai ihan vain hihkua riemumielin. Tiesitkö että piirileikki on yksi vanhimpia ja yksikertaisimpia leikin muotoja? 

Kuva täältä: https://www.tunturisusi.com/joulu/leikiksi.htm 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä