13.4.8 Musiikki

Musiikin paikallisesti päätettävät asiat


Musiikin opetuksen tehtäviä

Musiikin opetuksen tehtävänä on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen. Opetus ohjaa oppilaita tulkitsemaan musiikin monia merkityksiä eri kulttuureissa sekä yksilöiden ja yhteisöjen toiminnoissa. Oppilaiden musiikillinen osaaminen laajenee, mikä vahvistaa myönteistä suhdetta musiikkiin ja luo pohjaa musiikin elinikäiselle harrastamiselle. Musiikin opetus rakentaa arvostavaa ja uteliasta suhtautumista musiikkiin ja kulttuuriseen monimuotoisuuteen.

Musiikki oppiaineena soveltuu integroitavaksi kaikkiin oppiaineisiin. Musiikki voi auttaa eri tieteenalojen yhdistämistä kokemuksellisesti. Ilmiöpohjaisen oppimisen tavoitteiden toteutuminen (kokonaisuuksien oppiminen, asioiden välisten suhteiden ja keskinäisten riippuvuuksien ymmärtäminen) helpottuu, kun musiikkia käytetään muiden oppiaineiden yhdistäjänä.

Eheyttämisen toteutustapoja
Rinnastaminen (mm. äidinkieli, matematiikka, ympäristöoppi, kuvataide, liikunta, uskonto)
Toiminnalliset tuokiot
Monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelu
Kokonaisopetus

Eheyttämisen myönteisiä vaikutuksia
Yksi musiikin vahvuuksista on, että oppiaineen avulla voidaan saada motivoitumaan sellaisiakin oppilaita, joille motivoituminen muuten on vaikeaa. Musiikilliset kokemukset ja onnistumiset auttavat oppilasta löytämään itsestään ominaisuuksia, jotka eivät muuten tule esiin. Esiintymiseen harjaantuminen kehittää oppilaassa monia taitoja, jotka eivät kaikkien oppiaineiden avulla harjaannu. Eri-ikäisten oppilaiden ryhmät ovat paitsi mahdollisia, myös hedelmällisiä. Musiikki tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia koulun ulkopuoliseen oppimiseen. Oppilaiden koulun ulkopuolella hankkimat musiikilliset taidot ovat koulussa voimavarana.

Pornaisten kunnassa kantele otetaan esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmaan vuosiluokittain eteneväksi osaksi musiikkikasvatusta. Kanteleen avulla voidaan opettaa luontevasti musiikin perusteita, improvisaatiota ja oman musiikin tuottamista vahvistaen oppilaan itseluottamusta ja luovaa ajattelua. Kanteleen soiton opetuksen tueksi on käytettävissä erillinen opettajan opas ja tausta-CD (Arja Kastinen).



Musiikin opetuksen tavoitteet, sisältöalueet ja laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 1-2:
  • T1: Ohjata oppilasta toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä oppilaan myönteistä minäkuvaa rakentaen ( S1-S4, L2, L7 )
  • T2: Ohjata oppilasta luontevaan äänenkäyttöön sekä laulamaan ja soittamaan ryhmän jäsenenä (S1-S4, L1, L2, L4 )
  • T5: Innostaa oppilasta tutustumaan musiikilliseen kulttuuriperintöönsä leikkien, laulaen ja liikkuen sekä nauttimaan musiikin esteettisestä, kulttuurisesta ja historiallisesta monimuotoisuudesta (S1-S4, L2, L4)
  • Oppilaille voidaan tarjota esiintymistilaisuuksia eri yhteistyötahojen kanssa (kunnan muut toimijat, kuten kirjasto, Aurinkomäki sekä seurakunta)

1. vuosiluokka

Sisällöt:

S1
  • kehorytmit
  • lorut omasta kansanperinteestä
  • laulaminen: äänenkäytön ja artikulaation opettelemista leikinomaisesti
  • soittaminen: musiikillista keksintää esimerkiksi kanteleella ja rytmisoittimilla
  • omien musiikillisten tuotosten tallentamista sekä musiikkisovellusten hyödyntämistä mahdollisuuksien mukaan
  • osallistuminen koulun juhliin ja konsertteihin esiintyjänä tai yleisön jäsenenä

S2

Musiikin peruskäsitteet:

  • rytmi: perussyke, pitkä - lyhyt, nopea - hidas, tauko, rytminimiä
  • melodia: korkea - matala, nouseva - laskeva
  • harmonia: duuri - molli
  • sointiväri: ympäristön ääniä, rytmisoittimia, kantele
  • dynamiikka: hiljainen - voimakas, hiljenevä - voimistuva, yksin - yhdessä
  • muoto: kertaus, samanlainen - erilainen

S3

Kuunteleminen:
  • elämyksellistä kuuntelemista ja elämysten ilmaisun opettelua sanallisesti, kuvallisesti tai liikkuen
  • oppilaan omiin ympäristöihin liittyvää musiikkia (oman kulttuurin kansanmusiikkia, omaa lempimusiikkia sekä taidemusiikkia)

Laulaminen:
  • lauluja ja virsiä omasta kulttuuriperinteestä
  • lauluja muista maista

Yhteisöllisyys:
  • osallistuminen koulun juhliin ja konsertteihin esiintyjänä tai yleisön jäsenenä
  • koulun ulkopuoliset esiintymiset
  • oppilaiden keskinäinen sekä yksilön ja ryhmän välinen vuorovaikutus improvisaatiossa rakentavat yhteisöllisyyttä

S4

Laulaminen:
  • lauluja ja virsiä omasta kulttuuriperinteestä
  • lauluja muista maista

Lorut

Liikunta:
  • laululeikkejä
  • mielikuviin perustuvaa musiikkiliikuntaa

Soittaminen:
  • musiikillista keksintää omaa ääntä ja soittimia käyttäen
  • keho-, rytmi- ja melodiasoittimilla perussyketajua kehittäviä harjoituksia
  • säestystehtäviä lauluihin
  • improvisaatioharjoituksia 5-kielisellä kanteleella
  • tuotetaan kanteleella erilaisia sointivärejä apuvälineillä ja havainnoidaan musiikin peruskäsitteitä soittaen
  • rytmien harjoittelua sulkutekniikalla
  • sävelen ja soinnun ero
Kuunteleminen:
  • elämyksellistä kuuntelemista ja elämysten ilmaisemista sanallisesti, kuvallisesti tai liikkuen
  • oppilaan omiin ympäristöihin liittyvää musiikkia (oman kulttuurin kansanmusiikkia, omaa lempimusiikkia sekä taidemusiikkia)


Hyväksytyn suorituksen kriteerit vuosiluokan päättyessä: Riittävä läsnäolo oppitunneilla ja osallistuminen opetukseen tai erityisestä syystä muu erikseen sovittava suoritus.


2. vuosiluokka

Sisällöt:

S1
  • kehorytmit
  • lorut omasta kansanperinteestä
  • laulaminen: äänenkäytön ja artikulaation opettelemista leikinomaisesti
  • soittaminen: musiikillista keksintää esimerkiksi kanteleella ja rytmisoittimilla
  • omien musiikillisten tuotosten tallentamista sekä musiikkisovellusten hyödyntämistä mahdollisuuksien mukaan
  • osallistuminen koulun juhliin ja konsertteihin esiintyjänä tai yleisön jäsenenä

S2

Musiikin peruskäsitteet:

  • rytmi: perussyke, pitkä - lyhyt, nopea - hidas, tauko, rytminimiä
  • melodia: korkea - matala, nouseva - laskeva
  • harmonia: duuri - molli
  • sointiväri: ympäristön ääniä, rytmisoittimia, kantele
  • dynamiikka: hiljainen - voimakas, hiljenevä - voimistuva, yksin - yhdessä
  • muoto: kertaus, samanlainen - erilainen

S3

Kuunteleminen:
  • elämyksellistä kuuntelemista ja elämysten ilmaisemista sanallisesti, kuvallisesti tai liikkuen
  • oppilaan omiin ympäristöihin liittyvää musiikkia (oman kulttuurin kansanmusiikkia, omaa lempimusiikkia sekä taidemusiikkia)

Laulaminen:
  • lauluja ja virsiä omasta kulttuuriperinteestä
  • lauluja muista maista

Yhteisöllisyys:
  • osallistuminen koulun juhliin ja konsertteihin esiintyjänä tai yleisön jäsenenä
  • koulun ulkopuoliset esiintymiset
  • oppilaiden keskinäinen sekä yksilön ja ryhmän välinen vuorovaikutus improvisaatiossa rakentavat yhteisöllisyyttä

S4

Laulaminen:
  • lauluja ja virsiä omasta kulttuuriperinteestä
  • lauluja muista maista

Lorut

Liikunta:
  • laululeikkejä
  • mielikuviin perustuvaa musiikkiliikuntaa

Soittaminen:
  • musiikillista keksintää omaa ääntä ja soittimia käyttäen
  • keho-, rytmi- ja melodiasoittimilla perussyketajua kehittäviä harjoituksia
  • säestystehtäviä lauluihin
  • näppäilytekniikkaan tutustumista 5-kielisellä kanteleella
  • sulkusointuotteet I - IV - V
  • improvisaatioharjoituksia

Kuunteleminen:
  • elämyksellistä kuuntelemista ja elämysten ilmaisemista sanallisesti, kuvallisesti tai liikkuen
  • oppilaan omiin ympäristöihin liittyvää musiikkia (oman kulttuurin kansanmusiikkia, omaa lempimusiikkia sekä taidemusiikkia)


Hyväksytyn suorituksen kriteerit vuosiluokan päättyessä: Riittävä läsnäolo oppitunneilla ja osallistuminen opetukseen tai erityisestä syystä muu erikseen sovittava suoritus.


Ohjaus, eriyttäminen ja tuki vuosiluokilla 1-2:
Musiikin opetuksessa ja työskentelyn suunnittelussa otetaan huomioon oppilaiden erilaiset tarpeet, aikaisempi oppiminen ja kiinnostuksen kohteet. Niiden pohjalta tehdään muun muassa työtapoja, opetusvälineiden käyttöä ja ryhmätyöskentelyä koskevat ratkaisut niin, että myös oppilaita kuullaan. Ratkaisuilla luodaan oppimista edistäviä yhteismusisoinnin tilanteita sekä vahvistetaan jokaisen oppilaan opiskelutaitoja ja oma-aloitteisuutta.

Oppilaan oppimisen arviointi
Oppimisen arviointi musiikissa on oppilaita ohjaavaa ja rohkaisevaa. Keskeisiä arvioinnin ja palautteen antamisen kohteita ovat edistyminen musiikillisissa yhteistyötaidoissa sekä musiikin peruskäsitteiden hahmottamisessa musiikillisen toiminnan kautta.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä