8. Kuka saa elää?
Tiivistelmä
- Elämän alkamiseen liittyviä lääketieteen etiikan kysymyksiä herää mm. keinohedelmöityksestä, geenimuuntelusta ja abortista.
- Elämän loppuvaiheessa saattohoito ja hoitotahto vaikuttavat potilaan hoitamiseen.
- Hyvään kuolemaan liittyviä keskusteluja on herännyt eutanasiaa, avustettua itsemurhaa ja kuolinapua koskien.
Ainutlaatuinen sinä
Koska sinusta tuli sinä? Olitko ihka oikea ihminen jo hedelmöittymisen hetkellä? Tuliko sinusta ihminen, kun muutaman ensimmäisen raskausviikon aikana aloit saada ensimmäisiä ihmisen piirteitäsi vai vasta kun synnyit?
Daavidin psalmi 139 (jakeet 13–16) kuvailee ihmisen ainutlaatuisuutta seuraavasti:
"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä,
muotoni kuin syvällä maan alla,
mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut."
Ihmisen elämänkaaren voidaan ajatella alkavan syntymästä ja päättyvän kuolemaan. Toisaalta jo ennen syntymääsi olet ollut vanhempiesi toive, ja kohdussa olet saanut ensimmäisiä kokemuksia maailmasta äitisi kautta. Elämän ei myöskään välttämättä ajatella päättyvän kuolemaan. Perinnöllisyyttä ajatellen menneet sukupolvet elävät sinussa. Kuolemanjälkeinen elämä taas on meille suuri arvoitus. Jokainen meistä joutuu pohtimaan suuria elämään ja kuolemaan liittyviä kysymyksiä, osa jopa ammattinsa kautta.
Kuka saa syntyä?
Se, milloin ihmisen ajatellaan olevan elävä olento, vaikuttaa suoraan siihen miten suhtaudutaan esimerkiksi keinohedelmöitykseen, geenimuunteluun ja abortteihin. Kaikki ovat lääketieteessä tällä hetkellä käytössä olevia menetelmiä, joihin kuitenkin löytyy hyvin erilaisia näkökulmia.
Keinohedelmöityksessä naisen kohdun ulkopuolella hedelmöitetään munasoluja omien tai toisten luovuttamien sukusolujen avulla. Vanhemmat voivat toivoa tietynlaisia luovuttajia, jolloin lapsen perimiin ominaisuuksiin voidaan vaikuttaa. Perimään voidaan periaatteessa vaikuttaa myös geenimuuntelulla. Tällöin voidaan estää perinnöllisiä sairauksia, mutta toisaalta myös muunnella muitakin perinnöllisiä ominaisuuksia, jopa ulkonäköä.
Abortti eli raskauden keskeyttäminen on Suomen lain mukaan viime kädessä naisen päätettävissä, mikäli kriteerit täyttyvät. Abortin saa Suomessa ennen 12. raskausviikkoa tehdä mikäli
- raskauden jatkaminen tai synnyttäminen on naiselle tai lapselle vakava terveysriski
- äiti on alle 17 tai yli 40 vuotta
- äidillä on jo neljä lasta
- naisen elämäntilanteen takia hän ei kykene pitämään lasta
- lapsella on vakava sairaus tai vamma
- jos raskaus on alkanut raiskauksen tai insestin takia.
Jos joku yllä olevista kriteereistä täyttyy, hoitohenkilökunnalla ei ole oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä. Vuosittain Suomessa tehdään noin 9 000 aborttia, joista valtaosa naisen elämäntilanteeseen liittyvien syiden takia. Eniten raskaudenkeskeytyksiä tehdään 20–24-vuotiaille naisille.
Yhtenä vaihtoehtona abortille voidaan pitää lapsen antamista adoptoitavaksi. Vuonna 2020 Suomessa adoptoitiin yhteensä 293 lasta, joista 82 adoptoitiin ulkomailta. Hedelmöityshoitoja aloitettiin samana vuonnayhteensä 12 800. Useissa perheissä lapsettomuus onkin kipeä aihe. Aborttia pohdittaessa on keskeisenä kysymyksenä, kenellä on oikeus syntyä.
Kuka saa hoitoa?
Tehdäänpä gallup ryhmällesi. Jokainen, joka haluaisi toimia terveydenhuollon ammattilaisena, saa nostaa käden ylös. Todennäköisesti ryhmässäsi on ainakin joku, joka tulee opiskelemaan hoitajaksi tai lääkäriksi. Terveydenhuollon ammattilaiset kohtaavat työssään paljon erilaisia eettisiä haasteita. Näistä keskustelua ovat viime aikoina eniten herättäneet potilaiden hoitamisjärjestys eli priorisointi, vaihtoehtohoidot ja medikalisaatio, potilaiden hoitotahdot sekä eutanasia tai avustettu itsemurha.
Valmistuvat lääkärit sitoutuvat valatilaisuudessaan seuraavaan:
"Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.
Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositellessani otan tasapuolisesti huomioon niistä potilaalle koituvan hyödyn ja mahdolliset haitat.
Pidän jatkuvasti yllä korkeaa ammattitaitoani ja arvioin työni laatua.
Suhtaudun kollegoihini kunnioittavasti ja annan heille apuani, kun he potilaita hoitaessaan sitä pyytävät. Rohkaisen potilaitani kysymään tarvittaessa myös toisen lääkärin mielipidettä.
Kunnioitan potilaani tahtoa. Pidän salassa luottamukselliset tiedot, jotka minulle on potilaita hoitaessani uskottu. Täytän lääkärin velvollisuuteni jokaista kohtaan ketään syrjimättä, enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ammattietiikkani vastaisesti."
Terveydenhuollossa priorisointi voi tarkoittaa potilaiden hoitamisjärjestystä, tutkimusten ja hoitojen tarpeen arvioimista kunkin potilaan kohdalla tai erilaisten hoitomuotojen tarjoamista tietyssä sairaanhoitopiirissä. Potilaiden hoitamisjärjestykseen voivat vaikuttaa esimerkiksi ikä ja sairauden uhkaavuus. Hoitohenkilökunnalla onkin haasteena arvioida, millaista hoitoa kukin tarvitsee ja miten nopeasti. Etenkin korona-aikana on ollut pelkona, että tehohoitopaikat täyttyvät. Silloin hoitohenkilökunnan pitäisi priorisoida, kenen henki säästetään, kun kaikille ei hengityskoneita riitä.
Medikalisaatio on herättänyt viime vuosina keskustelua Suomessa ja muualla länsimaissa. Sillä tarkoitetaan arkipäiväisten ilmiöiden näkemistä lääketieteellisinä. Esimerkiksi raskaus ja synnytys, lasten ylivilkas käyttäytyminen ja kuoleminen ovat siirtyneet yhä enemmän hoidettavaksi terveyden asiantuntijoille. Toisaalta lääketieteestä löytyy apua, toisaalta tavallisia ilmiöitä aletaan liiankin helposti hoitaa lääketieteen keinoin.
Hyvä kuolema
Ihmisen elämä päättyy väistämättä. Kuolema ohjaa meidät suurten kysymysten äärelle. Aikaisemmin kuolema tapahtui usein kotona, nykyisin yhä useammin sairaalassa tai hoitolaitoksessa. Lääketieteen avulla kuolemaa voidaan lykätä ja elämää pitkittää. Etenkin vakavista sairauksista kärsivien kohdalla tämä voidaan kokea ongelmalliseksi.
Hoitotahto on potilaan kirjallinen toive hoidosta tai hoidon lopettamisesta, mikäli toiveita parantumisesta ei ole. Asiakirjan voi laatia yhteistyössä hoitavan lääkärin tai muun asiantuntijan kanssa. Hoitotahto on voimassa silloin kun potilas ei kykene itse tekemään hoitoonsa liittyviä päätöksiä. Potilas voi esimerkiksi kieltää vakavasti sairastuttuaan suonensisäisen ravitsemisen ja nestehoidon.
Kuoleman kohtaamiseen ja käsittelyyn vaikuttavat paljon ihmisen oma maailmankatsomus ja käsitykset kuolemanjälkeisestä elämästä. Suomessa on viime vuosina käyty keskustelua eutanasiasta eli armokuolemasta tai armomurhasta. Tavoitteena on toisen sietämättömän kärsimyksen lopettaminen, jos riittävää hoitoa tai kivunlievitystä ei ole saatavilla ja jos paranemisesta ei ole toivoa. Eutanasian suorittaa käytännössä monesti lääkäri.
Lääkäriliitto korostaa lääkärivalan velvoittamaa lupausta elämän ylläpitämiseen ja suojeluun. Heidän mukaansa myös eutanasia terminä on osittain ristiriitainen, koska sitä käytetään monissa yhteyksissä eri tavoin. Monesti on puhuttu aktiivisesta eutanasiasta, jossa kuolema tehdään lääkkein. Passiivinen eutanasia taas tarkoittaa sitä, kun lääkehoidot lopetetaan tarpeettomina. Lääkäriliitto ei kuitenkaan pidä näiden termien käyttöä hyvänä.
Joskus on myös puhuttu lääkäriavusteisesta itsemurhasta, joka tarkoittaa sitä, että potilasta avustetaan itsemurhan tekemisessä, mikäli hän itse ei siihen fyysisesti kykene. Kuolinavulla taas tarkoitetaan vaikeasti sairaan tai koomassa olevan elintoimintojen lopettamista, mikä viittaa siis aiemmin mainittuun passiiviseen eutanasiaan. Suomessa aktiivista eutanasiaa ei ole laissa sallittu. Sen sijaan toisen itsemurhassa avustaminen eli passiivinen eutanasia ei ole rikos.
Elämän päättymistä koskevia kysymyksiä ovat kunkin oikeus päättää omasta elämästään, lääkärin rooli, hoidon ja kivunlievityksen riittävyys sekä perimmäinen kysymys siitä, saako toisen tappaa.
Ihmisen sairastuessa vakavasti hänelle järjestetään viimeisten kuukausien tai viikkojen ajan saattohoitoa. Saattohoidossa kuoleman lähestyessä potilasta hoidetaan muun muassa mahdollisimman hyvän kivunlievityksen avulla. Potilasta ja omaisia pyritään myös tukemaan henkisesti. Hoidon tarkoitus on auttaa ihmistä elämään hyvin ennen kuolemaa ja kuolemaan arvokkaasti.
