6.10 Lisätietoa maanjäristyksistä
Maanjäristyksen piirteet
Vuorten poimutuksen ja tulivuoritoiminnan lisäksi Euroopassa esiintyy myös ajoittain voimakkaitakin maanjäristyksiä.
Laattojen törmätessä käy usein niin, että ne lukkiutuvat, jolloin kahden laatan välille syntyy jännitystä. Tuo jännitys voi nousta niin suureksi, että kallioperä antaa periksi ja syntyy maanjäristys, jossa hyvin nopeasti purkautuu valtava määrä energiaa maanjäristysaaltoina.
Kohtaa, jossa järistys syntyy, kutsutaan hyposentrumiksi ja sen yläpuolella olevaa paikkaa maanpinnalla episentrumiksi. Maanjäristysaaltoja mittaamalla tutkijat voivat määrittää tarkkaan järistyskeskuksen paikan ja järistyksen voimakkuuden.
Usein maanjäristysalueilla on tiheä seismometrien verkosto mittaamassa maan liikkeitä. Maanjäristyksen voimakkuutta ilmaistaan yleensä Richterin asteikolla. Hyvin pieniä maanjäristyksiä tapahtuu maapallolla lähes koko ajan, mutta suuria yli kahdeksan Richterin järistyksiä vain noin kerran pari vuodessa. Jo viikkoja tai päiviä ennen varsinaista pääjäristystä, maa voi järistä pienempien esijäristysten voimasta. Lisäksi varsinaisen pääjäristyksen jälkeen voi esiintyä jopa kuukausien ajan jälkijäristyksiä, kun laatat hakevat uudelleen paikkaansa. Juuri nämä jälkijäristykset haittaavat monesti pelastustöitä, kun jo valmiiksi raunioituneiden talojen uumeniin ei uskalleta mennä sortumisvaaran takia.
Maanjäristyksissä syntyvät pinta-aallot aiheuttavat yleensä pahinta tuhoa. Ne liikkuvat pitkin maanpintaa useita kilometrejä sekunnissa ja saattavat aiheuttaa maaperän nesteytymistä, jolloin isotkin talot voivat vajota ja kaatua.
Jos maanjäristys tapahtuu merellä, seurauksena voi olla laajaa tuhoa rannikoilla aiheuttava tsunamiaalto, jonka nopeus aavalla voi olla jopa 800 kilometriä tunnissa. Kun tsunami kohtaa rannikon, aalto voi kasvaa useisiin kymmeniin metreihin. Vuoristoisilla seuduilla maanjäristykset voivat aiheuttaa myös maanvyöryjä ja laviineja eli lumivyöryjä.
Maanjäristys syntyy, kun laattojen liike lukkiutuu ja saumakohtaan kertynyt jännitys purkautuu äkillisesti nopeana liikkeenä kallion murtuessa.
Laattojen törmätessä käy usein niin, että ne lukkiutuvat, jolloin kahden laatan välille syntyy jännitystä. Tuo jännitys voi nousta niin suureksi, että kallioperä antaa periksi ja syntyy maanjäristys, jossa hyvin nopeasti purkautuu valtava määrä energiaa maanjäristysaaltoina.
Kohtaa, jossa järistys syntyy, kutsutaan hyposentrumiksi ja sen yläpuolella olevaa paikkaa maanpinnalla episentrumiksi. Maanjäristysaaltoja mittaamalla tutkijat voivat määrittää tarkkaan järistyskeskuksen paikan ja järistyksen voimakkuuden.
Usein maanjäristysalueilla on tiheä seismometrien verkosto mittaamassa maan liikkeitä. Maanjäristyksen voimakkuutta ilmaistaan yleensä Richterin asteikolla. Hyvin pieniä maanjäristyksiä tapahtuu maapallolla lähes koko ajan, mutta suuria yli kahdeksan Richterin järistyksiä vain noin kerran pari vuodessa. Jo viikkoja tai päiviä ennen varsinaista pääjäristystä, maa voi järistä pienempien esijäristysten voimasta. Lisäksi varsinaisen pääjäristyksen jälkeen voi esiintyä jopa kuukausien ajan jälkijäristyksiä, kun laatat hakevat uudelleen paikkaansa. Juuri nämä jälkijäristykset haittaavat monesti pelastustöitä, kun jo valmiiksi raunioituneiden talojen uumeniin ei uskalleta mennä sortumisvaaran takia.
Maanjäristyksissä syntyvät pinta-aallot aiheuttavat yleensä pahinta tuhoa. Ne liikkuvat pitkin maanpintaa useita kilometrejä sekunnissa ja saattavat aiheuttaa maaperän nesteytymistä, jolloin isotkin talot voivat vajota ja kaatua.
Jos maanjäristys tapahtuu merellä, seurauksena voi olla laajaa tuhoa rannikoilla aiheuttava tsunamiaalto, jonka nopeus aavalla voi olla jopa 800 kilometriä tunnissa. Kun tsunami kohtaa rannikon, aalto voi kasvaa useisiin kymmeniin metreihin. Vuoristoisilla seuduilla maanjäristykset voivat aiheuttaa myös maanvyöryjä ja laviineja eli lumivyöryjä.
Maanjäristys syntyy, kun laattojen liike lukkiutuu ja saumakohtaan kertynyt jännitys purkautuu äkillisesti nopeana liikkeenä kallion murtuessa.