Opi ja opeta verkon välityksellä -jatkohanke (2018-2019)
OPETA JA OPI VERKON VÄLITYKSELLÄ -JATKOHANKE
Koska olemme päässeet hyvään vauhtiin pienellä porukalla, on tullut aika saada suurempi joukko opettajia mukaan käyttämään digityökaluja. Jatkohankkessa ovat mukana Lapuan lisäksi Järvilakeuden kansalaisopisto Kauhavalta, Kurikan ja Kauhajoen kansalaisopistot sekä Seinäjoen kansalaisopisto. Opettajien motivointi kansalaisopistotoiminnan yhteiseen kehittämistyöhön on tavoitteemme jatkohankkeessa. Edelleen tavoitteena on lisätä verkon välityksellä tapahtuvaa opettamista. Hankkeessa myös tarkastellaan, millaista tukea oppijat ja tuntiopettajat tarvitsevat verkkomateriaalin tuottamisessa ja käyttämisessä. Iloksemme tutormallin soveltaminen vapaan sivistystyön oppilaitosten arkipäivässä kiinnostaa juuri nyt laajemmaltikin.
Opettajien työ on usein yksinäistä puurtamista, joten verkostoitumiseen on tärkeää tarjota mahdollisuuksia. Seuraavaksi lähdemme porukalla katsomaan, miten digityökaluja ja verkkoa käytetään muualla. Kokeilemme ainealuekohtaisia koulutuspäiviä mielenkiintoisissa kohteissa lähialueella. Ne ovat “Leiripäiviä”, joissa on mukana hiukan TYHY-ajatusta, pedagogiikkaa ja ammatillisuuden kehittämistä, paljon mobiililaitteita ja kollegoihin tutustumista. Hankkeemme on matalan kynnyksen pieniä kokeiluita, joista voi kasvaa isoja, merkittäviä asioita opettajille ja oppijoille. Lakeuden horisontissa siintää hankkeen huipennus, ikimuistoiseksi suunniteltu päätösseminaari vuoden 2019 lopulla.
Lisätietoa hankkeesta osoitteessa: https://spark.adobe.com/page/PZjxILXGUIuvm/ ja https://peda.net/lapua/lk/hankkeet/verkkolake-1-ja-2/ojovv
Lisätietoja: Anna-Kaarina Perko, Lapuan kansalaisopisto