2020

Vapaan sivistystyön opintoseteliavustukset työllistymis- ja työmahdollisuuksien vahvistamiseen kansalaisopistoissa 2020

Auralan kansalaisopiston hankeessa Perustaidot voimavarana - vahvempi polku työelämään keskitytään työelämä- ja työnhakutaitoihin, kieli- ja viestintäosaamiseen, matemaatisiin taitoihin sekä digitaitoihin. Hankkeen aikana järjestetään 8 viikon kursseja, joilla osallistujat pääsevät kehittämään omista lähtökohdistaan keskeisiä perustaitoja, joiden vahvistuminen on tärkeää työelämään pääsemiseksi. Lisätietoa hankkeesta: hankekoordinaattori Essi Leikas essi.leikas@aurala.fi 0503586385


Etelä-Helsingin kansalaisopiston Eteenpäin työelämässä-hankeessa paneudutaan
 Suomen kielen taidon merkitykseen kotoutumisessa ja työllistymisessä. Hankkeessa on käytössä Kaikkien malli -joka nivoo opetuksen tiiviisti osallistujien omiin tarpeisiin ja elämäntilanteeseen. Hanke tarjoaa suomen kielen koulutusta maahanmuuttajataustaisille siivousalan työntekijöille ja työnhakijoille. Työntekijöiden kohdalla työllistämisvaikutukset liittyvät lisätuntien saamiseen kielitaidon kohentuessa. Suurin osa työntekijöistä tekee huomattavasti alle normaalia viikkotuntimäärää, yleisesti n. 10 t/vko.
Lisätietoa hankeesta;
rehtori Minna Prunnila minna.prunnila@etko.fi, hankkeen kotisivut tulossa etko.fi-sivuille. 


Harjulan kansalaisopisto,
ASKEL - oma polku työelämään-hanke toteutetaan yhdessä Lahden seurakuntayhtymän, Lahden Klubitalon, Monitoimikeskus Takataskun, Suomen Diakoniopiston sekä Lahden TE-toimiston kanssa. Hankkeen aikana mukaan tulevat myös uudet työelämätahot. Hankkeesa tuotetaan koulutusta, joka parantaa ensisijaisesti osallistujien työelämävalmiuksia ja työllistymistä, mutta myös valmiuksia jatko-opintoihin ja omalla koulutus- ja urapolulla etenemiseen.

Osallistujamäärätavoite on 70, josta 12-14 vuonna 2020 ja 54 vuonna 2021. Koska kohteena ovat ensisijaisesti työttömät mutta myös työttömyysuhan alaiset, uudelleen koulutettavat, maahanmuuttajat, mielenterveyskuntoutujat ja henkilöt, jotka eivät yleensä oma-aloitteisesti hakeudu koulutukseen, tarvitaan koulutuksen tueksi yksilöllistä opinto-ohjausta ja muuta tukea ongelmatilanteisiin. Tavoitteena on, että jokainen koulutuksen aloittava suorittaa vähintään yhden koulutusmoduulin, joka on laajuudeltaan 5 opintopistettä eli 135 tuntia. Koulutus on suunniteltu osaamisperusteisesti ja sisällöt vastaavat YTO-opintojen työelämä- ja digivalmiuksia kehittäviä osia. Suoritukset voidaan kirjata osaksi osallistujan yksilöllistä koulutuspolkua ja/tai KOSKI-järjestelmään. Oppilaitosyhteistyökumppanina on Suomen Diakoniaopisto. Sen kanssa kehitetään LAKE 2020 "Jatkuva oppiminen ja osaamisperusteisuus kansalaisopistossa - toimintamallien kehittäminen" -hankkeessa arvioinnin toimintamallia ja prosessia, joka mahdollistaa eri tavoin hankitun osaamisen ja/tai kansalaisopistossa suoritetun koulutuksen opintopisteyttämisen ja liittämisen osaksi tutkintoa ja/tai henkilökohtaista koulutuspolkua. ASKEL-hankkeessa toimintamallia viedään käytäntöön ja kehitetään kokemusten perusteella lisää.
Lisätietoa hankkeesta; https://peda.net/harjulan/aopt, Leena Mäkelä puh. 044 7725001


Helsingin aikuisopiston
Työtä kohti -hankkeen teemoja ovat mm. Suomen kielen parantaminen, Suomi yhteiskuntana, koulutus- ja työmahdollisuudet. Hanke on tarkoitettu maahamuuttajille joiden lähtötaso suomenkielessä on noin A2.1. Koulutukset koostuvat suomen kielen, yhteiskuntatiedon, digitaitojen, ohjauksen ja työharjoittelun elementeistä.
Lisätietoja hankkeesta; Sirpa Rönkkö

Helsingin työväenopiston LUKUTUKI – erityisen tuen tarpeet luku- ja kirjoitustaidon koulutuksissa -hankkeessa järjestetään luku- ja kirjoitustaidon koulutusta aikuisille maahanmuuttajille, joilla on oppimisvaikeuksia tai joiden oppiminen ei muusta syystä etene. Lisäksi hankkeen tavoitteena on erityispedagogisten ratkaisujen kehittäminen luku- ja kirjoitustaidon koulutuksiin.
Lisätietoa hankkeesta; apulaisrehtori Anne Rasskasov, anne.rasskasov(at)hel.fi, p. 09 310 25448

Joensuun seudun kansalaisopiston Osaava työnhakija -hankkeen kohderyhmä on alhaisen koulutustason työttömät tai työttömyysuhan alaiset. Maahanmuuttaja taustaisten osallistuminen on mahdollista, mikäli heidän suomen kielen taito on riittävä. Hankkeessa yhteistyökumppaneina toimivat Luotsi Joensuu, Sosiaaliturvayhdistys sekä Työttömien yhdistykset. Hanke tarjoaa työttömien atk-perustaito opetusta. Opetusmuoto on kontaktiopetus. Oppilaita rekrytoidaan Luotsi Joensuun ja P-K:n sosiaaliturvayhdistyksen Tarmo-hankkeen kautta.

Hankkeessa käsiteltäviä teemoja;
-opitaan käyttämään digitaalisia välineitä ja hallitsemaan tiedonhaun perusteet sekä kyky tiedon arviointiin, pystytään kommunikoimaan muiden kanssa digitaalisesti ja suorittamaan itsenäisenä toimijana erilaisia työllistymistä parantavia tietoteknisiä toimenpiteitä, tehdään tunnetuksi paikallisia verkkopalveluja
- koulutuksessa mukaillaan tietokoneen @-ajokortin sisältöjä täydennettynä Ylen digitreenien aineistoilla. Pääpaino koko jaksossa työ-elämän atk-perustaidoissa.
- koulutuksen jälkeen osallistuja osaa perustaa sähköpostitilin, lähettää sähköpostin liitetiedostoineen, laatia muotoillun word-dokumentin (työnhakulomake + CV), tallentaa tiedot sekä hallitsee sähköisen asioinnin palveluja kuten KELA, TE-palvelut sekä muut yleiset rekrytointiin liittyvät palvelut. Perustaitokoulutuksen jälkeen oppilas hallitsee selainohjelman sujuvan ja tietoturvallisen käytön sekä Excel-taulukkolaskennan perusteet.
- kannustamme osallistujia osallistumaan hankkeen jälkeen kansalais-opiston omiin ryhmiin tekemällä opintoja tutuiksi ja kertomalla työttömien opintosetelien käyttömahdollisuuksista opintojen osarahoittamiseksi. Myös muita paikallisen digituen väyliä opastetaan käyttämään mukaan lukien Luotsin työllisyyspalvelut, jos ne eivät entuu-destaan ole tuttuja.
Oppilaat käyttävät opinnoissa Peda.net verkkoalustaa materiaalijaossa ja itseoppimisessa.
Joensuun seudun kansalaisopiston Osaava työnhakija -hankkeen kohderyhmä on alhaisen koulutustason työttömät tai työttömyysuhan alaiset. Maahanmuuttaja taustaisten osallistuminen on mahdollista, mikäli heidän suomen kielen taito on riittävä. 
Lisätietoja hankkeesta; Terho KontkanenLisätietoja hankkeesta; Terho Kontkanen

Jyvälän kansalaisopiston hankkeessa Polkuja työelämään ovat mukana Ahjolan kansalaisopisto, Auralan kansalaisopisto, Heinolan kansalaisopisto, Linnalan opisto, Rovalan kansalaisopisto sekä Vuolle opisto. Hankkeessa tarjotaan koulutusta viidestä moduulista: 1. arjen perustaidot, 2. digitaidot, 3. työelämän suomi (tarvittaessa), 4. työkyky- ja työnhakutaidot ja 5. ohjattu työharjoittelu.Koulutusta tarjotaan kolme viisi moduulia sisältävää koulutusjaksoa, jotka kestävät kukin 14 opetusviikkoa. Koulutus toteutetaan neljänä päivänä viikossa ja viikkotuntimäärä on 15-20. Osa tunneista toteuteaan ohjattuna työharjoitteluna ja yksilöohjauksena.
Lisätietoja hankkeesta; Helena Huovila, helena.huovila@jyvala.fi 0405225448

Järvenpään Opiston Työllistä mut! -hanke toteutetaan yhdessäKeravan Opiston, Tuusulan Opiston, Jokelan Kansalaisopiston, Seurakuntaopiston ja Keudan kanssa. Koulutukset suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä Opistojen opetushenkilöstön ja ammatillisen koulutuksen järjestäjän opetushenkilöstön kanssa, ohjaus- ja tukipalveluja hyödyntäen. Opinnot toteutetaan tuetusti ja ohjatusti toiminnallisissa ympäristöissä, opetustiloissa ja ATK-luokissa sekä verkossa. Osa opinnoista on mahdollista toteuttaa aidoissa työskentely-ympäristöissä työpaikoilla.

Vapaan sivistystyön punainen lanka on jatkuvan oppimisen tukeminen, joten kokonaisvaltaisen pedagogisen suunnittelun ja yksilöllisten oppimisympäristöjen rakentaminen tukee henkilön/opiskelijan myönteisiä oppimiskokemuksia. Henkilökohtaisen osaamisen vahvistamissuunnitelman laatimisessa kiinnitämme huomiota psykososiaalisiin voimavaroihin; kognitiiviset taidot, tunnetaidot sekä sosiaaliset taidot, jotka ovat keskeisiä vahvistettavia perustaitoja hankkeen kohderyhmälle. Koulutusten toteutus tapahtuu siten, että osaamista vahvistetaan työelämälähtöisissä toimintaympäristöissä ohjatusti henkilökohtaisen osaamisen vahvistamissuunnitelman mukaisesti. Toimintaympäristöt ovat työelämälähtöisiä ja niitä voivat olla työpajat, työpaikat tai esimerkiksi oppilaitosten työsaliympäristöt. Opiskelija hankkii lisäosaamista myös verkkoympäristössä ja lähiopetustunneilla sikäli kun se tukee oppimista ja osaamisen vahvistamista (monimuotomenetelmät). Henkilökohtaista ohjausta, tarvittaessa myös työpaikalla. Tukea annetaan myös elämänhallintaan liittyvissä asioissa.

HAKEVA TOIMINTA Hankkeessa tehdään yhteistyötä kuntien osaamis- ja työllisyyspalvelujen, kotoutumispalvelujen ja nuorisopalvelujen kanssa. Näitä ovat mm. Järvenpään Verso ja Vaikuttamo sekä Keravalla ja Tuusulassa toimivat Ohjaamot. Kerava on mukana työllisyyden kuntakokeilussa, jota kautta asiakkaat ohjautuvat perustaitojen ja osaamisen kehittämisen tukitoimiin, joten teemme yhteistyötä kuntakokeiluverkoston kanssa. TE-toimistot ovat hankkeen yhteistyökumppaneita Ohjaamoiden toiminnan kautta. Hyödynnetään Digistä mua! Hae mut! -hankkeessa suunniteltuja ja toteutettuja HAKEVAan toimintaan liittyviä käytänteitä.
TUKEVA TOIMINTA Hankkeessa on tarkoituksena löytää mielekkäitä polkuja työllistymistä edistävän osaamisen hankkimiseksi. Kohderyhmänä henkilöt, joilla on heikko pohjakoulutus ja/tai vaikeuksia päästä varsinaiseen koulutukseen esimerkiksi puutteellisen kielitaidon tai muiden oppimisen tai koulutukseen hakeutumisen esteen takia. Hankkeessa pyritään edistämään keinoja niiden henkilöiden löytämiseksi ja ohjaamiseksi työllistymistä edistävien tukipalvelujen piiriin, jotka eivät oma-aloitteisesti hakeudu ohjaukseen tai koulutukseen (esim. mielenterveys- ja päihdeongelma
Lisätietoa hankkeesta; hankepäällikkö Heidi Vesa, heidi.vesa@jarvenpaa.fi, p.040 315 3033


Kalliolan kansalaisopiston hanke Digiharppaus - kohti nykypäivän työelämän digiperustaitoja toteutetaan yhteistyössä Rikosseuraamuslaitoksen sekä Sininauhasäätiön kanssa. Keskeisiä koulutussisältöjä ovat Office 365 -toimistosovellukset, sähköinen viestintä (ml. sähköpostin käyttö), pilvipalvelut sekä työelämän TVT-erityistaidoista valinnaisena digitaalinen kuvankäsittely tai ohjelmointi. Näiden ohella opitaan tiedonhakua ja sähköistä asiointia. Hankkeessa pyritään edistämään nykypäivän työelämässä vaadittavia TVT-perustaitoja kohderyhmissä (päihde- ja rikostaustaiset sekä maahanmuuttajat), joihin kuuluvista monilla on heikko pohjakoulutus ja puutteelliset TVT-taidot.
Lisätietoja hankkeesta; Petra Åhlström, projektivastaava, petra.ahlstrom@kalliola.fi


Kiuruveden kansalaisopiston PUHTI - puhtia tielle työelämään hankkeen tavoitteena on vahvistaa työttömien, työttömyysuhanalaisten ja työvoiman ulkopuolella olevien aikuisten perustaitoja, sekä kehittää heidän valmiuksia työelämään työllistymistä varten. Koulutusmoduuleissa teemoina ovat mm. vuorovaikutus, itsetunnon vahvistaminen, opiskelutaidot, työhakutaidot, perus- ja digitaitojen kehittäminen sekä työelämäjaksot. Hankkeen toimenpiteinä on tarjota koulutusta, joka toteutetaan lähiopetuksena, ryhmä- ja yksilöohjauksena. Lisäksi hankkeen toimenpiteenä on työelämäjaksot. Koulutuskokonaisuus sisältää kolme 120 tunnin laajuista moduulia, joista jokaiseen sisältyy 10 tuntia mahdollisuus yksilöohjaukseen. Hankkeen aikana tehdään tiivistä yhteistyötä Kiuruveden Urheilijat ry:n kanssa. Kiuruveden kaupunki on tehnyt sopimuksen yhdistyksen kanssa, jossa vuosittain asetetaan tavoitteet montako työtöntä seura työllistää palkkatuella ja montako ihmistä ohjataan kuntouttavaan työtoimintaan. PUHTI -hankkeen aikana Kiuruveden Urheilijat myös rekrytoi sekä tiedottaa hankkeesta. Lisäksi hankkeen aikana tehdään yhteistyötä Luotsi nuorten työpajatoimintaan liittyen. Näihin työpajoihin voidaan ohjata 17-25 -vuotiaat nuoret työttömät. Yhteistyötä tehdään myös Pohjois-Savon TE-keskuksen kanssa. Kotisivut tulevat Kiuruveden kaupungin nettisivuille.
Lisätietoja hankkeesta: rehtori Maija-Leena Kemppainen p. 0405949383, maija-leena.kemppainen@kiuruvesi.fi

Kuopion kansalaisopiston hanke Toiminnallista suomea ja työelämätietoa toteutetaan paikallisten yhteistyötahojen kanssa ja se on suunnattu ikänsä työtä tehneille, mutta ei välttämättä koulua käyneille, työelämään suuntaamassa oleville maahanmuuttajille. Keväällä 2021 toteutettava koulutus sisältää rauhallisesti etenevää, toiminnallista, työelämän arkitilanteiden kautta tapahtuvaa suomen kielen perusteiden opiskelua (A1-taso), eri ammatteihin tutustumista, vierailuja työpaikoilla ja ammattiopinnoissa,, yksilöllistä ura- ja opinto-ohjausta ja mahdollisuutta työssäoppimiseen. Hankkeessa tutustutaan eri ammatteihin ja työmahdollisuuksiin luokassa, vierailuilla sekä työssäoppimisjaksollla. Etsitään omaa suuntaa ja mahdollisuuksia sekä opitaan suomen kielen perusteita ja ammattisanastoa työelämän näkökulmasta.
Lisätietoa hankkeesta; Johanna Jussila

Pirkan opiston hanke Pirkan aikuisoppijat toteutetaan Pirkan opiston, Nokian kaupungin työllisyyspalveluiden, Pirkkalan kunnan työllisyyspalveluiden sekä Lempäälän kunnan työllisyyspalveluiden yhteistyönä. Hankkeessa käsiteltäviä teemoja ovat kieli- ja kulttuuriosaamisen parantaminen, elintarvikehygieniaan liittyvien taitojen omaksuminen, tietoyhteiskuntataitojen kehittäminen. 

Hankkeessa maahanmuuttajataustaisille työttömille työnhakijoille järjestetään kohdennettua suomen kielen koulutusta KOTO-ajan jälkeiseen kieli- ja kulttuuriosaamisen kehittämiseen. Koulutus toteutetaan lähiopetuksena Nokialla ja Pirkkalassa, 5 tuntia/vko. Koulutus suunnataan molemmissa kunnissa yhdelle 15 henkilön opiskelijaryhmälle.
Kielikoulutuksen jatko-osiona toteutetaan selkokielinen hygieniapassikoulutus molemmille ryhmille.Koulutus toteutetaan lähiopetuksena Nokialla ja Pirkkalassa, 5 tuntia / vko.
Työllisyyspalvelujen asiakkaina oleville työttömille työnhakijoille järjestetään kohdennettua perustietotekniikkataitojen koulutusta. Koulutus toteutetaan lähiopetuksena Lempäälässä 15 opiskelijalle, 5 tuntia / vko.
Kaikki em. koulutukset toteutetaan kuntouttavana työtoimintana, jolloin ne sisältyvät asiakkaiden työllistämissuunnitelmiin ja asiakkaat voivat osallistua niihin työttomyysetuudella.
Koulutukset toteutetaan lukuvuonna 2020-2021: syyskaudella 3 kk:n jaksot ja kevätkaudella 3 kk:n jaksot.
Lisätietoa hankkeesta; www.pirkanopisto.fi rehtori Matti Korolainen, matti.korolainen@nokiankaupunki.fi, 040 133 4210

Porvoon kansalaisopisto-Borgå medborgarinstitut yhteistyössä Loviisan kansalaisopiston ja Sipoon opiston kanssa käynnistää hankkeen Aika digittää-Digidags. Hankkeen teemoja ovat; työ- ja arkielämän digitaidot ja sähköiset työnhakutaidot, sekä sähköiset viranomaiskontaktit. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten TE-toimistojen, kuntien työllisyyspalveluiden, työpajojen, kirjastojen, kuntien palvelukonttoreiden, maahanmuuttajapalveluiden, kuntien rekry-osastojen, itä-uudenmaan monikulttuurisen yhteistyöverkostoston sekä työttömien yhdistysten kanssa. Hankkeen kautta tarjotaan kursseja, digitukea, etätukea, etäkursseja, monikielistä ja myös monikulttuurista digi-tukea maahanmuuttajille. Porvoossa hakevana toimintana yleisluentoja esimerkiksi arkielämän talousasioista. Loviisassa ja Sipoossa myös henkilökohtaista ohjausta ja Sipoossa erilliset työnhaku-kurssit harjoittelujaksoineen
Lisätietoa hankkeesta; apulaisrehtori/biträdande rektor Maria Malin, 0404891891, maria.malin@porvoo.fi, www.porvoo.fi, www.sipoo.fi, www.loviisa.fi


Seinäjoen kansalaisopiston Työllistämö - toiminnallisia polkuja työelämään on sujuva ja nopea väylä ohjatulle työelämäjaksolle ja tulevaisuuden suunnitteluun, jossa hyödynnetään osaamiskartoitusta ja henkilökohtaista kehittämissuunnitelmaa. Hankkeen aikana mallinnetaan Seinäjoen kansalaisopiston aikuisten työpajatoimintaa ja kehitetään seinätöntä pajatoimintaa, jolla vahvistetaan opiskelijoiden ohjautumista työelämään. Hankkeen teemoja; Työelämä (työelämä- ja perustaidot), mielekkäät harrastukset ja terveelliset elämäntavat.
Lisätietoja hankkeesta; Teppo Latvanen, 0407748391, teppo.latvanen@seinajoki.fi

Tornion kansalaisopiston Virkkuset-hankkeessa ovat mukana Kemijärven kansalaisopisto, Posion kansalaisopisto, Meän Opisto sekä Lapin opistopiiri. Hankkeessa käsiteltäviä teemoja ovat suomen kielen suullinen ja kirjallinen ilmaisu, esiintymistaito, asiakaspalvelu, tvt-taidot, näppäilytaito, ensiapu, työturvallisuus, minäkäsitys, elämänhallinta. Hankkeessa valmistellaan kurssitarjotin, jossa ns. pakolliset aineet (äidinkieli, englanti, ruotsi, näppäilytaito, tvt-taidot, esiintymistaidot, suullinen ilmaisu) ja valinnaiset, jotka opiskelija voi koota kokemiensa tarpeiden ja mieltymystensä mukaan opistojen normaaleilta kursseilta. Osa koulutuksista toteutetaan etänä, jotta opiskelijat saavat tuntumaa myös etäopiskelusta. Tehdään henkilökohtaistamissuunnitelma, josta selviää mm. tukitoimien ja muiden erityisjärjestelyjen tarve.Tehdään yhteistyötä mm. alueiden TE-palveluiden, sosiaalitoimen, hakevan nuorisotyön, vankilatyöntekijöiden ja työttömien yhdistysten kanssa opiskelijoiden rekrytoimiseksi. Tavoitteena on antaa osallistujielle tämän päivän työelämän vaativuustason mukaiset valmiudet.
Lisätietoja hankkeesta; Arja Jaako, arja.jaako@tornio.fi, 040 669 4848

Vakka-Suomen kansalaisopiston Kotona maailmalla-hankkeeen yhteistyökumppanina toimii Rauman kansalaisopisto. Hankkeen teemoja ovat maahanmuuttajien koulutus, yhteiskuntataidot, elinikäinen oppiminen, koulutuspolut. Koulutus tähtää kotoutumista tukevien perustaitojen kuten suomen kielen oppimiseen, yhteiskuntatietojen ja -taitojen lisäämiseen sekä työllistymis- ja jatkokouluttautumis- mahdollisuuksien vahvistamiseen (esim. yhteiskunta- ja työelämätieto, työntekokulttuurit, työelämän pelisäännöt, kokopäivätyölle vaihtoehtoiset työntekomahdollisuudet, medialukutaito). Hankkeessa järjestetään myös luku- ja kirjoitustaitoja vahvistavaa lukupiiri- ja sanapajatyyppistä koulutusta. Maahanmuuttajien lähtökohdat digitaalisissa taidoissa ovat hyvin erilaiset, siksi koulutukseen tulee sisältää myös digitaalisten perustaitojen opetusta. Koulutusta järjestetään sekä luokkahuoneopetuksena että erilaisissa käytännön oppimisympäristöissä kuten kirjastoissa tai muissa julkisissa palveluissa.

Hankkeessa keskitytään erityisesti ulkomaalaistaustaisten perheiden jäseniin, jotka eivät tällä hetkellä ole työelämässä. Nämä henkilöt ovat usein pienten lasten äitejä. Yhdessä neuvolapalveluiden kanssa on selvitetty ulkomaalaisten kotiäitien tarpeita, ja sen perusteella alueella tarvitaan erityisesti tälle ryhmälle yhteiskunta- ja työelämävalmiuksia vahvistavaa koulutusta. Koulutuksen järjestämisessä otetaan huomioon lastenhoitotarpeet järjestämällä lastenhoito koulutuksen aikana. Koulutuksen kohderyhmää ovat myös työvoiman ulkopuolella olevat ja työttömyysuhanalaiset aikuiset, joilla on heikot perustaidot. Tämän tyyppisen koulutuksen tarpeessa ovat myös esimerkiksi suoraan työperäisesti maahan tulleet henkilöt, joilla on alhainen koulutustaso ja raskas fyysinen työ.

Olennainen osa hanketta on oppimateriaalien kartoittaminen, kehittäminen ja tuottaminen. Suomen kielen ja yhteiskuntataitojen koulutuksiin sopivaa materiaalia ei ole helppoa löytää ns. yksissä kansissa. Vaikka monipuolista materiaalia on painetussa muodossa tarjolla melko paljon, ei mikään suomen kielen oppikirja sinällään sovellu eri tahdissa etenevien, eri tasoilta aloittavien ja taustoiltaan hyvin heterogeenisten opiskelijoiden ryhmän tarpeisiin. Kirjallinen materiaali on tärkeää, sillä vaikka sähköistä materiaalia on runsaasti tarjolla, kaikki eivät pysty sitä hyödyntämään. Myös sähköisen materiaalin kartoittaminen, luokittelu ja kokoaminen opiskelijoita hyödyntäviksi kokonaisuuksiksi vaatii resursseja. Lisäksi toisen kielen oppijan tulisi selviytyä jokapäiväisen elämänsä tilanteissa melko pitkälti kirjallisen materiaalin varassa. Yhtenä keskeisenä toimenpiteenä hankkeessa on tuottaa selkokielistä materiaalia, jotta opiskelijamme selviytyisivät arkielämässä päivittäin kohtaamistaan haastavissa kirjallisissa tilanteissa.

Vaikka useat eri tahot järjestävät maahanmuuttajille koulutusta ja muita palveluja, niistä ei ole kootusti ja helposti saatavilla olevaa tietoa. Hankkeessa kartoitamme mukana olevien kansalaisopistojen toiminta-alueella eri tahojen tarjoamia palveluja ja koulutuksia. Näiden pohjalta laadimme koulutuspolkumallin, joka auttaa henkilöä hahmottamaan omaa osaamistaan, koulutustarpeitaan ja mahdollisuuksiaan suomalaisilla työmarkkinoilla. Koulutuspolut mahdollistavat henkilökohtaisen opintosuunnittelun ja uraohjauksen. Tieto koulutuspoluista saatetaan selkokieliseen kirjalliseen muotoon ja sähköisenä esimerkiksi kaupunkien ja opistojen kotisivuille. Näitä tietoja voivat hyödyntää kaikki maahanmuuttajien kanssa työskentelevät tahot.
Lisätietoja hankkeesta; Katri Kauhanen katri.kauhanen@vakkaopisto.fi

Valkeakoski-opiston hankkeessa Oppiva Etelä-Pirkanmaa opiston yhteistyökumppaneina toimivat Etelä-Pirkanmaan kuntien työllisyyspalvelut (Akaa, Kangasala, Pälkäne, Urjala, Valkeakoski). Hankkeessa käsiteltäviä teemoja ovat aikuisten heikkojen perustaitojen vahvistaminen, työelämässä tarvittavat taidot, maahanmuuttajien kielitaito sekä yhteiskunta- ja työelämävalmiudet. Koulutuksella vahvistetaan erityisesti työttömien, työttömyysuhan alaisten ja työvoiman ulkopuolella olevien aikuisten perustaitoja. Koulutusten tavoitteena on edistää vaikeimmin työllistyvien osallistujien osaamista siten, että työhön tai jatkokoulutukseen ohjautuminen mahdollistuu. Koulutus on jaettu moduuleihin, joista osallistujat voivat koota itselleen sopivan neljän opintopisteen kokonaisuuden: luku-ja kirjoitustaito, numerotaidot, digitaidot sekä työelämän kestävän kehityksen taidot. Maahanmuuttajille on erikseen kohdennettu kielitaitoa ja yhteiskunta- ja työelämävalmiuksia edistävä koulutuskokonaisuus. Koulutukset suunnitellaan joustavasti osallistujien tarpeiden ja taitojen mukaan. Hanke on suunniteltu yhteistyössä Valkeakoski-opiston toiminta-alueen kuntien työllisyyspalvelujen kanssa, ja se on osa Pirkanmaan työllisyyden kuntakokeilun yhteistyörakennetta. Asiakkaat ohjautuvat koulutuksiin pääosin työllisyyspalvelujen OMA-valmentajien kautta.
Lisätietoa hankkeesta; koulutuspäällikkö Johanna Jokinen, johanna.jokinen@valkeakoski.fi, p. 0403357006

Vuolle Opiston Työllistymisvalmennus 2020-2021 -hankkeessa  tarjotaan Vuolteen Ystävyyskeskuksen non-formaalia, henkilökohtaista työllistymisvalmennusta, jossa huomioidaan asiakas kokonaisuutena. Valmennuksen painopisteet ovat työllistymis- ja opiskeluvalmiuksien kehittymisessä sekä asiakkaan perustaitojen sekä minäpystyvyyden vahvistamisessa. Valmennus on räätälöityä, joustavaa ja mukautettavissa asiakkaan tarpeisiin. Valmennuksen tavoite on vahvistaa jokaisen valmennuksen läpi käyneen henkilön niitä työllistymiseen ja opiskeluun tarvittavia valmiuksia, jotka mahdollistavat työssä tai opiskelumaailmassa pysymistä tai sinne siirtymistä. Osallistujan tilanne ja osaaminen kartoitetaan, perustaitoja vahvistetaan, yksilön vahvuudet ja kiinnostuksenkohteet tuodaan tietoisuuteen, työelämän viestintätaitoja harjoitellaan, työnhakuvalmiuksia edistetään, mahdollisuus ohjattuun työssäoppimiseen,
Lisätietoa hankkeesta: Minna Ylilehto minna.ylilehto@vuolleoulu.fi, 044-7261267, hankkeen sivu tulossa opiston sivustolle; www.vuolleoulu.fi

Laatu ja kehittämishankkeet kansalaisopistoissa 2020

Aalto kansalaisopiston Virtuaalinen kansalaisopisto -hankkeessa pyritään tekemään yhteistyötä Kainuun kuntien kansalaisopistoverkoston, sekä Kajaanin ammattikorkeakoulun tieto- ja viestintäteknologian opintolinjan kanssa. Hankkeen aikana tullaan perustamaan Aalto kansalaisopiston hallinnoima verkossa toimiva kansalaisopisto. Virtuaalisen kansalaisopiston sivustolle kootaan kursseja videomuodossa. Asiakas saa koko verkkotarjonnan käyttöönsä ryhmä- tai yksilökäyttäjän lisenssimaksua vastaan. Tarkoituksena laajentaa pienempien toimijoiden ja syrjäseutujen kurssitarjontaa paikallisten yhdistysten avustuksella. Hanke jatkuu vuoden 2021 loppuun saakka.Hanke pyrkii edistämään erityisesti Kainuun kuntien asukkaiden hyvinvointia ja ylläpitämään kotona asumisen taitoja tuomalla palveluita helpommin lähestyttävään muotoon. Harrastustoiminta mahdollistaa yleiskunnon kohotusta sekä sosiaalisten verkostojen ylläpitämistä pienilläkin paikkakunnilla.
Lisätietoja hankkeesta;
Hankepäällikkö Kaisa Rahkala, p.0401488593, kaisa@kainuunaalto.fi, https://kainuunaalto.fi/hankkeet/virtuaalinen-kansalaisopisto/

Etelä-Helsingin kansalaisopiston hankkeen Kielikukkanen yhteistyökumppaneita ovat Kuopion kansalaisopisto, Kalliolan opisto, Vasa Arbis ja Vaasa opisto.
Hankkeessa on tarkoitus kehittää uusia malleja kurssisuunnitteluun tueksi yhdessä viiden eri puolilla Suomea toimivan kansalaisopiston kanssa. Nämä mallit hyödyntävät asiakaslähtöistä ajattelua ja digitaalisuuden eri muotoja. Tämän lisäksi jaetaan ajatuksia ja ideoita muiden kansalais- ja työväenopistokentällä kielten kanssa toimivien kanssa, pohditaan kurssien osaamisperusteisuutta ja kehitetään kentän verkostoitumista muiden oppilaitostyyppien kanssa. Näillä toimilla pyritään helpottamaan kieltenopiskelijoiden oppimispolkua eri oppilaitosten välillä. Hankkeen teemoja; kurssisuunnittelu, osaamisperusteisuus, vapaa sivistystyön opettajuus, digitaalinen pedagogiikka, opetuksen kehittäminen
Lisätietoja hankkeesta; Marja Juhola, +358 40 940 2849 marja.juhola@kvs.fi, https://kansanvalistusseura.fi/2020/08/kielikukkanen-2020-2021/
https://peda.net/kuopio/kansalaisopisto/muu-koulutus/kielikukkanen/suunnitteluopasluonnos


Espoon työväenopisto Omnian ja koko Espoon seudun koulutuskuntayhtymän sisäinen hanke: Yhden oppilaitoksen anatomia: pedagoginen tuki, digi ja verkostoyhteistyö.
Omnia on yksi Suomen suurimmista ja monialaisimmista oppilaitoksista. Opiskelijoita on 35 000 ja oppilaitoksessa järjestetään viiden eri järjestämisluvan ja lainsäädännön alaista koulutusta. Omnia toimii yhden oppilaitoksen mallilla: koulutustehtävää sekä siirtymiä koulutusmuotojen sekä koulutusasteiden välillä toteutetaan tiiviissä yhteistyössä. Tukemalla opettajien pedagogista kehittämistä vastaamme koulutuksen järjestäjän strategiaan monipuolisen ja laadukkaan opetuksen tuottamisesta. Pedagogisesta kehittämisestä hyötyvät asiakkaat ja Omnian eri koulutusmuodot. Hankkeessa opimme tunnistamaan, missä pedagogisen kehittämisen tarve on suurin. Verkkokurssituotantoa lisäämällä hanke vastaa Omnian kestävän tulevaisuuden viitekehyksen toteuttamiseen sekä oppijoiden monipuolisten oppimispolkujen kehittämiseen. Omnian yhden oppilaitoksen mallissa kehitetään työntekijäryhmien välisiä verkostoja koulutuksen ydinprosessin tehostamiseksi. Hankkeen teemoja: Pedagoginen tuki tuntiopettajille: Hankkeen myötä selkiytyy, miten opiston kehittämistyö näkyy pedagogiikassa ja onko pedagoginen tuki riittävää ja vaikuttavaa. Lisäksi opimme tunnistamaan, missä uudistavan pedagogiikan tarve on suurin. Verkkokurssien tuki suunnittelija- ja tuntiopettajille: 25 opettajaa luo verkkokurssin Omnian verkkokurssituotannon prosessin mukaisesti. Pilotoimme Espoon työväenopistossa Omnian verkkokurssituotannon prosessin. Pilotin aikana osallistujat käyvät läpi kahdeksan vaiheisen koulutuksen ja tuottavat verkkokurssin asiakkaille. Omnian yhden oppilaitoksen mallin kehittäminen ja vahvistaminen: Työnkuvien ja työnjaon selkiytyminen niin, että opiston ydinprosessi toimii tehokkaammin. Jokaisella opiston ydinprosessiin osallistuvalla työntekijäryhmällä on selkeä käsitys työtehtävistä, vaikutuksesta ydinprosessiin, tehtävien ajoituksesta vuosikellossa sekä työtehtävien tehokkaasta suorittamisesta.
Lisätietoa hankkeesta:
Jaro Uosukainen, jaro.uosukainen@omnia.fi, https://www.omnia.fi/tietoa-omniasta/hankkeet/organisaation-kehittaminen/yhden-oppilaitoksen-anatomia-pedagoginen-tuki


Etelä-Karjalan kansalaisopiston
Yhdessä opittua 2 -hanke jatkaa edellisen hankkeen pääteemaa, osaamisperustaisuuden vahvistamista opiston toiminnassa. Hankkeen keskeiset teemat: Digitaaliset osaamismerkit; osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen; verkko-opetuksen kehittäminen. Hankkeessa jatketaan digitaalisten osaamismerkkien käytön kehittämistä: kokeillaan merkkejä (aluksi kieliaineissa), vahvistetaan työpajojen ja yhteissuunnittelun avulla opettajien arviointiosaamista ja suunnitellaan uusia merkkikokonaisuuksia. Jatketaan yhteistyötä toisen asteen oppilaitosten kanssa: tavoitteena luoda malli, jossa kansalaisopistossa saatua osaamista voi hyödyntää osana tutkinto-opintoja. Lisäksi tuotetaan verkko-opetusmateriaaleja, joiden avulla voi tehostaa/eriyttää lähiopetusta erilaisiin oppimistarpeisiin.ei yhteishanke), yhteistyökumppaneina Lpr alueen toisen asteen oppilaitokset; mahdollisesti yhteistyötä lähialueiden muiden opistojen kanssa.
Lisätietoja hankkeesta; Kaisa Leinonen, kaisa.leinonen(at)ekko.fi, puh. 050 555 877 http://ekko.fi/yhdessa-opittua/

Haminan kansalaisopiston KANLA-kehittämishankkeen tavoitteena Haminan kansalaisopiston toiminnan kehittäminen. Tavoitteena on mm. tarvittavien toimintaohjeiden ja -mallien yhdenmukaistaminen ja yksinkertaistaminen sekä uusien, tarvittavien ohjeiden ja mallien laatiminen. Hankkeen tavoitteena on myös hallinnoisten prosessien selkeytyminen ja niiden terpeen mukainen uudistaminen. Hankkeen lopussa tarvittavat suunnitelmat ovat kirjoitettu auki, toimintaohjeet ovat päivitetty ja niitä on uudistettu ja ne ovat siirtyneet osaksi organisaantion käytänteitä. Painopisteenä hankkeessa on tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus, laatu ja osallisuus sekä vahva toiminnallisuuden ja tarvelähtöisyyden näkökulma. Hanke tehdään monialaisesti ja siinä hyödynnetään niin opiskelijoilta, opettajilta kuin hallinnon henkilökunnalta saatavaa palautetta. Hankkeen teemoja: Tasa-arvo, yhdenvertaisuus, työhyvinvointi, laatu, palvelumuotoilu, tarvelähtöisyys sekä käytännönläheisyys
Lisätietoja hankkeesta: yhteishenkilö suunnittelijaopettaja Tuija Teräslahti tuija.teraslahti@hamina.fi


Harjulan kansalaisopiston Jatkuva oppiminen ja osaamisperusteisuus kansalaisopistossa -hankkeessa (1.6.2020 - 31.3.2021) suunnitellaan arvioinnin toimintamalli, joka mahdollistaa eri tavoin hankitun osaamisen ja/tai kansalaisopistossa suoritetun koulutuksen opintopisteyttämisen ja liittämisen ja kirjaamisen osaksi tutkintoa ja/tai henkilökohtaista koulutuspolkua ja/tai KOSKI -järjestelmään. Hankkeessa yhteistyökumppaneina toimivat Lahden Klubitalo, Lahden Seurakuntayhtymä, Monitoimikeskus Takatasku ja Suomen Diakoniaopisto. Hanke on tiivissä yhteydessä (ml. yhteistyökumppanit) OPH:n rahoittamaan ASKEL-oma polku työelämään hankkeeseen (1.9.2020-31.12.2021), jossa tuotetaan koulutusta, joka parantaa työttömien ja työttömyysuhan alaisten työelämävalmiuksia ja työllistymistä mutta myös valmiuksia jatko-opintoihin ja omalla koulutus- ja urapolulla etenemiseen. Yhden koulutusjakson pituus on 5 opintopistettä eli 135 tuntia. Koulutuksen sisällöt vastaavat YTO-opintojen työelämä- ja digivalmiuksia kehittäviä osia. Suoritukset voidaan kirjata osaksi osallistujan yksilöllistä koulutuspolkua ja/tai KOSKI-järjestelmään. ASKEL-hankkeessa tehdään digiosioiden osalta yhteistyötä Kalliolan kansalaisopiston kanssa.
Lisätietoa hankkeesta; Leena Mäkelä puh 044 7725001, leena.makela@harjulan.fi

Heinolan kansalaiston Kestävästi kansalaisopistossa -hankkeessa käydään läpi Okka-säätiön kestävän kehityksen hakuprosessin eri osa-alueet. Hankkeen teemoja ovat Kestävä kehitys ja sertifikaatin hakuprosessi.

Jyvälän Setlementin kansalaisopiston Yhdessä ja yhteisöllisesti -oppivat yhteisöt hankkeessa jatketaan kokeilevan kehittämisen toimintatapaa ja hyödynnetään toiminnallisia ja osallistavia menetelmiä. Hankkeen tavoitteena on madaltaa osallistumiskynnyksiä, edistää yhteisöllistä oppimista ja oppivien yhteisöjen syntymistä. Tämä toteutetaan kokeiluna, jossa opiston koulutusmalleja uudistetaan jalkauttamalla toiminta Huhtasuon asuinalueelle ja toteuttamalla asukkaiden tarpeista lähtevää ja heidän kanssaan yhdessä suunniteltua toimintaa. Opiston henkilöstöä ja tuntiopettajia koulutetaan käyttämään yhteisöpedagogisia menetelmiä. Tällöin opettajan rooli monipuolistuu ja opettajuudessa vahvistuu yksilöiden ja yhteisöjen oppimisprosessin ohjaaminen sekä jaetun asiantuntijuuden Hankkeen teemoja ovat; opistossa aliedustetut asiakasryhmät, osallistumiskynnysten madaltaminen, kokeilukulttuuri eli kokeileva kehittäminen, oppivat yhteisöt, yhteisöllinen oppiminen, yhteisöpedagogiset menetelmät, osallistaminen, aktiivinen toimijuus, yhteiskehittäminen, jaettu asiantuntijuus, erilaiset oppimis- ja toimintaympäristöt, alueellinen kansalaisopistotoiminta, toiminnan saavutettavuus ja tunnettavuus.
Lisätietoa hankkeesta; projektityöntekijä Gila Heimonen, email. gila.heimonen@jyvala.fi, p. 0400- 180 591

Keravan Opisto hankkeessa kehitetään Keski-Uudenmaan vapaan sivistystyön opistojen toimintaa yhteistyössä Järvenpään Opiston, Tuusulan Opisto, Jokelan kansalaisopiston sekä Kirkkopalvelut ry / Seurakuntaopiston kanssa niin, että se vastaa jatkuvan oppimisen haasteeseen ja yksilöllisiin oppimismahdollisuuksiin laadukkaasti. Hankkeessa laaditaan kursseihin ja koulutuksiin osaamisperusteisia, taito- ja osaamistasoin määriteltyjä kuvauksia sekä kehitetään arviointiosaamista. Hankkeessa selvitetään opiston opiskelijoiden odotuksia ja tarpeita vapaan sivistystyön osaamisperusteiseen kurssi- ja koulutustarjontaan, osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen sekä osaamisen arviointiin. Hankkeen tuotoksena laaditaan ohjeistukset osaamisperusteisten kurssien/koulutusten kuvausten tekemiseen sekä niiden osaamis- ja taitotason määrittelyyn ja osaamisen arviointiin. Hanke lisää vapaan sivistystyön oppilaitosten roolia ja merkitystä jatkuvan oppimisen toimijoina.
Lisätietoja hankkeesta; rehtori Anne Hosio-Paloposki (anne.hosio-paloposki@kerava.fi, 040 3182898) sekä koulutussuunnittelija Katri Liikonen (katri.liikonen@kerava.fi, 040 3182877)

Kivalo-opiston hanke Positiivista pöhinää.  Opisto toimii neljän kunnan alueella ja hankkeessa osallistetaan kaikkia alueen kuntia ja niiden asukkaita. Hankkeessa on neljä tavoitetta: Pyritään tekemään opiston hyvinvointia ja terveyttä edistävää toimintaa tunnetuksi, ikääntyvän väestön tarpeet ja toimintatavat huomioiden. Näin lisätään opiston toiminta-alueen kuntien terveys-, sosiaali- ja sivistystoimen, kolmannen sektorin toimijoiden sekä kuntalaisten työkaluja terveyden edistämiseen. Yhteistyötä ja verkostoitumista toteutetaan tehden kyselyitä ja toteuttamalla erilaisia foorumeita sekä kehittämistilaisuuksia. Ulkoinen tunnettuus on hankkeen yhtenä tavoitteena ja ulkoista viestintää kehitetään kotisivu uudistuksella. Osallistamalla kuntalaisia ja henkilökuntaa opiston toimintaa jäsennetään ja tarjontaa pyritään saamaan selkeästi löydettäväksi.Sisäisen viestinnän kehittämisen tavoitteena hankkeessa on vahvistaa opiston ”Me-henkeä” ja lisätä työhyvinvointia. Opiston toiminta-alue on laaja ja opettajat tekevät töitä maantieteellisesti laajalla alueella. Sähköisten palveluiden tunnetuksi tekemisessa paneudutaan käytön ohjeistukseen ja opastukseen. Näihin kuuluvat mm. verkkopankkimaksumahdollisuus ja sähköinen ilmoittautuminen.Lisätietoja hankkeesta: Taija Sillanpää p. 040 835 1590, taija.sillanpaa@kemi.fi


Kurikan opiston ylläpitämässä Kohti Kestävää Kehitystä-hankeessa parannetaan opistojen toimintatapoja kestävän kehityksen ja elämäntavan periaatteiden mukaan. Hankkessa mukana ovat Kauhajoen ja Teuvan kansalaisopistot. Tavoitteena on parantaan hallinto- ja opetushenkilöstön osaamista kestävän elämäntavan edistämiseksi, suunnaten koulutustarjontaa kestävään elämäntapaan liittyviin teemoihin ja aiheisiin.
Lisätietoja hankkeesta; www.kurikanopisto.fi, kristiina.valiniemi@kurikanopisto.fi

Kuusamo-opiston Kestävän elämäntavan Koillis-opistot -hankkeen teemoja ovat kestävä elämäntapa ja osaamisen tunnistaminen. Hankkeessa yhteistyökumppaneina ovat Taivalkosken kansalaisopisto, Pudasjärven kansalaisopisto, Posion kansalaisopisto ja Ranuan kansalaisopisto. Hankkeen tavoiteena on lisätä kestävää elämäntapaa kehittävää koulutustoimintaa ja käytänteitä. Opetussuunnitelmaa luotaessa kestävä elämäntapa huomoidaan niin kurssien suunnittelussa kuin toteutuksessa. Koulutetaan opettajia ja henkilöstöä sekä lisätään kansalaisten tietoa ja mahdollisuuksia toimia kestävän elämäntavan mukaisesti. Toisena tavoitteena on laatia opistoille yhteinen vapaan sivistystyön opintojen tunnistamista ja arviointia koskeva ohjeistus.

Loviisan kansalaisopisto - Lovisa medborgarinstitut , Loviisaan luodaan uusi kaksikielinen vahva kansalaisopisto, joka tarjoaa opetusta suomeksi ja ruotsiksi, Uuden opiston yhteisen kulttuurin luominen ja prosessien tarkastelu, toimenkuvien selkeyttäminen, taiteen perusopetuksen näkyvyyden ja saavutettavuuden parantaminen, kaksikielisen pedagogiikan kehittäminen.
Lisätietoja hankkeesta; Merja Sillanpää (merja.sillanpaa@loviisa.fi , p. 0406632840)


Meri-Pohjolan opistopiirin Puolen Suomen Monisivistyspalvelujen Kehittämishankkeen (PSMK -hanke) tarkoituksena on tuottaa tietoa opistojen järjestämästä taiteen perusopetuksesta ja alle 16 -vuotiaiden taito- ja taideaineiden opetuksesta sekä laatia yhteistyönä kehittämissuunnitelma, joka edistää ja huomioi pitkäjänteisesti omistajayhteisöjen kokonaisvaltaisen koulupäivän kehittämistarpeita. Hankkeessa mukana Meri-Pohjolan opistopiirin 19 jäsenopistoa sekä Jokilaaksojen musiikkiopisto ja Suomenselän kansalaisopisto, joiden kanssa tehdään yhteistyössä alkukartoitus ja verkostoidutaan kehittämissuunnitelman laatimista varten. Yhteistyökumppaneina hankkeessa on Lapin opistopiirin opistot ja hankealueen taiteen perusopetusta antavat toimijat sekä kuntien perusopetuksen toimijoita/esimiehiä ja Metropolia amk. Tavoitteena on kansalaisopistoissa järjestettävän taiteen perusopetuksen kehittämisen ja tunnettuuden lisääminen, sekä tasavertaisen harrastamisen mahdollistaminen opistojen ja omistajayhteisöjen resursseja yhdistämällä. Huomio kohdennetaan lapsiin ja nuoriin instituutioiden sijaan. Kehittämistyössä punaisena lankana on ekososiaalisen sivistystietoisuuden lisääminen.
Lisätietoja hankkeesta; projektikoordinaattori Tarja Takala-Hotti tarja.takala-hotti@eduouka.fi gsm +358 (0) 50 410 3954

Hankkeessa on mm. tuotettu osallistavin menetelmin tehty Taiteen perusopetuksen kehittämissuunnitelma ja visio 2025 sekä Taidemaistiaiset kouluun -raportti, jossa voi tutustua kansalaisopistojen lyhytkurssien toteuttamiseen koulupäivän aikana. Musiikin teoria ja hahmotus 1 verkko-opinnot saatiin käyttöön Iin kansalaisopiston rehtorin ja opettajien toimesta. Hankkeen kaikista tuotoksista voi lukea enemmän Meri-Pohjolan opistopiirin verkkosivuilta kesäkuun jälkeen. (https://meripohjolanopistopiiri.fi/hankkeet/)

Digijulkaisut (online-versiot) löytyvät mm. MPO verkkosivuilta https://meripohjolanopistopiiri.fi/taiteen-perusopetus/


Pieksämäen seutuopiston hankkeessa keskitytään, pedagogiseen, erityisesti koulutuksen osaamisperustaisuuden ja perustaitokoulutuksen ja työmahdollisuuksia vahvistavan koulutuksen kehittämiseen. Kehitetään kurssien osaamisperustaisuutta, luodaan työtoiminnan osaamiskuvaukset ja kehitetään työmahdollisuuksia vahvistavia avoimia kursseja kuten CV-kursseja ja itsetuntemista ja itsetuntoa lisääviä kursseja. Osaamisperustaisuudesta saadaan lisätietoa ja koulutusta Heinolan kansalaisopiston yhteyshankkeesta. Luodaan myös alueellinen työryhmä, jossa mukana opiskelijaedustus, elinkeinotoimen- ja yrittäjien edustus, ammatillisten oppilaitosten edustajia ja järjestöjen edustajia. Ryhmän tarkoituksena on pohtia linjauksia osaamisperustaisuudelle Pieksämäellä. Laaditaan yhdessä tuntiopettajien kanssa eri ainealueiden osaamiskuvauksia ja käynnistetään osaamismerkkitoiminta. Kuvataan Seutuopiston järjestämien työtoiminnan pajojen aikana saavutettua osaamista ja muita taitoja. Tämä helpottaa ohjausprosesseja ja asiakkaiden motivoitumista pajoihin. 
Lisätietoja hankkeesta; Satu Radcliffe, satu.radcliffe@edu.pieksamaki.fi

Pirkan opiston Mediataide monitaiteellisuuden moottorina 3 –hanke toteutetaan yhdessä Helsingin kuvataidekoulun, TaiKon, Kouvolan kansalaisopiston, Visuaalisten taiteiden koulu AIMOn sekä Vihdin kuvataidekoulun kanssa. Hankkeen tiedotusyhteistyökumppanit ovat Kuvataidekoulujen liitto, TPO-liitto sekä Kuvataideopettajat KUVIS ry. Hankkeen asiantuntijayhteistyökumppaneita ovat Mediakasvatuskeskus Metka ry, Koulukino, AV-Arkki ry, MUU ry, Valveen elokuvakoulu, Käsityökoulu Robotti ja Ihmefilmi ry. Mediataide monitaiteellisuuden moottorina 3 –hankkeessa pyritään luomaan mediataiteiden perusopetukselle valtakunnallinen verkosto ja kehittämään verkostoon osallistuvien oppilaitosten toimintaa. Verkoston yhteistyön tavoitteena on hyvien käytäntöjen jakaminen sekä mediataiteiden opetussunnitelman jalkauttaminen yhteisesti havaittujen toimivien mallien pohjalta. Verkoston toimintaan osallistuvat oppilaitokset saavat hankkeessa tilaisuuden oppia toisiltaan. Hankkeen seminaaritapaamisten yhteydessä järjestetään myös mediataiteiden opetuksen kehittämiseen tähtääviä työpajoja hankkeen asiantuntijayhteistyökumppanien johdolla. Hankkeen teemoja: Mediataiteiden perusopetuksen kehittäminen ja monitaiteinen yhteistyö
Lisätietoja;
Katri Mononen, katri.mononen@nokiankaupunki.fi, 044-4861010, https://www.pirkanopisto.fi/mediataide/mediataiteen-kehittamishanke-3-2020-2021/

Puulan seutuopiston KEKE -hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisisten ja alueellisten järjestöjen kanssa. Hankkeessa tarjotaan Puulan seutuopiston päätoimisille opettajille mahdollisuus kehittää kestävään elämäntapaan liittyvää koulutusta. Kurssien teemoina voi olla esimerkiksi kiertotalous, lähi- ja luomuruoan tuottaminen, kasvisruokakurssi, energiatehokkuus jokapäiväisessä elämässä, uusiutuvan energia tuottaminen ja hyödyntäminen yms. Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Osa kursseista voi olla verkkovälitteisiä.
Lisätietoja hankkeesta; Antti Ruotsalainen, rehtori@puulanseutuopisto.fi

Saariston kansalaisopisto kombis projekt Från ensamhet till mångsamhet, i samarbete med Kimitoöns vuxeninsittut och Åbo Svenska Arbetarinstitut behandlar ensamhet. Hur nå de ensamma i vårt samhälle och inkluderar dem i vår verksamhet. Samarbete med andra aktörer. 

Seinäjoen Kansalaisopiston Positiivinen porttiteoria -hanke madaltaa kynnystä osallistua kansalaisopiston toimintaan erilaisten avointen workshoppien, kerhojen ja avoimen kahvilatoiminnan ja tapahtumien avulla. Tavoitteena saada potentiaalisille asiakkaille positiivinen ensivaikutelma opistosta, jolloin hän pikku hiljaa ajautuu yhä syvemmälle opiston toimintoihin ja jää lopulta aktiiviseksi opiskelijaksi ja toimintaan osallistujaksi. Hankkeen teemoja ovat osallisuus, vapaaehtoistoiminta ja yhteisöllisyys. Lisätietoja hankkeesta: www.seinajoki.fi/kansalaisopisto 

Sipoon opisto/Sibbo institut yhteistyössä Porvoon kansalaisopiston ja Loviisan kansalaisopiston sekä Wildfrost OYn kanssa muokkaa hankkeessa Markkinoinnin laatu, tuottavuus ja mittarit kuntoon, opistoille markkinointistrategiat, luo markkinoinnin analyysimittareita pyrkien monikielisyyteen. Markkinoinnin laatu, tuottavuus ja mittarit kuntoon -hankkeessa päivitetään opistojen laatukäsikirjat muokkaamalla markkinointistrategia sen olennaiseksi osaksi. Hankkeen aikana tuotetaan selko- ja monikielistä materiaalia mm. opistojen nettisivuille, jotta yhä useampi maahanmuuttaja havahtuisi opistojen tuomiin mahdollisuuksiin. Markkinoinnin tarkoituksena on saada opiskelijoiksi uusia asiakasryhmiä ja tehdään hakevaa uusasiakastoimintaa, jotta saadaan nuoret, miehet, maahanmuuttajat ja kunnan uudet asukkaat opistojen opiskelijoiksi. Menetelmänä käytetään palvelumuotoilua, jolloin myös tulevat opiskelijat voidaan osallistaa suunnitteluun mukaan. Jalkautumalla uusien asiakkaiden pariin tehdään vapaata sivistystyötä tunnetuksi uusille kohderyhmille. Markkinoinnin analysoinnin avuksi kehitetään Wildfrost Oyn sopivia mittareita, joilla voidaan mitata markkinoinnin vaikuttavuutta ja voidaan panostaa tehokkaisiin markkinointikanaviin. Näin opistot porskuttavat ennakkoluulottomina edelläkävijoinä.
Lisätietoja hankkeesta; Pirjo Pentti, pirjo.pentti@sipoo.fi

Soisalo-opiston Kestävää iloa ja oppia (KEIJO) –hankkeessa kehitetään kestävää elämäntapaa edistävää koulutusta Soisalo-opiston kaikilla koulutusaloilla. Soisalo-opisto on kestävän kehityksen oppilaitos vuodesta 2014 alkaen. Jatkuvana kehittämistarpeena on kestävän tulevaisuuden arvomaailman juurruttaminen osaksi jokaisen opettajan ja opiskelijan arkea siten, että sillä on pysyvää vaikuttavuutta. Tietoisuuden parantamiseksi kestävästä elämäntavasta ja sen opettamisesta hankkeeseen palkataan osa-aikainen keke-koordinaattori, joka työskentelee koko henkilökunnan kanssa ohjaten ja kouluttaen henkilökuntaa. Tavoitteena on löytää henkilökunnasta keke-agentteja työn juurruttamiseksi hankkeen päätyttyä. Hanketta on tarkoitus pilotoida kolmella eri kurssilla erilaisten kohderyhmien kanssa. Tulokset hyödyttävät opistoa, henkilökuntaa ja opiskelijoita sekä muita toimijoita, jotka voivat monistaa toimintamallin omaan organisaatioon. hankkeen teemoja ovat: Kestävä elämäntapa, Agenda 2030-tavoitteet, ekososiaalinen sivistys, keke-agentit, vaikuttavuus ja arviointi. 
Lisätietoja hankkeesta: Miia Impiö 0407138664, miia.impio@soisalo-opisto.fi, www.soisalo-opisto.fi


Tornion kansalaisopiston Kairan-oppijat-hankkeessa testataan toimintatapoja, joilla löydetään sopivat menetelmät, joiden avulla opettajat osaavat tarkastella omaa työtään ja pedagogisia taitojaan, keskustelemaan ja arvioimaan tuloksia sekä löytämään ratkaisut jatkuvalle kehittämiselle ja kehittymiselle. Varmistetaan opettajille riittävät resurssit uusien opetusmenetelmien testaamiseen ja valmistellaan oppilaitoksen työkulttuuria uusien tapojen mukaisiksi. Hankkeessa mukana on Kemijärven kansalaisopisto, Rovaniemen kansalaisopisto, Revontuli-Opisto. Opistot valitsevat valitsevat vahvuuksien mukaan verkostovastuunsa, mahdollisimman monesta oppiaineesta. Opettajat valitsevat keskuudestaan ainekohtaiset verkostojohtajat, joiden tehtävänä on huolehtia verkoston toimivuudesta ja säännöllisistä tapaaamisista. Hanke sisältää myös vanhojen materiaalien sähköistäminen ja opetuksen suunnittelua.
Lisätietoja hankkeesta;
arja.jaako@tornio.fi


Valkeakoski-opiston Toimivilla prosesseilla kohti osaavaa resurssien käyttöä -hankkeessa jatkamme prosessien kehittämistä Lean-mallin mukaisesti. Kokoamme aiemmissa hankkeissa kehitetyt prosessit ja toimintamallit sekä itsearvioinnin pohjalta tehdyt kehittämistoimet yhteen, ja luomme ajantasaisen toiminnan kuvauksen. Tavoitteenamme on luoda selkeät toimintaohjeet, joita koko henkilöstö on sitoutunut noudattamaan. Lisäksi kehitämme opistoon konkreettiset toimintakäytännöt, ohjeet ja mallit, joiden avulla osaamisperusteisuus otetaan osaksi opiston kurssisuunnittelua. Jatkamme myös edellisissä hankkeissa luotujen yhteistyöverkostojen kehittämistä seudun muiden oppilaitosten suuntaan. Hanketta koordinoi Valkeakoski-opiston vakinainen työntekijä, ja päätoimista henkilöstöä osallistetaan hankkeen kaikissa vaiheissa. Tavoitteenamme on työyhteisön tehokas ja sujuva toiminta sekä laadullisesti että taloudellisesti. Rakenteiden ja prosessien standardointi auttaa yhtenäistämään toimintaamme eri kunnissa, toimipisteissä ja henkilöstöryhmissä, mikä puolestaan edistää resurssien tehokasta ja järkevää käyttöä. Konkreettiset tavoitteemme: 1) laadukas ja taloudellisesti tehokas resurssien käyttö ja työyhteisön sujuva toiminta: kuvattuihin prosesseihin pohjautuvat selkeät toimintaohjeet, sekä 2) osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen: luomme prosessin ja toimintakäytänteet osaamisperusteisuuden vahvistamiseksi kurssiohjelmassa.
Lisätietoja hankkeesta: rehtori Reeta Tenhola, reeta.tenhola@valkeakoski.fi, p. 0403357017

Vapaan sivistystyön 2020 alkavat henkilöstökoulutus-hankkeet kansalaisopistoissa


Heinolan kansalaisopiston vetämässä Osaava 2 henkilöstökoulutus- hankkeessa henkilöstölle tarjotaan osaamisen jakamiseen perustuvia teemoitettuja pedapaja koulutuksia sekä laajemmin tietyn teeman ympärille pureutuvia Bootcampejä. Hankkeen teemoina ovat ohjaaminen ja kohtaaminen, tulevaisuuden kansalaisopisto sekä henkilöstön digitaidot.Yhteistyökumppanina hankkeessa toimii Wellamo-opisto. Lisätietoa hankkeesta; rehtori Sirkka Suomi, sirkka.suomi@jyrankola.fi  

Heinolan kansalaisopiston ja Pieksämäen seutuopiston Osaava 3 on elokuussa alkava henkilöstökoulutushanke. Toiminnan keskiössä on osaamisen jakaminen/ pedapajat; yhteinen työskentely osaamismerkistön luomisessa; koulutukset em. teemoista linkittyen omaan työhön; yhteiset seminaarit. Hankkeessa keskitytään osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen henkilöstön digitaitoihin sekä osaamisperusteisuuteen kansalaisopistojen opetustarjonnassa. Hankkeessa on tarkoitus luoda opistoille osaamismerkistöt (työskentelyssä kiinnitetään erityisesti huomiota työllistettävien, maahanmuuttajajien sekä nuorten tarpeisiin). Lisätietoa hankkeesta; rehtori Sirkka Suomi, sirkka.suomi@jyrankola.fi  

Lapuan kansalaisopiston vetämässä
Tuntiopettajat työelämätaitojen tukijoina-henkilöstökoulutushankkeessa järjestetään yhteistyöopistojen opettajille ja henkilökunnalle opintopisteitä kerryttävää täydennyskoulutusta valittujen teemojen mukaan. Hankkeessa yhteistyökumppaneina ovat Seinäjoen, Kurikan, Kauhajoen, Järvilakeuden, Lakeudenportin, Teuvan, Järvipohjanmaan ja Kokkolan kansalaisopistot sekä Ilmajoki-opisto ja Luther-opisto. Hankkeessa käsiteltäviä teemoja; Oman verkkokurssin tuottaminen. Menetelmiä osaamisen johtamiseen. Erilaiset oppimisen tavat ja mahdollisuudet. Tuntiopettaja uuden urapolun tukijana. Lisätietoa hankkeesta; https://peda.net/lapua/lk/hankkeet/ttt
Anna-Kaarina Perko, anna-kaarina.perko@lapua.fi 044 4384549

Helsingin aikuisopiston Arviointi aikuisten S2-opetuksen tukena -koulutuksen tavoitteena on vahvistaa suomen kielen opettajien jatkuvan arvioinnin taitoja erityisesti opiskelijoita ohjaavana toimintana ja oppimateriaalin laatimisen näkökulmasta. Hankkeessa on tarkoitus käsitellä myös osaamistavoitteiden laatimista sekä koulutusten arviointia. Koulutus koostuu viidestä lähipäivästä sekä niihin liittyvistä oppimistehtävistä. Hankkeessa käsiteltäviä teemoja; Jatkuva arviointi, osaamistavoitteet, kielitaidon osa-alueet, selkokieli, kielitaidon kehittyminen. Lisätietoja hankkeesta; Nuppu Tuononen/nuppu.tuononen@helao.fi/050 421 0894

Oulu-opiston / Meri-Pohjolan opistopiirin hankkeessa Digikärpäsen puremat vahvistetaan ja monipuolistetaan opetushenkilöstön kykyä käyttää digitaalisia työkaluja omassa työssään sekä lisätään ymmärrystä digitalisoituvasta työ- ja oppimisympäristöstä. Hankkeen myötä opetushenkilöstön perus- ja digitaidot vahvistuvat ja samalla he oppivat ymmärtämään digitalisaation hyödyt omassa työssään ja opetuksessa parantaen samalla heidän työllistymis- ja työmahdollisuuksia. Opetushenkilöstöä koulutetaan ajankohtaisilla ja laaduikkailla digikursseilla ja -luennoilla, jotka tilataan korkean asiantuntijuuden omaavilta tahoilta. Hankkeessa opetushenkilöstö tutustuu ja oppii hahmottamaan ja arvioimaan erilaisia digitaalisen oppimisen mahdollisuuksia ja metodeja, ja miten niitä voidaan hyödyntää tehokkaasti omassa työssään. Opetushenkilöstö oppii käyttämään erilaisia digitaalisia työkaluja, sovelluksia ja oppimisympäristöjä oleellisena osana työtään ja opetusta. Lisätietoja hankkeesta; https://digittaa.net/ , Outi Lohi, outi.lohi@ouka.fi / 0405550064

Jyväskylän kansalaisopiston Osaavat opistot II -hankkeen tavoitteena on toiminnallisin menetelmin kehittää Keski-Suomen vapaan sivistystyön organisaatioita kohti osaamisperustaista toimintakulttuuria. Henkilöstökoulutuksen ja asiantuntijoiden sparrauksen avulla tuodaan opistoille valmiudet suunnitella ja toteuttaa vapaata sivistystyötä niin, että opiskelijoiden osaamista pystytään paremmin tunnistamaan, arvioimaan ja tunnustamaan. Hankekumppaneina Jyväskylän kesäyliopisto, Jyväskylän kristillinen opisto, Alkio-opisto, Jyvälän kansalaisopisto
Lisätietoa hankkeesta; https://peda.net/jklkansalaisopisto/osaavat-opistot
Mikko Saikkonen rehtori, mikko.saikkonen@jyvaskyla.fi /014 266 4087

Valkeakoski-opiston Priima Pirkanmaa osaamisperusteisuutta kehittämässä-hankkeessa mukana ovat Ahjolan kansalaisopisto, Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä, Pirkan opisto, Tampereen seudun työväenopisto. Hankkeessa järjestetään vapaan sivistystyön henkilöstölle koulutusta osaamisperusteisesta koulutusten kuvaamisesta ja arvioinnista sekä selväkielisestä viestinnästä. Koulutuskokonaisuus (4 op) käsittää neljä webinaaria ja niihin liittyvät aineryhmittäiset työpajat. Webinaarit pohjustavat osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen sekä koulutusten osaamisperusteisen kuvaamisen teemoja. Näitä teemoja syvennetään hankkeen työpajoissa, joihin osallistuu kustakin oppilaitoksesta sekä päätoimisia että tuntiopettajia. Työpajat suunnataan aineryhmäkohtaisesti kielten, tieto- ja viestintätekniikan sekä taito- ja taideaineiden ja taiteen perusopetuksen opettajille. Webinaarit ovat itsenäisiä kokonaisuuksia ja avoimia myös muille kuin hankeopistojen työntekijöille.
Lisätietoa hankkeesta: koulutuspäällikkö Johanna Jokinen, johanna.jokinen@valkeakoski.fi, p.0403357006, https://valkeakoski-opisto.valkeakoski.fi/yleista/hankkeet/

Kalliolan kansalaisopisto hankeen: Osaamisperusteisuuden ja koulutuksen arvioinnin kehittäminen Helsingin yksityisissä opistoissa tavoitteena on valmentaa tuntiopettajia ja muuta henkilöstöä vapaan sivistystyön kurssien lähestymiseen osaamisperusteisesti ja tietojen siirtämisen KOSKI-tietovarantoon. Koulutus toteutetaan 4 op laajuisena lähi- ja etäopetuksen yhdistelmänä. Hankkeessa mukana Helsingin yksityiset opiston: Etelä-Helsingin kansalaisopisto ja Helsingin aikuisopisto. Käsiteltäviä teemoja: osaamisperusteisuus, osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, opintopiste, kurssien laajuuden mitoittaminen, arviointi. 
Lisätietoja hankkeesta: Heikki Tulkki, rehtori; heikki.tulkki@kalliola.fi, p. 050 477 7247