Kuvataide
Kuvataide 1lk
Sisältöjä
S1 Omat kuvakulttuurit
Kuvakulttuurien viestinnän tarkasteleminen
Erilaisten ilmaisutapojen ja tekniikoiden harjoitteleminen
Luonnostelu ja kokeilujen tekeminen suunnittelussa
Muodon ja värin vaikutuksen tarkasteleminen kuvassa
Työvälineistä huolehtiminen
Oman ja toisten töiden tarkastelu ja arviointi
Piirustukset
erilaiset piirustustavat
havaintoon pohjautuva piirtäminen
erilaiset viivat
perusmuodot
luonnostelu ja hahmottelu
lyijykynä, puuvärit ja vahaliitu
Kirjoitus kuvallisessa ilmaisussa
kirjainhahmojen piirtäminen, maalaaminen ja leikkaaminen
kirjainmuodot
Maalaus
erilaiset maalausvälineet ja -tekniikat, esimerkiksi sormi-, sivellin- ja liitutekniikoiden alkeet
värien nimeäminen
värin sekoittaminen pääväreistä väliväreiksi
kylmät ja lämpimät värit
akvarellitekniikoihin tutustuminen
peiteväreihin tutustuminen
Kollaasi
esimerkiksi taittelu, revintä, leikkaus, liimaus
sommittelun ja työn kerroksellisuuden harjoittelu
paperi, pahvi, lehdet
Painanta ja grafiikka
yksinkertaisia painomenetelmiä, leimasimen valmistaminen
luonnonmateriaaleilla ja valmiilla kappaleilla painanta
Muovailu ja rakentelu
kosketus- ja tuntoaistin harjaannuttaminen
kolmiulotteisen rakentelun perustaidot
massan muovaaminen käsin, esimerkiksi pallon, makkaran ja levyn muovailu
muovailuvaha, savi, luonnon- ja kierrätysmateriaalit
S2 Ympäristön kuvakulttuurit
Luonto ja rakennettu ympäristö
lähiympäristön leikkipaikat
koulun piha
omat pienoismaailmat
Mediakuvat
valokuvat ja liikkuvat kuvat
kuvakerronnan alkeet
kuvaviestien lukutaidon kehittäminen
visuaalisiin elämyksiin ohjaaminen
oman työn tallentaminen valokuvaksi
S3 Taiteen maailmat
Monipuolinen tutustuminen taideteoksiin
eri taiteenlajeihin tutustuminen
eri ympäristöissä ja kulttuureissa tuotettu taide
paikallisten taideteosten, taidemuseoiden ja -gallerioiden hyödyntäminen mahdollisuuksien mukaan
Kuvan tarkastelu ja taidekuva
kuvan tarkastelu
kuvan sanallistaminen
kuvan tunnelmista ja sen herättämistä tunteista keskusteleminen
kuvan tekotapojen tarkastelu ja värien elämyksellinen havainnointi
eläimet ja kasvit kuvataiteen aiheina
Tavoitteet, sisällöt, arviointi
S1 Omat kuvakulttuurit
Opetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaita rohkaistaan tutustumaan toistensa kuvakulttuureihin. Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä oppilaiden arjessa, lähiympäristössä ja vuorovaikutuksessa.
S2 Ympäristön kuvakulttuurit
S3 Taiteen maailmat
Opetuksen sisällöt valitaan eri aikoina, eri ympäristöissä ja eri kulttuureissa tuotetusta kuvataiteesta. Oppilaat tutustuvat kuvataiteen maailmaan tarkastelemalla erilaisia teoksia, aihepiirejä ja ilmiöitä. Taideteoksia käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään taideteoksiin ja niiden kokemiseen liittyvää kulttuurista moninaisuutta.
1. - luokan kuvataiteen tavoitteet, sisältöalueet ja arviointi
Opetuksen tavoitteet |
Opetuksen sisällöt |
Arvioinnin kohteet |
VISUAALINEN HAVAITSEMINEN JA AJATTELU |
||
T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, |
S1-S3 Havainnoidaan ja tarkastellaan kuvallista ympäristöä (taidekuvia, lasten tuotoksia) eri aistein. |
Taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin havainnointi ohjatusti |
T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan |
S1-S3 Havainnoidaan monipuolisesti kuvallista ympäristöä (erilaiset teokset, aihepiirit ja ilmiöt) ja keskustellaan siitä. |
Taiteeseen, ympäristöön ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin liittyvien havaintojen ja ajatusten sanallistaminen |
T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja |
S1-S3 Tutustutaan erilaisiin kuvallisiin ympäristöihin, esineisiin, mediakulttuureihin ja virtuaalimaailmaan (aiheita monipuolisesti rakennetuista ja luonnonympäristöistä sekä mediasta). |
Havaintojen sekä ajatusten kuvallinen ilmaisu |
KUVALLINEN TUOTTAMINEN |
||
T4 innostaa oppilasta kokeilemaan erilaisia |
S1-S3 Kokeillaan ja käytetään erilaisia kuvallisen tuottamisen tapoja ja tekniikoita. |
Kuvallisten ilmaisukeinojen (materiaalit, tekniikat) käyttäminen |
T5 kannustaa oppilasta pitkäjänteiseen kuvalliseen |
S1-S3 Harjoitellaan omien työskentelytavoitteiden asettamista, kuvallisen ilmaisun tuottamista yksilö- ja ryhmätöinä sekä työn loppuun saattamista. |
Omien työskentelytavoitteiden asettaminen, työskentelytaitojen harjoittelu, työn loppuun saattaminen ja välineistä huolehtiminen. |
T6 kannustaa oppilasta tarkastelemaan kuvallisen vaikuttamisen keinoja omissa ja muiden kuvissa L1, L2, L4, L7 |
S1-S3 Tarkastellaan ohjatusti omia ja muiden kuvia eri näkökulmista, esim. mainoskuva. |
Kuvallisen vaikuttamisen keinojen tunnistaminen ohjatusti |
VISUAALISEN KULTTUURIN TULKINTA |
||
T7 ohjata oppilasta käyttämään kuvataiteen |
S1-S3 Harjoitellaan käyttämään kuvataiteen käsitteistöä arjen oppimistilanteissa (kielitietoisuus) ja tutustutaan erilaisiin kuvatyyppeihin. |
Omista ja muiden kuvista keskusteleminen ohjatusti kuvataiteen käsitteillä |
T8 kannustaa oppilasta tunnistamaan erilaisia taiteen |
S1-S3 Tunnistetaan visuaalisen kulttuurin erilaisia tuotteita. |
Visuaalisen kulttuurin erilaisten tuotteiden tunnistaminen ohjatusti |
T9 innostaa oppilasta tekemään kuvia oman |
S1-S3 Tuotetaan kuvia oman elinympäristön, eri aikojen ja eri kulttuurien tarkastelun pohjalta. |
Kuvien tuottaminen omien havaintojen ja virikkeiden pohjalta |
ESTEETTINEN, EKOLOGINEN JA EETTINEN ARVOTTAMINEN |
||
T10 ohjata oppilasta tunnistamaan taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviä arvoja L2, L3, L6, L7 |
S1-S3 Havainnoidaan ja pohditaan eettisyyttä sekä kestävää kehitystä taiteen kautta. |
Havainnointiin ja keskusteluun osallistuminen |
T11kannustaa oppilasta ottamaan kuvailmaisussaan huomioon kulttuurinen moninaisuus ja kestävä kehitys |
S1-S3 Suunnitellaan ja toteutetaan töitä, joissa huomioidaan monikulttuurisuus ja kestävä kehitys. |
Kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen näkyminen kuvailmaisussa |
Kuvataide 2lk
S1 Omat kuvakulttuurit
Kuvakulttuurien viestinnän tarkastelu
Erilaisten ilmaisutapojen ja tekniikoiden harjoitteleminen
Luonnostelu ja kokeilujen tekeminen suunnittelussa
Muodon, värin, liikkeen ja rytmin vaikutuksen tarkasteleminen kuvassa
Työvälineistä huolehtiminen
Oman ja toisten töiden tarkastelu ja palautteen antaminen
Piirustukset
erilaiset piirustustavat
havaintoon pohjautuva piirtäminen
vapaat muodot
eri piirtimien valinta erilaisiin viivoihin
frottaasi eli hierrepiirros
kokoperspektiivin harjoittelua, esimerkiksi etualan kohde suurempi kuin taka-alan
huopakynä, lyijykynä, kuivapastellit ja akvarelliliidut
Kirjoitus kuvallisessa ilmaisussa
kuvan ja tekstin yhdistäminen, esimerkiksi kortit, kuvateksti tai sarjakuva
Maalaus
erilaiset maalausvälineet ja -tekniikat, esimerkiksi, sormi-, sivellin- ja liitutekniikat
pää- ja väliväreihin tutustuminen
värin sekoittaminen, esimerkiksi tummuusasteiden/valöörin ja vivahteiden erottaminen
akvarellitekniikoihin tutustuminen, esimerkiksi laveeraus
sekatekniikoihin tutustuminen, esimerkiksi liitu ja vesiväri
Kollaasi
esimerkiksi taittelu, revintä, leikkaus ja liimaus
sommittelun ja työn kerroksellisuuden harjoittelu
paperi, pahvi, lehdet
Painanta ja grafiikka
monotypia
press print
Muovailu ja rakentelu
massan muovaaminen, esimerkiksi kaulintatekniikka
pinnan käsittely ja koristelu
kolmiulotteisen rakentelun perustaidot
muovailuvaha, savi, luonnon- ja kierrätysmateriaalit
S2 Ympäristön kuvakulttuurit
Luonto ja rakennettu ympäristö
lähiympäristön leikkipaikat
koulun piha
omat pienoismaailmat
muodot luonnossa
tutun kohteen uudelleen suunnittelu
Mediakuvat
valokuva ja liikkuvat kuvat
kuvakerronnan alkeet
kuvaviestien lukutaidon kehittäminen
visuaalisiin elämyksiin ohjaaminen
oman työn tallentaminen valokuvaksi
S3 Taiteen maailmat
Monipuolinen tutustuminen taideteoksiin
eri taiteenlajeihin tutustuminen
eri ympäristöissä ja kulttuureissa tuotettu taide
paikallisten taideteosten, taidemuseoiden ja -gallerioiden hyödyntäminen mahdollisuuksien mukaan
Kuvan tarkastelu ja taidekuva
kuvan tarkastelu
kuvan sanallistaminen
kuvan tunnelmista ja sen herättämistä tunteista keskusteleminen
kuvan tekotapojen tarkastelu ja värien elämyksellinen havainnointi
eläimet ja kasvit kuvataiteen aiheina
Tavoitteet, sisällöt ja arviointi
S1 Omat kuvakulttuurit
Opetuksen sisällöiksi valitaan oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti. Oppilaita rohkaistaan tutustumaan toistensa kuvakulttuureihin. Omia kuvakulttuureja käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään omien kuvakulttuurien merkitystä oppilaiden arjessa, lähiympäristössä ja vuorovaikutuksessa.
S2 Ympäristön kuvakulttuurit
S3 Taiteen maailmat
Opetuksen sisällöt valitaan eri aikoina, eri ympäristöissä ja eri kulttuureissa tuotetusta kuvataiteesta. Oppilaat tutustuvat kuvataiteen maailmaan tarkastelemalla erilaisia teoksia, aihepiirejä ja ilmiöitä. Taideteoksia käytetään kuvallisen työskentelyn lähtökohtana. Opetuksessa käsitellään taideteoksiin ja niiden kokemiseen liittyvää kulttuurista moninaisuutta.
2. luokan kuvataiteen tavoitteet, sisältöalueet ja arviointi