Kertaan oppimaani

Tavoitteet

  • Oppilas harjaantuu oppimiskokonaisuuden aikana opituissa tiedoissa ja taidoissa.
  • Oppilas saa mahdollisuuden opiskella erilaisia aiheita oppimispelien avulla.

Kerrataan opittua tietokonepelien avulla

Kirjatin mediamatka

"Kirjastokissa Kirjatti asuu yhdessä ystävänsä Marjatin kanssa. Eräänä aamuna Kirjatti herää, ja huomaa Marjatin lähteneen ulos yksin! Marjatti on jättänyt Kirjatille palapelin palan ja kartan, jonka avulla Kirjatti lähtee etsimään kadonnutta ystäväänsä."

Kirjatin mediamatka -pelissä tutustutaan tietokoneisiin, internetiin sekä erilaisiin mediasisältöihin. Se sopii opittujen asioiden kertaamiseen. Peliä voi pelata joko yksin tai koko ryhmänä. Yksinpelissä on kertoja, joten se ei vaadi lukutaitoa. Kuulokkeet ovat sen sijaan tarpeelliset. Ryhmäpelistä puuttuu kertojan ääni ja se on tarkoitettu pelattavaksi ryhmässä opettajan johdolla. Silloin opettaja kertoo tai pohtii keskustellen lasten kanssa kertojan osuudet.

Mediamatkaa voidaan pelata vaikkapa esiopetusryhmissä, kirjastojen mediakasvatustilaisuuksissa tai alakouluissa. Pelistä on kaksi versiota, yksinpeli ja ryhmäpeli.

Kirjatin mediamatka -pelin ovat tuottaneet Tampereen kaupunginkirjasto ja Demola/Uusi Tehdas Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella. Lisätietoa pelistä löytyy Pirkanmaan kirjastojen sivuilta.


Apparaattisaari

Aparaattisaari on tarinallinen oppimisympäristö, joka on suunniteltu Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2016) medialukutaitoon ja tieto- ja viestintäteknologian taitoihin liittyvien tavoitteiden tukemiseen. Peli soveltuu hyvin myös alkuopetusikäisille ja sitä voi pelata joko yksin tai ryhmässä. Pelissä on kertoja, joten se ei edellytä lukutaitoa.
Ryhmäpelin ohjeet

Aparaattisaari on tuotettu Opetus- ja kulttuuriministeriön avustamassa, Helsingin kaupunginkirjaston – Yleisten kirjastojen keskuskirjaston koordinoimassa hankkeessa. Lisätietoa löytyy Apparaattisaari -sivulta.