Jälkihoito
Jälkihoito
Vaikka kurssi on virallisesti jo päättynyt, minulla on edelleen menossa ns. jälkihoitovaihe. Tämä tarkoittaa sitä, että pyrin yhä pitämään yhteyttä opiskelijoihin sähköpostin ja Whatsappin kautta.
Tarkoituksena on järjestää heille kevätpuolelle oma demoryhmä, johon tulee laitoksen henkilökuntaa ja opiskelijat voivat pähkäillä heidän kanssaan ohjelmoinnin ja matematiikan tehtävien pulmia rennolla meinigillä ja kahvikupposen ääressä.
Lisäksi minulla on ajatuksena kutsua vielä joulukuun alussa opiskelijat maanantaiaamukahville 9:45-10:15 välisenä aikana Piatoon ihan vaan kuulumisia vaihtamaan. Tätä ajattelin jatkaa myös kevätpuolella.
Paavon väitöstilaisuuteen olemme niin ikään sopineet menevämme porukalla.
Haluan jälkihoitotoiminnalla osoittaa opiskelijoille, että he ovat laitokselle tärkeitä ja arvokkaita ja meille on merkitystä sillä, miten he pärjäävät ja kokevat opintonsa.